Viipurin Reaalikoulu Oy

Harppi-festarit kokoaa Suomen matematiikasta ja tieteistä innostuneet lukiolaiset

Jaa
Valtakunnalliset matematiikka- ja tiedefestarit tarjoavat noin viidellesadalle lukiolaiselle kauan kaivattua yhdessäoloa ja rentoa ympäristöä oppimiseen. Suosittu tapahtuma palaa nyt koronatauolta. Tavoitteena on lisätä matemaattisten aineiden vetovoimaa.
Harppi-festarit järjestettiin edellisen kerran vuonna 2019. Tapahtumaan osallistui tuolloin 400 lukiolaista.
Harppi-festarit järjestettiin edellisen kerran vuonna 2019. Tapahtumaan osallistui tuolloin 400 lukiolaista.

Lauantaina 13.11. Helsingin Maunulaan kerääntyy suuri joukko lukiolaisia ympäri Suomen, järjestyksessä toista kertaa järjestettäville matematiikka- ja tiede-festivaaleille. Tulijoita Harppi-festareille on muun muassa Lahdesta, Tampereelta, Turusta, Joensuusta, Hämeenlinnasta ja Kempeleeltä. Ilmoittautuneita on noin viisisataa. Kaikki halukkaat eivät mahtuneet mukaan. Festareiden ohjelmassa on luentoja ja työpajoja Suomen ykkösrivin tieteentekijöiltä sekä työpajoja niin matematiikasta, ohjelmoinnista, kemiasta kuin fysiikasta. Mukana tapahtumassa ovat Syksy Räsänen, Sini Merikallio, Tuomas Aivelo, Lauri Reuter ja Samuli Siltanen.

Yhdessäoloa satojen pitsojen voimalla

Harppi-festarit on järjestetty kerran aiemmin vuonna 2019. Korona esti tapahtuman viime vuonna. Pitkään jatkuneesta pandemiasta johtuen lukiolaisten jaksaminen on ollut koetuksella. Harppi-festarit tulevat siis tarpeeseen – eristyksissä olleet nuoret haluavat vaihtelua. Festarit tarjoavat lukiolaisille kauan kaivattua yhdessäoloa, piristystä ja normaalista poikkeavaa ajanviettoa sekä rennomman ympäristön oppimiselle. Vapaamuotoista oppimista vauhdittavat myös koululle tilattavat sadat pitsat.

Innostamalla lisää osaajia

Festarit ovat osa Maunulan yhteiskoulun ja Helsingin matematiikkalukion valtakunnallista lukion matematiikan opetuksen kehittämistehtävää. Rahoituksen kehittämistehtävälle on myöntänyt Opetus- ja kulttuuriministeriö. Matematiikan kehittämistehtävän yhtenä tavoitteena on saada nuoret ympäri Suomen innostumaan matematiikasta sekä tarjota lisähaasteita koulusta ja paikkakunnasta riippumatta. “Matemaattisista aineista kiinnostuminen on aina helpompaa, kun ympärillä on muita innokkaita nuoria ja kokeneita tieteentekijöitä esikuvina”, kehittämistehtävän koordinaattori Ville Tilvis toteaa. “Yhteinen hauskanpito tieteen äärellä jättää muistoja, jotka kantavat pitkälle lukion jälkeenkin ja kannustavat alan opintoihin.”

Vuoden 2019 Harppi-festareiden opiskelijapalautetta:

“TOSI HYVÄ festari! Näitä lissäää kiiitooos!”

“Kiitos tapahtumasta! Oli mukava että tällainen järjestettiin! Matikka kiehtoo nyt entistä enemmän ja opinkin valtavasti uutta!”

“Mahtavaa, tehkää uudestaan! Tykkäsin abouttiarallaa kaikesta, mihin pääsin mukaan. Mulla oli tosi kivaa :-)”

“Toivottavasti järjestetään vielä usein!”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Harppi-festarit järjestettiin edellisen kerran vuonna 2019. Tapahtumaan osallistui tuolloin 400 lukiolaista.
Harppi-festarit järjestettiin edellisen kerran vuonna 2019. Tapahtumaan osallistui tuolloin 400 lukiolaista.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Viipurin Reaalikoulu Oy

Maunulan yhteiskoulu ja Helsingin matematiikkalukio on yksityiskoulu, jonka ylläpitäjä on Viipurin Reaalikoulu Oy. Koulussa toimivat peruskoulun yläluokat, yleislukio ja matematiikan erikoislukio. Peruskoulun painotetussa opetuksessa on tarjolla matematiikan, liikunnan ja englanninkielistä opetusta. Lukiossa on kaksi opintolinjaa: valtakunnallista lukion opetussuunnitelmaa toteuttava Maunulan yhteiskoulun lukio ja matematiikan opetuksen erikoislukio eli Helsingin matematiikkalukio. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Maunulan yhteiskoululle ja Helsingin matematiikkalukiolle valtakunnallisen lukion matematiikan kehittämistehtävän vuosille 2018–2025.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Viipurin Reaalikoulu Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye