Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimialaHelsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Jätkäsaaren kirjasto uudistetaan erityisesti lapsille sopivaksi

Jaa
Jätkäsaaren kirjasto suljetaan maanantaina 29. marraskuuta loppuvuoden ajaksi. Remontissa kirjaston yleisilme uudistetaan. Tilan ja kalusteiden pinnoissa ja muodoissa huomioidaan erityisesti lapset, sillä Jätkäsaaressa ja sen lähialueilla asuu suuri määrä lapsiperheitä.
©️ Kuvaaja: Ville Olaskari / Helsingin kaupunki
©️ Kuvaaja: Ville Olaskari / Helsingin kaupunki

–Keskittymällä Jätkäsaaressa lasten ja perheiden kirjastopalveluihin voimme tehdä yhden osa-alueen kunnolla sen sijaan, että yrittäisimme mahduttaa liian pieneen tilaan kaikki tyypillisimmät kirjastopalvelut. Aikuiset asiakkaat toivotamme myös lämpimästi tervetulleeksi kirjastoon. Otamme asukkaita mukaan suunnitteluun aina, kun haluamme kuulla ajatuksia esimerkiksi lehtivalintoihin tai tapahtumiin liittyen, kertoo palvelupäällikkö Lasse Pekkarinen Helsingin kaupunginkirjastosta.

Vaikka Jätkäsaaren kirjasto on aina painottanut lastenaineistoa, kirjastossa on jatkossakin asiakaspäätteet, lehtihylly ja valikoimaa aikuisille. Kirjastoon voi lisäksi varata mitä tahansa aineistoa Helmet-kirjastojen kokoelmista.

Kirjastotilan uuden muodoilla ja väreillä leikittelevän ilmeen, jossa huomioidaan lasten mittasuhteet ja näkökulma, on suunnitellut muotoilutoimisto Rune & Berg Design.

Varausten noutopaikka täytyy itse käydä vaihtamassa Helmet.fi-sivulla. Jos noutokirjastoa ei vaihda, varaukset lähetetään remontin ajan Töölön kirjastoon. Lainat voi tavalliseen tapaan palauttaa mihin tahansa kirjastoon.

Entisen Huutokonttorin tiloissa toimiva Jätkäsaaren kirjasto avataan uudistettuna maanantaina 3. tammikuuta osoitteessa Tyynenmerenkatu 1.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

palvelupäällikkö Lasse Pekkarinen
050 5052590, lasse.pekkarinen@hel.fi
Helsingin kaupunginkirjasto

Kuvat

©️ Kuvaaja: Ville Olaskari / Helsingin kaupunki
©️ Kuvaaja: Ville Olaskari / Helsingin kaupunki
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika

* * *
Helsingin kaupunginkirjasto on Suomen suurin yleinen kirjasto ja hoitaa myös yleisten kirjastojen valtakunnallista kehittämistehtävää ja Kirjastot.fi-verkkopalveluja.

Helmet on pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen kirjastoverkko - Helsinki Metropolitan Area Libraries. Siihen kuuluvat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjastot.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Säsongen för friluftsbaden i Helsingfors inleds igen på mors dag5.5.2025 07:00:00 EEST | Pressmeddelande

Friluftsbaden är lika med sommar i Helsingfors; för många är Simstadions öppning ett tecken på att sommaren är här på riktigt. Simstadion öppnar även i år traditionellt på mors dag söndag 8.5.2025 och håller öppet till 21.9. Gumtäkts friluftsbad öppnar måndag 26.5.2025 och är öppen till 22.8. Sommarsäsongen för bägge friluftsbaden är i år aningen längre än tidigare.

Helsingin maauimalakausi alkaa jälleen äitienpäivänä5.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Maauimalat ovat oleellinen osa Helsingin kesää ja monille Uimastadionin aukeaminen on merkki kesän alkamisesta. Uimastadika avautuu tänäkin vuonna perinteisesti äitienpäivänä, eli sunnuntaina 11.5. kello 9.00. Uimastadion on tänä kesänä auki 21.9.2025 asti. Kumpulan maauimala puolestaan avautuu maanantaina 26.5. kello 9.00, ja Kumpulan osalta kausi päättyy 22.8.2025. Molempien maauimaloiden kesäkausi on tänä vuonna hieman aiempaa pitempi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye