Helsingin yliopisto tarjoaa avoimen tekoälyn etiikka -verkkokurssin nyt myös suomeksi ja ruotsiksi

Ethics of AI -verkkokurssi aukeaa suomeksi ja ruotsiksi 23. marraskuuta Valtiovarainministeriön Tietopolitiikka-seminaarin yhteydessä. Helsingin yliopiston kurssi auttaa julkishallintoa, yrityksiä ja kansalaisia ymmärtämään, mitä tekoälyn eettinen käyttö tarkoittaa ja mitä se vaatii niin yhteiskunnalta kuin yksilöltä. Kurssi on tehty yhteistyössä Helsingin, Amsterdamin ja Lontoon kaupunkien sekä valtiovarainministeriön kanssa.
Kun tekoälyä käytetään yhä enemmän kansalaisia koskevan päätöksenteon tukena, korostuvat uudenlaiset kysymykset, joihin kurssi on suunniteltu antamaan selvyyttä. Mitä eettisiä näkökohtia erilaisten tekoälyjärjestelmien käyttäjien ja kehittäjien on otettava huomioon? Mitkä ovat eettiset sudenkuopat, kun käsitellään esimerkiksi ihmisten terveyttä koskevia tietoja? Miten tietojamme käytetään? Kuka on vastuussa koneiden tekemistä päätöksistä? Kuinka käyttää kasvojentunnistusta eettisesti?
Kurssin sisällöstä vastaava lehtori Anna-Mari Rusanen muistuttaa, että algoritmien, ja ylipäänsä älykkäiden teknologioiden, etiikka on vielä muotoutumassa ja ylipäänsä koko keskustelu älykkäiden teknologioiden yhteiskunnallisesta arvioinnista hakee vielä suuntaa.
– Uusia esimerkkejä eettistä arviointia vaativista tilanteista syntyy joka päivä. Siksi on keskeistä, että kehitetään kykyä arvioida periaatteita, joilla sovellusten käytön hyväksyttävyyttä punnitaan, toteaa Rusanen.
Rusanen on tekoäly- ja kognitiontutkimukseen erikoistunut tieteenfilosofi. Hän tutkii älykkäiden järjestelmien tiedonkäsittelyä sekä tekoälykehityksen eettisiä ja yhteiskunnallisia seurauksia.
– Tekoälyn etiikassa ei ole kyse vain teknologian eettisen hyväksynnän arvioinnista, vaan aiheesta on muodostunut myös kysymys politiikasta, rahasta ja vallasta. Mitä enemmän ne kietoutuvat osaksi tekoälykehityksen päämääriä, sitä kipeämmin tarvitsemme keskustelua kehityksen tavoitteista, Rusanen sanoo syksyllä 2021 ilmestyneessä Älykäs huominen -kirjassa (Gaudeamus).
Esimerkkitapauksia suoraan käytännöstä
Verkkokurssi koostuu seitsemästä osasta: tekoälyn etiikan määrittely, hyväntahtoisuuden ja ei-haitallisuuden periaatteet, vastuullisuus, läpinäkyvyys, ihmisoikeudet, oikeudenmukaisuus ja tekoälyn etiikka käytännössä. Luvut sisältävät luettavaa ja tehtäviä.
Hankekumppanit ovat tarjonneet kurssia varten käytännön tapauksia. Esimerkiksi Helsingin kaupungilta on esimerkkitapaus, joka keskittyy tekoälyn käyttöön sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä kaupunkilaisten terveysriskien ennustamisessa. Valtiovarainministeriön esimerkissä pohditaan puolestaan suosittelualgoritmien hyödyntämistä julkisten palvelujen tarjoamisessa.
Ethics of AI -kurssin suorittaminen ei vaadi koodaustaitoja tai erityistä teknologista asiantuntemusta. Yliopistolla on myös ilmainen online-peruskurssi – Elements of AI – joka antaa yleiskatsauksen tekoälyn periaatteisiin. Marraskuussa Elements of AI voitti kansainvälisen suunnittelupalkinto German Design Awardin Erinomaisen viestintäsuunnittelun (Verkko) -kategoriassa (Excellent Communications Design – Web).
Helsingin yliopiston uusi MOOC-keskus aloitti toimintansa vuoden 2021 alussa. Keskuksen tarkoitus on tuoda jatkuvuutta ja suunnitelmallisuutta Helsingin yliopiston avoimeen verkko-opetukseen. Suomessa opetus- ja kulttuuriministeriö on lähestynyt uhkaavaa osaamisvajetta hankkeilla, joissa yliopistot tarjoavat ICT-alan täydennyskoulutusta avointen verkkokurssien kautta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto palkitsi neljä ansiokasta väitöskirjaa6.5.2025 20:00:00 EEST | Tiedote
Mattia Cordiolin, Paavo Huotarin, Ita Puuseppin ja Ina Satokankaan väitöskirjat käsittelivät biopankkeja, Vanhaa Testamenttia, koululaisten matematiikan taitojen kehitystä ja luonnon monimuotoisuutta.
KUTSU 7.-9.5.2025: Kansainväliseen vammaistutkimuksen konferenssiin 700 osallistujaa6.5.2025 10:37:32 EEST | Kutsu
Nordic Network on Disability Research (NNDR), Helsingin yliopisto, Suomen vammaistutkimuksen seura sekä Kehitysvammaliitto järjestävät kansainvälisen vammaistutkimuksen konferenssin 7.–9. toukokuuta Helsingin yliopistossa (Fabianinkatu 33 ja yliopistonkatu 3).
Ovatko maataloudessa käytettävät kasvinsuojeluaineet uhka myös ympäröivälle luonnolle?5.5.2025 12:29:02 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoitti, että kasvinsuojeluaineilla voi olla negatiivisia vaikutuksia maatalousympäristöissä eläviin lajeihin, jotka eivät ole aineiden varsinaisia kohteita. Vaikutukset kuitenkin vaihtelivat suuresti riippuen testatusta kasvinsuojeluaineesta.
Viikin lehmät kirmasivat laitumelle – lataa riemukkaat videot median käyttöön!3.5.2025 13:26:46 EEST | Tiedote
Suomen urbaaneimmat lehmät ovat kirmanneet iloiten laitumelle Viikin tutkimustilalla ensimmäisen kerran talven jälkeen. Perinteikäs koko perheen tapahtuma keräsi yleisöä laitumen laidalle Helsingin maantieteelliseen keskipisteeseen lauantaina 3.5. arviolta 6 000 henkeä.
Polttavaa tiedettä, viileitä tanssimuuveja – Suomeen voitto kansainvälisessä tiedeviestintäkilpailussa2.5.2025 13:17:05 EEST | Tiedote
Sulo Roukan ja monitaiteellisen tiimin tanssiaskeleet toivat voiton arvostetun Science-lehden Dance Your Ph.D. -kilpailussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme