Kestävän muovin käyttö etenee: kaikissa Rainbow-pyykinpesuainepakkauksissa hyödynnetään nyt kierrätysmuovia
16.11.2021 11:34:05 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

S-ryhmä edistää omilla tavoitteillaan kestävää pakkaamista, kuten pakkausten kierrätettävyyttä, uudelleen käytettävyyttä ja kierrätysraaka-aineen käyttöä. Osuuskaupparyhmä on sitoutunut myös kansainvälisen Ellen MacArthur -sitoumuksen kautta muovin kiertotalouden edistämiseen. Sitoumuksen olennaisimpia tavoitteita ovat muun muassa turhan muovin välttäminen ja kierrätettävyyden parantaminen. Sitoumuksen avulla edistetään myös muovin uudelleenkäyttöä, mikä vähentää neitseellisen muovin tarvetta pakkauksissa.
Tänä vuonna S-ryhmän olemassa olevia sitoumuksia täydennettiin uudella muovinvähennystavoitteella Ellen MacArthur -sitoumukseen. S-ryhmän tavoitteena on vähentää neitseellisen muovin määrää 20 prosenttia päivittäistavarakaupan omien tuotemerkkien pakkauksissa ja muovikasseissa vuoden 2025 loppuun mennessä vuoteen 2018 verrattuna. S-ryhmän omia tuotemerkkejä ovat esimerkiksi Rainbow ja Kotimaista.
Työtä tavoitteen eteen tehdään jatkuvasti, ja neitseellistä muovia on korvattu kierrätysmuovilla jo nyt yli viidessäkymmenessä S-ryhmän omien merkkien tuotepakkauksessa. Myös S-ryhmän myymissä muovikasseissa kierrätysmuovin osuutta nostettiin jo viime vuonna merkittävästi, 66 prosentista 88 prosenttiin.
”Esimerkiksi kaikki Rainbow-pyykinpesuaineet ovat nyt pakkauksissa, joissa on hyödynnetty kierrätysmuovia. Kierrätysmuovia käytetään jo tällä hetkellä myös muissa päivittäiskäyttötavaratuotteiden pakkauksissa, kuten vanujen ja astianpesuaineiden pakkauksissa. Myös muun muassa mehujen pakkauksissa käytetään kierrätysmuovia. Esimerkiksi Rainbow’n appelsiinitäysmehun sekä Mehustamo-sarjan mehujen ja smoothieiden pullot on valmistettu suurimmaksi osin kierrätysmuovista, minkä lisäksi ne ovat pantillisia”, kertoo vastuullisuuspäällikkö Anni Loukaskorpi S-ryhmän marketkaupasta.
Neitseellisen muovin kulutus kääntynyt laskuun
Tuorein Ellen MacArthur -muovisitoumuksen raportti julkaistiin tiistaina 16.11. Sen mukaan neitseellisen muovin kulutus pakkauksissa on vuosikymmenten huiman nousun jälkeen kääntynyt maailmanlaajuisesti laskuun. Vuodesta 2019 vuoteen 2020 pudotus on ollut 1,2 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 0,6 prosenttia.
Raportti korostaa myös sitä, että bränditalojen ja kauppaketjujen asettamien vähennystavoitteiden arvioidaan johtavan neitseellisen muovin käytön vähenemiseen noin 19 prosenttia vuosien 2018 ja 2025 välillä. Tämä vähentäisi uuden muovin tuotantoa noin kahdeksan miljoonaa tonnia.
Tähänastinen edistys on saavutettu etupäässä uusiomuovin käyttöä lisäämällä. Tämä ei kuitenkaan raportin mukaan riitä ratkaisemaan muoviongelmaa, vaan lisäksi on keskityttävä vähentämään muovin käyttöä yksittäispakkaamisessa.
Vapaaehtoisilla toimilla on ollut iso edelläkävijärooli havainnollistaessaan sitä, mikä on suuressa mittakaavassa mahdollista. Useat maat ja yritykset tukevat kuitenkin raportin mukaan kansainvälistä sopimusta muovisaasteen vähentämiseksi, eivätkä ne usko vapaaehtoisten sitoumusten yksistään riittävän.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni Loukaskorpi, vastuullisuuspäällikkö, S-ryhmän marketkauppa, anni.loukaskorpi@sok.fi, puh. 010 76 80349
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK:n hallintoneuvosto 2026 on valittu, Tapio Finér nimitettiin SOK:n hallitukseen28.4.2026 15:24:04 EEST | Tiedote
SOK:n hallintoneuvosto valittiin 28.4.2026 pidetyssä osuuskunnan kokouksessa. Hallintoneuvostossa aloitti kaksi uutta jäsentä. Hallintoneuvoston 2. varapuheenjohtajana aiemmin toiminut Tapio Finér nimitettiin SOK:n hallitukseen.
Kypsä vaikka kova – Avokadon suurin haaste ratkaistiin24.4.2026 08:02:00 EEST | Tiedote
S-ryhmä on tuonut valikoimiinsa uudella tavalla kypsytetyn avokadon, jonka kypsyyttä ei kuluttajan tarvitse arvuutella. Toisin kuin perinteisellä menetelmällä kypsytetyt avokadot, uudella tavalla kypsytetty avokado on päältä kova, mutta sisältä syöntikypsä ja säilyy käyttökelpoisena jopa viikon tai kaksi. Uusi kypsytystapa mahdollistaa avokadon pidemmän käyttöajan lisäksi entistä paremman laadun- sekä hävikinhallinnan.
Pokémon-korttien myynti räjähti – syynä milleniaalien nostalgian kaipuu23.4.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Pokémon-korttien myyntiä kasvattaa milleniaalien kaipuu omiin nuoruusvuosiin. Samalla aktiiviharrastajat ja keräilijät ovat löytäneet kotimaisen verkkokaupan tarjonnan.
S-ryhmän digipalveluissa yli miljoona bonustapahtumaa kuukaudessa – verkkoasiointi kasvaa vauhdilla15.4.2026 08:02:00 EEST | Tiedote
S‑ryhmän digipalveluissa, kuten verkkokaupoissa ja ABC-mobiilissa, kirjataan jo yli miljoona bonustapahtumaa kuukaudessa. Myös mobiilin S-Etukortin käyttö yleistyy vauhdilla. Kasvu kertoo suomalaisten siirtymisestä monikanavaiseen asiointiin.
Viru-hotellin johtajaksi Teemu Kilpiä14.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Teemu Kilpiä aloittaa Original Sokos Hotel Virun hotellinjohtajana. Aiemmin hän toimi Viron Prismojen maajohtajana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
