Pentuajan ruokavaliolla näyttää olevan vaikutus allergisten ja atooppisten iho-oireiden kehittymiseen aikuisilla koirilla
24.11.2021 14:25:51 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote

Helsingin yliopiston tutkijat seurasivat yhteyttä 4022 koiranpennun dieettien, erillisten ruoka-aineiden ja allergisten ja atooppisten (AASS) iho-oireiden kehittymisen välillä.
– Pennuilla, joille oli syötetty pentuiässä raakaa naudanmahaa, raakoja sisäelimiä ja ihmisten ruoantähteitä, havaittiin merkittävästi vähemmän allergia- ja atopiaoireita aikuisiässä. Toisaalta pennuilla, jotka eivät saaneet ollenkaan raakaruokaa, jotka söivät suurimman osan ruoasta kuivaruokana ja/tai joille syötettiin hedelmiä tai lämpökuivattuja eläinten osia, oli aikuisiässä huomattavasti enemmän edellä mainittuja oireita, sanoo DogRisk-tutkimusryhmän johtaja, dosentti Anna Hielm-Björkman Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta.
Tutkimuksen mukaan koiranpennun ruokavalion sisältäessä vähintään 20 prosenttia raakaruokaa tai alle 80 prosenttia kuivaruokaa, allergia- ja atopiaoireiden todennäköisyys väheni merkittävästi aikuisiässä. Lisäksi tutkimuksessa todettiin, että jos raakaruokaa ei syöty lainkaan tai ruokavalio koostui yli 80 prosenttisesti kuivaruoasta, oireiden esiintyvyys aikuisilla koirilla lisääntyi merkittävästi. Kun pennuille syötettiin 20 prosenttia muun tyyppistä prosessoitua kaupallista koiranruokaa (kuten tölkkeihin tai pötköihin pakattuja prosessoituja koiraruokia), oireiden todennäköisyys lisääntyi merkittävästi.
– Tulokset viittaavat siten siihen, että nimenomaan raakaruoka edisti ihoterveyttä aikuisiällä, sanoo Hielm-Björkman. Ja että jos 20 prosenttia ruuasta annetaan raakana, niin jo se määrä on riittävä tuottamaan terveysetuja.
Edellisten tekijöiden lisäksi pennut, jotka söivät ulkona muiden eläinten raatoja, niin kutsuttua ”ilmakuivattua raakaruokaa”, kärsivät aikuisiällä vähemmän iho-oireista.
– Tavoitteemme on löytää tapoja, joilla koiranomistaja voi vaikuttaa lemmikkinsä terveyteen. Tutkimuksessa näimme yhteyden aikuisiän AASS-oireiden vähäisemmän esiintyvyyden ja tuoreiden raaka-aineiden tarjoamisen välillä, sekä prosessoitujen ruokien ja sokeripitoisten hedelmien välttämisen välillä. Se on hyvä alku kenelle tahansa omistajalle, sanoo eläinlääketieteen tohtori Manal Hemida, DogRisk-tutkimusryhmän ja Helsinki One Health -verkoston tutkija, ja tämän tutkimuksen päätutkija.
– Tutkimus kuitenkin vain osoittaa syy-yhteyden, mutta ei todista sitä. Ruokavaliointerventiotutkimukset ovat tarpeen, jotta allergisten ja atooppisten iho-oireiden kehittymisen ja ruokavalion osatekijöiden, kuten raaka- ja kuivaruokien, ihmisten ruoantähteiden sekä öljyjen oikean annostelun välistä yhteyttä saadaan tarkemmin selvitettyä, summaa Hemida.
Tutkimuksessa käytetty aineisto
Tutkimusaineistona käytettiin verkkoruokintakyselyä, jossa koiranomistajat olivat vastanneet mitä heidän koiransa olivat syöneet 2-6 kuukauden iässä. Välttääkseen vääriä syy-seuraus päätelmiä, tutkijat valitsivat kontrolliryhmään vain terveitä koiria, jotka vastaushetkellä olivat jo yli kolmen vuoden ikäisiä (n=2864), jotta niiden mahdollisuus sairastua tautiin enää olisi pieni. Allergiaan tai atopiaan sairastuneet koirat olivat yli vuoden ikäisiä (n=1158). Resgressioanalyyseillä löydettiin malleja, jotka selittivät allergia ja atopia iho-oireiden ja ruoka-aineiden yhteyden, kun taas dieettien ja sairauden assosiaatiot tukivat edelliset tulokset.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Hielm-Björkman, puh. 0294157391
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Tiedottaja Eeva Karmitsa, puh. 0294158461, Helsingin yliopiston viestintä
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Paikallisten kalastajien tieto täsmensi ennusteita kuhan kutualueista16.3.2026 14:17:07 EET | Tiedote
Matemaattinen mallinnus tarkentaa ympäristöpoliittista suunnittelua. Helsingin yliopiston väitöstutkimuksessa kehitettiin uusia välineitä saaristomeren vedenlaadun parannuskeinojen vertailuun ja rannikkokalojen kutualueiden seurantaan.
Puun pintakäsittely saattaa hillitä haitallisten bakteerien kasvua12.3.2026 11:00:00 EET | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan bakteerit menestyvät paremmin käsittelemättömillä kuin käsitellyillä puupinnoilla. Tällä on merkitystä kodin ja julkisten tilojen hygienian kannalta.
Automaatio tehostaa lääkkeiden potilaskohtaista jakoa ja parantaa potilasturvallisuutta11.3.2026 12:44:06 EET | Tiedote
Sairaaloiden lääkkeiden jakoprosessien automatisointi voi merkittävästi parantaa potilasturvallisuutta ja tehostaa työnkulkuja. Uudet teknologiat vaativat kuitenkin harkittua käyttöönottoa.
Sateenkaarinuorten kokemukset mielenterveyspalveluista tuovat esiin merkittäviä puutteita9.3.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Ongelmalliset kohtaamiset liittyivät erityisesti cisheteronormatiivisiin oletuksiin, ammattilaisten puutteelliseen osaamiseen sekä siihen, että nuoret joutuivat itse kouluttamaan ammattilaisia sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta.
KUTSU 18.3.: Urheilijan hyvinvointi, kaltoinkohtelu ja oikeusturva -hankkeen päätöstilaisuus4.3.2026 08:15:00 EET | Kutsu
Tutkimushankkeessa julkaistaan nyt tulokset, jotka perustuvat laajaan, yli 3 600 urheilijan kyselyyn ja erillisiin haastatteluihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme