Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Lähes 80 prosenttia yläkouluun menevistä tytöistä ja 65 prosenttia pojista on saanut HPV-rokotteen

Jaa

HPV eli papilloomavirus aiheuttaa useita eri syöpiä, ja paras keino suojautua tartunnalta on HPV-rokote. Vuonna 2008 syntyneistä tytöistä lähes 80 prosenttia ja pojista 65 prosenttia on saanut HPV-rokotteen. Tiedot käyvät ilmi valtakunnallisen rokotusrekisterin tiedoista.

”Tytöt ovat saaneet HPV-rokotteen syksystä 2013 ja pojat syksystä 2020 lähtien maksutta osana rokotusohjelmaa. Koronapandemiasta huolimatta yläkoulun aloittavien tyttöjen rokotuskattavuus on parantunut parin viime vuoden aikana. Myös poikien rokotukset ovat lähteneet hyvin käyntiin”, sanoo THL:n asiantuntijalääkäri Anna Scherleitner

Koska poikien rokotukset ovat alkaneet vasta viime vuonna, tällä hetkellä kaikki 5.–9.-luokkalaiset pojat ovat oikeutettuja HPV-rokotuksiin. Rokotussarjaan kuuluu kaksi annosta, ja syksystä 2022 lähtien niitä tarjotaan sekä tytöille että pojille yleensä viidennellä ja kuudennella luokalla.  Rokote on kuitenkin mahdollista saada vielä yläkoulussakin. 

”Tutkimustiedon mukaan HPV-rokote on turvallinen ja antaa parhaan ja pitkäaikaisimman suojan useita eri syöpiä vastaan, kun se otetaan riittävän aikaisin. Siksi sen ottamista ei kannata lykätä”, Scherleitner sanoo.

Korkeimmat rokotuskattavuudet Pohjois-Savossa ja Ahvenanmaalla

HPV-rokotusten kattavuuksissa on aluekohtaisia eroja. Esimerkiksi Pohjois-Savossa HPV-rokotteen on ottanut 85 prosenttia vuonna 2008 syntyneistä tytöistä ja 82 prosenttia vuonna 2009 syntyneistä tytöistä. Vaasan sairaanhoitopiirissä vastaavat luvut ovat 71 ja 66 prosenttia. Rokotuskattavuus ovat kuitenkin selvästi parantunut myös Vaasan alueella, sillä ennen vuotta 2004 syntyneillä tytöillä se jäi alle 60 prosentin.

Myös poikien rokotuksissa on vastaavia eroja. Ahvenanmaalla HPV-rokotteen on ottanut 75 prosenttia vuonna 2008 ja vuonna 2009 syntyneistä pojista, kun Keski-Pohjanmaalla vastaavat luvut ovat 53 ja 57 prosenttia.

Pohjois-Savon ja Ahvenanmaan lisäksi Itä- ja Etelä-Savossa sekä Varsinais-Suomessa rokotuskattavuus on maan korkeimpia sekä tytöillä että pojilla.

Osassa kunnista yli 80 prosenttia nuorista saa rokotteen 

Suomessa on useita paikkakuntia, joissa yli 85 prosenttia vuonna 2009 syntyneistä tytöistä on ottanut HPV-rokotteen. Tällaisia ovat muun muassa Kuopio, Siilinjärvi, Lieksa, Hanko ja Kauniainen.  Lisäksi esimerkiksi Kouvola, Kirkkonummi, Pirkkala ja Sipoo pääsevät yli 80 prosentin rokotuskattavuuden.  

Suurista kaupungeista tyttöjen korkein rokotuskattavuus on Vantaalla, Oulussa ja Tampereella, missä HPV-rokotteen on ottanut 74 prosenttia vuonna 2009 syntyneistä tytöistä. 

Vuonna 2009 syntyneistä pojista yli 80 prosenttia on ottanut HPV-rokotuksen muun muassa Liedossa, Paimiossa, Siilinjärvellä, Lieksassa ja Kauniaisissa. 70 prosentin kattavuuteen ylletään muun muassa Kuopiossa, Turussa, Salossa, Sipoossa ja Vihdissä. 

Rokote ehkäisee tehokkaasti useita syöpiä 

HPV eli papilloomavirus aiheuttaa useita eri syöpiä, kuten suuontelon, suunielussa erityisesti kielentyven ja nielurisojen sekä peräaukon, peniksen, kohdunkaulan, emättimen ja ulkosynnyttimien syöpiä. Lisäksi HPV aiheuttaa osan alanielun, kurkunpään, nenänielun ja suunielun muiden alueiden syövistä. 

HPV tarttuu iho- ja sukupuolikontaktissa. Noin 80 prosenttia ihmisistä saa vakavalle taudille altistavan HPV-tartunnan elämänsä aikana. 

Rokote estää noin 90 prosenttia kohdunkaulan syövästä ja jopa 95 prosenttia kahden yleisimmän HPV-tyypin aiheuttamista kohdunkaulan syövän esiasteista. Juuri nämä tyypit aiheuttavat myös suurimman osan kohdunkaulan syövistä. Rokote suojaa myös emättimen, ulkosynnytinten, peräaukon ja peniksen sekä pään ja kaulanalueen syöviltä. Tutkimukset osoittavat, että rokotesarjan antama suoja on todennäköisesti myös pitkäaikainen, eli useita kymmeniä vuosia – tai jopa elinikäinen.

THL seuraa HPV-rokotusten kattavuutta valtakunnallisen rokotusrekisterin avulla. Rokotusten kirjaamiseen ja tiedonsiirtoon liittyvien ongelmien vuoksi todelliset rokotuskattavuudet voivat olla rokotusrekisterin lukuja korkeampia. THL tekee yhteistyötä kuntien ja ohjelmistotoimittajien kanssa, jotta kattavuusluvut olisivat mahdollisimman tarkkoja.

Lisätiedot

HPV-rokotuskattavuus
(THL)

Karttaesitys tyttöjen ja poikien HPV-rokotuskattavuuksista 
(THL)

Mikä on HPV? 
(THL)

HPV-rokote
(THL) 

Anna Scherleitner
asiantuntijalääkäri
THL
p. 029 524 8371
etunimi.sukunimi@thl.fi

Ulpu Elonsalo
ylilääkäri
THL
p. 029 524 8875 
etunimi.sukunimi@thl.fi 

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL viikolla 19/202530.4.2025 12:07:29 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri julkaistaan yleensä joka torstai, mutta tänään, vappuaattona, se ilmestyy poikkeuksellisesti keskiviikkona. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat keskiviikon 30.4. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ke 7.5. Alueiden väliset erot sairastavuudessa ja työkyvyttömyydessä. Kansallisen terveysindeksin 2021–2023 tuloksia. Yhteistiedote Kelan kanssa. Lisätietoja: johanna.leinonen(at)thl.fi, puh. 029 524 7678 pe 9.5. Jätevesitutkimuksen tulokset huumeiden käytöstä julkaistaan. Lisätietoja: saija.jarvimaki(at)thl.fi, puh. 029 524 7632 Verkkouutiset ma 5.5. Ulkomaista syntype

THL viikolla 18/202524.4.2025 15:27:24 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 24.4. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ti 29.4. Tilasto: Lastensuojelu 2024 Vuoden 2024 tiedot lastensuojelun sijoituksista, avohuollon asiakasmääristä ja lastensuojeluilmoituksista koko maassa ja alueilla. Lisätiedot: tiina.puhakka(at)thl.fi, puh. 029 524 7673 Verkkouutiset ma 28.4. Hellehaittojen torjuntaan kannattaa hyvinvointialueilla ja kunnissa varautua hyvissä ajoin ennen kesää. Kuumasta säästä ja etenkin helleaalloista aiheutuu Suomessa merkittävä määrä vakavia terveyshaittoja. Pitkitty

THL viikolla 17/202517.4.2025 15:07:14 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 17.4. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Blogit ti 22.4. Kirjoittajat: Rut Norlund-Spiby ja Päivi Nurmi-Koikkalainen. Exploring Independent Living Practices Across Nordic and Baltic Countries ke 23.4. Kirjoittajat: Susanna Kalliola, THL ja Erikka Levälahti, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, laillistettu sosiaalityöntekijä. Lastensuojelua uudistetaan – mistä tiedämme, että olemme onnistuneet? to 24.4. Kirjoittajat: Mika Gissler ja Johanna Lammi-Taskula. 50 ehdotusta lapsitoiveiden tukemiseksi ja syntyvyyden koh

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye