Lapsen vuorokauden tulisi sisältää tarpeeksi liikuntaa ja unta sekä kohtuullisesti ruutuaikaa – moni ei kaikkia kolmea tavoitetta täytä

Kahden vuoden mittaisessa Lasten liikunta ja ravitsemus -tutkimuksen aineistoon perustuvassa seurantatutkimuksessa tarkasteltiin suositusten täyttymistä, täyttymisen muutoksia sekä yhteyksiä kardiometaboliseen riskiin alakouluikäisillä lapsilla. Tutkimuksen alkutilanteessa lapset olivat 6–8-vuotiaita. Tuolloin 53 % tutkituista lapsista täytti kaikki kolme suositusta, mutta kahden vuoden seurannan jälkeen vain 30 % täytti suositukset. Alkutilanteessa suosituksiin yltäneet lapset saavuttivat suositukset paremmin myös seurannan lopussa.
Lapsilla, jotka täyttivät joko pelkän liikuntasuosituksen tai liikuntasuosituksen yhdessä ruutuaika- tai unisuosituksen kanssa, oli matalampi kardiometabolinen riski, matalammat insuliinitasot ja pienempi vyötärönympärys. Näillä lapsilla havaittiin vastaavat yhteydet matalampaan diastoliseen verenpaineeseen ja korkeampaan HDL-kolesteroliin.
Tutkimuksessa todettiin myös, että kaikki suosituksiin liittyvät terveysyhteydet hävisivät, kun kehon rasvaprosentti otettiin huomioon. Hyvät elintavat vähentävät kehon rasvakudosta, mikä voi selittää, miksi suositusten täyttäminen oli yhteydessä parempaan terveyteen. Toisaalta on myös mahdollista, että suurempi kehon rasvakudoksen määrä heikentää suositusten mukaista käyttäytymistä. Tulosten mukaan kehon rasvakudoksen rooli kardiometabolisessa terveydessä on joka tapauksessa merkittävä jo lapsuudessa.
– Kardiometabolisen terveyden kannalta terveellinen vuorokausi sisältää siis reipasta liikuntaa, kohtuullisesti passiivista ruutuaikaa sekä riittävästi unta. Tässä tutkimuksessa erityisesti liikunnan merkitys korostui, toteaa tutkijatohtori Marja Leppänen Folkhälsanin tutkimuskeskuksesta ja Jyväskylän yliopistosta.
On hyvä muistaa, että suositukset ovat aina kompromisseja ja perustuvat senhetkiseen parhaaseen ymmärrykseen. Esimerkiksi tässä tutkimuksessa ei havaittu eroa kardiometabolisessa terveydessä pelkästään ruutuaikasuositusten täyttäneiden ja suosituksia enemmän ruutuaikaa viettäneiden välillä. On kuitenkin mahdollista, että runsaampi määrä ruutuaikaa varsinkin yhdessä vähäisen liikunnan kanssa voi olla erityisen epäedullista kardiometaboliselle terveydelle lapsuudesta alkaen.
Alkuperäisjulkaisu:
Leppänen MH, Haapala EA, Väistö J, Ekelund U, Brage S, Kilpeläinen TO, Lakka TA. Longitudinal and cross-sectional associations of adherence to 24-hour movement guidelines with cardiometabolic risk. Scandinavian Journal of Medicine and Science in Sports 2021
Yhteystiedot:
Marja Leppänen
044 788 1067
marja.leppanen@folkhalsan.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura-Maija Suur-Askolaviestinnän asiantuntija
Puh:+358505628202laura-maija.m.a.suur-askola@jyu.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Päiväkodin aloitus on iso askel – näin ammattilaiset tukevat pieniä lapsia30.7.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa tarkasteltiin, miten varhaiskasvatuksen ammattilaiset tukevat noin 1-vuotiaita lapsia heidän ensimmäisenä päiväkotipäivänään. Tutkimuksesta selviää, kuinka ammattilaiset ja pienet lapset rakentavat yhdessä varhaiskasvatuksen aloitusta ja millaisia pedagogisia ratkaisuja ammattilaiset työssään hyödyntävät.
Jyväskylän kansainvälinen kesäkoulu tuo maailmanmainetta Jyväskylän yliopistolle28.7.2025 12:46:06 EEST | Tiedote
Jyväskylän kansainvälinen kesäkoulu, Suomen suurin ja vanhin kesäkoulu, houkuttelee opiskelijoita ympäri maailmaa kehittämään akateemista osaamistaan STEM-aloilla elokuussa 4.-15.8.2025. Osaamisen kehittämisen rinnalla opiskelijoille syntyy arvokkaita kansainvälisiä suhteita ja rikkaita kokemuksia Suomen kesäisessä Jyväskylässä. Kesäkoulun ohjelmaan kuuluu myös kaikille avoin yleisöluento kyberturvallisuudesta.
Jyväskylän yliopiston ja amerikkalaisen yrityksen yhteistyöstä syntyi maailman tarkin sydänkäyriä tunnistava ohjelmisto ja tytäryhtiö Keski-Suomeen14.7.2025 13:45:27 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto ja yhdysvaltalainen hitech-yritys USAMedX loivat yhteistyössä täysin automaattisesti toimivaan sydäniskuriin sykekäyrien tunnistuksen. Ohjelmistoa tullaan käyttämään kotikäyttöön tarkoitetussa sydäniskurissa, joka pystyy analysoimaan potilaan sydänkäyrän ja antamaan sydäniskun tarvittaessa automaattisesti. Yhteistyö johti lopulta myös USAMedX:n tytäryhtiön perustamiseen Jyväskylään.
Tutkijat selvittivät maapallon äänien erot urbaanissa ja luonnollisessa ympäristössä9.7.2025 12:05:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen tutkijaryhmä on kerännyt yli sata vuotta ääntä ympäri maailman ja selvittänyt, miten maapallon äänimaisema eroaa kaupungeissa ja luonnollisen ympäristön välillä. Samalla selvitettiin äänimaiseman vaihtelua vuorokauden ja vuodenaikojen mukaan. Arvostetussa Nature Ecology & Evolution –julkaisusarjassa julkaistu tutkimus paljastaa, etteivät kaupungeissa asuvien ihmisten äänimaisemien rytmit ole yhtä ennustettavia kuin luonnossa elävien eläinten
Tutkijoiden yö saapuu jälleen - tapahtuma laajenee Jamkiin syksyllä 20259.7.2025 09:47:06 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö palaa Jyväskylään jo kymmenettä kertaa, ja tänä vuonna mukana on ensimmäistä kertaa myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu (Jamk). Tapahtuma järjestetään perjantaina 26. syyskuuta 2025, ja se tarjoaa koko perheelle elämyksellisen matkan tieteen maailmaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme