Demarinuorten Perholehto: Sosiaali- ja terveyspalveluille yhden luukun taktiikka
20.11.2021 13:02:46 EET | Demarinuoret | Tiedote

- Nuorten kohdalla käsillämme on akuutti mielenterveyskriisi, joka johtuu osin siitä, että hoitoon pääsy on pitkittynyt kohtuuttomasti. Jatkossa niin fyysisissä kuin myös psyykkisissä terveysongelmissa hoidon tarve on arvioitava samana päivänä kun asiakas ottaa yhteyttä, ja hoitoon on päästävä seitsemässä vuorokaudessa hoidontarpeen arvioinnista. Hoitolupauksen toteutuminen on varmistettava jokaisella hyvinvointialueella, Pinja Perholehto kommentoi.
Perholehto kuitenkin muistuttaa, että myöskään sosiaalipuoli ei saa unohtua uusia hyvinvointialueita kehitettäessä. Sosiaaliset haasteet ajavat pahimmillaan syvään kierteeseen, jolloin apua on saatava useampaan ongelmaan kerrallaan. Demarinuoret esittää, että tarvittavat sosiaali- ja terveyspalvelut tulee saada yhdeltä luukulta vuoteen 2023 mennessä.
- Ihminen ei saa hukkua koneiston rattaisiin. Samalla kun apua on saatava nopeammin, on sen piiriin myös päästävä helpommin. Siksi sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuutta on parannettava siten, että huoltoasemilta tuttu yhden luukun taktiikka kantaa myös läpi soten ja ihmisen elämän, Perholehto linjaa.
Yhteyshenkilöt
Pinja PerholehtoDemarinuorten puheenjohtaja
Puh:0400 596 521pinja.perholehto@demarinuoret.fidemarinuoret.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Demarinuoret - Sosialidemokraattiset Nuoret ry on poliittinen nuorisojärjestö, joka on perustettu vuonna 1906. Demarinuoret toimii kansallisesti ja kansainvälisesti.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Demarinuoret
Demarinuorten puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka ehdolle SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtajaksi21.3.2026 13:20:37 EET | Tiedote
Kannanotto, vapaa julkaistavaksi heti.
Demarinuorten Kangaskolkka: "Vaadin Vasemmistoliitolta pesäeroa vallankumousromantiikkaan"4.11.2025 21:09:49 EET | Tiedote
Kannanotto, vapaa julkaistavaksi heti.
Irja Vaateri valittiin Euroopan sosialidemokraattisen puolueen nuorisojärjestön pääsihteeriksi21.7.2025 16:00:00 EEST | Tiedote
Suomalainen Irja Vaateri on valittu Euroopan sosialidemokraattisen puolueen nuorisojärjestön pääsihteeriksi vuosille 2025-2027 Pariisissa 17.-20.7.2025 pidetyssä kongressissa.
Demarinuorten Kangaskolkka: Hyvinvointialueilla on toteutettava laajamittainen kuuden tunnin työpäivän kokeilu täyden palkan turvin7.3.2025 16:38:01 EET | Tiedote
Kannanotto, vapaa julkaistavaksi heti.
Demarinuoret julkaisivat SDP:n kampanjastartissa 40 konkreettista tekoa paremman Suomen puolesta – “Jokaiseen yläkouluun ammattiluokanvalvojat”8.2.2025 12:56:03 EET | Tiedote
Demarinuoret haastaa erityisesti emopuolue SDP:tä luomaan ihmisille toivoa ja rakentamaan parempaa tulevaisuutta rohkeilla sekä konkreettisilla uudistuksilla. Alue- ja kuntavaaliohjelmassaan Demarinuoret esittää 40 toimenpidettä, joilla Suomea rakennetaan kestävämmäksi ja oikeudenmukaisemmaksi. “Tulevissa kuntavaaleissa on syytä puhua erityisesti peruskoulujen tilasta sekä lasten ja nuorten arjen kuormituksesta, joka osaltaan heijastuu oppimistulosten laskuna. Yhtenä keinona esitämme Suomen jokaiseen yläkouluun ammattiluokanvalvojia, linjaa Demarinuorten puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka. Ammattiluokanvalvojien palkkaaminen on yksi monista konkreettisista toimista, joita Demarinuoret esittää vaaliohjelmassaan. “Mielenkiinnolla odotamme, mikä kunta uskaltaa kokeilla ensimmäisenä tätä mallia, jolla aidosti helpotetaan opettajien työtaakkaa ja vastataan nuorten kasvaneisiin tarpeisiin, jatkaa Kangaskolkka. Demarinuorten korostaa, että ehjä arki luo lapsille ja nuorille edellytykset elämää
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

