Flow Festival juhlii paluuta ensi kesänä Gorillazin, Nick Caven & The Bad Seedsin ja muiden ajankohtaisten artistien kanssa

Flow Festival vastaa väliin jääneiden vuosien aikana syntyneisiin odotuksiin kutsumalla Suvilahden lavalle kansainvälisiä tähtiä. Festivaalilla esiintyy valtavan maailmansuosion kerännyt, brittipop-legenda Damon Albarnin ja sarjakuvataiteilija Jamie Hewlettin luoma virtuaaliyhtye Gorillaz. Grammy- ja BRIT-palkitulta yhtyeeltä nähdään Flow’ssa kahden tunnin show, ja kiertueryhmä on yksi suurimmista Flow’ssa koskaan vierailleista. Flow’n yleisöä hemmotellaan myös Nick Cave and The Bad Seedsin maagisen melankolisella tunnelmalla, kun yhtye palaa lavoille neljän vuoden tauon jälkeen. Lähes 40 vuotta kestäneen matkansa aikana kulttibändistä on kasvanut yksi aikamme tärkeimmistä rock-yhtyeistä.
Flow Festival katsoo ensi kesään innostuneen luottavaisin silmin ja odottaa pääsevänsä jakamaan ilon yleisönsä kanssa. Festivaalin taiteellinen johtaja Tuomas Kallio kertoo: "Ensimmäisen 2022-julkistuksen myötä haluamme siirtää katseemme covid19-ajan jälkeiseen elämään ja lämpimiin kohtaamisiin. Ensi kesän festivaaliohjelmasta saadaan kansainvälisen kiertuetoiminnan haasteista huolimatta jälleen korkeatasoinen ja monipuolinen. Mukana on myös aivan uusia korona-ajan musaprojekteja. Flow on taas Flow!"
Festivaalille saapuu esiintymään palkittu soulia, funkia, pop-koukkuja ja tunnelmoivia folk-sävyjä musiikissaan yhdistelevä lontoolaisartisti Michael Kiwanuka, ensisinglellään Don’t Kill My Vibe pop-sensaatioksi noussut norjalainen Sigrid, saksalainen omaleimaisen elektronisen musiikin tuottaja ja pioneeri DJ Koze, joka on yksi Flow-yleisön eniten toivomia DJ-artisteja sekä korona-ajan ilmiöksi noussut Fred again.., joka on arvostetun britti-tuottaja Fred Gibsonin ensimmäinen sooloprojekti.
Hip hop -faneja hemmottelee Flow'ssa yhdysvaltalainen rap-artisti, feministi ja yhteiskunnallinen vaikuttaja Princess Nokia sekä nigerialais-englantilainen rap-artisti, laulaja ja näyttelijä Little Simz, joka hurmaa yleisön persoonallisella äänellään ja monipuolisilla taidoillaan. Lisäksi esiintymään saapuu tämän hetken kuumimpiin nouseviin rap-nimiin lukeutuva brittiläis-gambialainen Pa Salieu.
Vaihtoehtorockia ja punkkia Flow'hun tuo 90-luvun Riot Grrrl -liikkeen perustajiin lukeutuva feministinen punk-bändi Bikini Kill, Flow'hun vuosia toivottu kulttimainetta nauttiva australialaisyhtye King Gizzard and The Lizard Wizard, joka yhdistelee musiikissaan psykedeelistä rockia, poppia ja jopa metallia sekä irlantilainen Fontaines D.C., joka on yksi uuden postpunk-aallon kärkiyhtyeitä.
Festivaalilla nähdään myös monta kiinnostavaa kotimaista artistia, kuten palkittu melodisen trap-musiikin mestari william, Suomen albumilistan ennätyksellisesti 79 viikon ajaksi valloittanut uuden aallon rap-artisti Sexmane, kulttimaineeseen noussut eturivin viihdetaiteilija ja laulaja Erika Vikman, indiemusiikin ja vaihtoehtohiphopin valovoimaisimpiin tähtiin lukeutuva Jesse Markin, ajankohtainen rap-artisti ja yhteiskunnallinen vaikuttaja Yeboyah sekä kehutun debyyttialbuminsa keväällä julkaissut lyyrikko Hassan Maikal. Festivaalilla on soittamassa myös Suomen kirkkaimmat jazz-tähdet Linda Fredriksson Juniper -kokoonpanossa. Festivaali julkistaa lisää artisteja ja päiväohjelman ensi vuoden puolella.
Flow Festivalin elämys rakentuu kansainvälisen ja kotimaisen musiikin lisäksi monipuolisesta taiteesta, huippulaatuisesta ravintolatarjonnasta sekä lumoavasta festivaalialueesta. Flow Festivalin kolmen päivän liput ovat myynnissä Ticketmasterissa ja Tiketissä. Flow Festivalin tiimi haluaa kiittää lämpimästi kaikkia, jotka säilyttivät lippunsa, kun festivaali peruuntui vuonna 2020 ja 2021. Molemmilta vuosilta säästetyt liput käyvät sellaisenaan vuoden 2022 Flow Festivalille.
Flow Festival 2022 pääyhteistyökumppani on Lapin Kulta Pure, muita vahvistuneita kumppaneita ovat Lanson, Vaasan ja Helsingin kaupunki sekä mediakumppaneita Clear Channel, Helsingin Sanomat, Radio Helsinki ja Resident Advisor.
www.flowfestival.com
www.facebook.com/FlowFestival
www.twitter.com/FlowFestival
www.instagram.com/flowfestivalhelsinki
Liput:
Ticketmaster www.ticketmaster.fi p.0600-10-800
Tiketti www.tiketti.fi p.0600-1-1616
3 päivän lippu: 205 €
3 päivän Gold Area -lippu: 295€
Hinta voimassa toistaiseksi. Lipun hinta sisältää palvelumaksun.
Lehdistökuvat: www.flowfestival.com/media
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Flow Festival, Head of Sales and Marketing
Vilja Grotenfelt / vilja@flowfestival.com /
+358 40 709 1612
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Flow Festival
Suosittu X Garden -klubikonsepti täydentää Flow Festivalin elektronisen musiikin ohjelmaa27.5.2025 11:00:47 EEST | Tiedote
Flow Festivalin ohjelmistoon vakiintunut X Garden esittelee klubikulttuurin monimuotoisuutta, jossa kolme eri yhteisöä on kuratoinut kullekin festivaalipäivälle uniikin ohjelman. Perjantaina ohjelmasta vastaa sukupuolivähemmistöjen ja naisten asemaa esiin nostava ”bimbotekno-kollektiivi” Sluts Against Techno, lauantaina afrikkalaiseen tanssimusiikkiin erikoistunut What’s On Joseysradios? ja sunnuntaina nais- ja queerartisteihin keskittyvä Star Kids. Lisäksi TSHA on joutunut perumaan esiintymisensä Flow’n Front Yardilla.
Flow Festivalin The Other Sound -ohjelma esittelee kotimaisen ja kansainvälisen kokeellisen musiikin kiinnostavimpia tekijöitä7.5.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Flow Festivalin The Other Sound -ohjelma esittelee jännittäviä kotimaisia ja kansainvälisiä taiteilijoita, joiden teokset tarkastelevat ja laajentavat kokeellisen musiikin rajoja. Tämän vuoden ohjelma tuo yhteen monenlaisia ääniä hengellisestä jazzista ja äänirituaaleista moniaistisiin esityksiin sekä innovatiivisiin taidemusiikin sävellyksiin, joissa käsitellään muun muassa luonnon tilaa ja vaihtoehtoisia aistimisen tapoja.
Nigerialainen supertähti Burna Boy Flow Festivalille – mukana myös Black Star ja muut uudet nimet29.4.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Flow Festivalin ohjelma laajenee entisestään neljällä uudella artistilla perjantaille ja lauantaille. Nigerialainen supertähti Burna Boy, Yasiin Beyn ja Talib Kwelin muodostama legendaarinen hip-hop-duo Black Star, innovatiivinen indie-pop artisti Goldielocks sekä suomalaisen space-metallin pioneeri Oranssi Pazuzu ovat Flow’n tämän vuoden ohjelman uusimmat lisäykset. Uudet artistit vahvistavat Flow Festivalin monipuolista musiikillista kokemusta, povaten unohtumatonta viikonloppua huipputason esitysten parissa.
Flow Festivalin Heineken Backyard on hyväntuulisen klubimusiikin keidas15.4.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Flow Festivalin vaikuttava DJ- ja klubimusiikin kokoelma täydentyy, kun festivaali julkaisee valloittavasta tunnelmastaan tutun Backyardin esiintyjät. Tänä vuonna venue toteutetaan yhdessä festivaalin pääyhteistyökumppani Heinekenin kanssa. Flow’n vehreä takapiha tarjoaa parastaan muun muassa housen, discon ja queer-ilon ystäville, kun lavalle astuvat Antal, Danilo Plessow, Batu, Colleen ‘Cosmo’ Murphy, DJ EZ, CC:DISCO!, Horse Meat Disco ja monet muut.
Flow’n Balloon 360° -lava esittelee kansainvälisen rytmimusiikin parhaimmistoa1.4.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Flow Festivalin ikonisella Balloon 360° -lavalla esiintyy tänäkin vuonna joukko kansainvälisen rytmimusiikin parhaita. Lavalla nähdään muun muassa brasilialaisen rytmimusiikin omaperäisin legenda Hermeto Pascoal, teknopioneeri Jeff Millsin johtama Tomorrow Comes The Harvest, newyorkilainen soft rock -bändi Infinity Song, nigerialaisen diskomusiikin pioneeri Oby Onyioha sekä monia muita. Kotimaisiin esiintyjiin lukeutuu väliaikaisen paluun tekevä The Five Corners Quintet, joka juhlistaa 20 vuotta täyttävää esikoislevyään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme