Kuva/Tila-gallerian avajaisnäyttely tarkastelee Taideyliopiston uudisrakennuksen tiloja

Ebb and flow -näyttelyn taiteilijoiden teokset rakentuvat Taideyliopiston uudisrakennuksen tiloissa vaikuttavien tapahtumien, ajallisuuksien ja jännitteiden tarkkailusta. Kokonaisuus on kehittynyt näyttelyn kuraattorin Riikka Thitzin ja mukana olevien taiteilijoiden keskusteluista vuoden 2021 aikana.
”Näyttelyn lähtökohtana on ollut se, mitä kaikkea uudisrakennuksen tilassa on, mitä toimijuuksia sieltä löytyy sekä miten ne muuttuvat ja muuttavat tilaa. Tilat ovat jatkuvassa muutoksessa ja niiden eri ajallisuudet kerrostuvat, toistuvat ja tiivistyvät teoksissa erilaisin tavoin,” kertoo näyttelyn kuraattori Riikka Thitz, joka viimeistelee opintojaan Taideyliopiston Praxis-maisteriohjelmassa.
Taideyliopiston elokuussa avautuneella Sörnäisten kampuksella toimii Kuvataideakatemian lisäksi Teatterikorkeakoulu. Tämä näkyy myös avajaisnäyttelyn taiteilijakokoonpanossa, sillä mukana on maalaustaiteen, taidegrafiikan, kuvanveiston ja tila-aika-taiteen opiskelijoiden lisäksi myös muun muassa kirjoittamisen, koreografian ja muun esittävän taiteen edustajia. Näyttelyn taustalla vaikuttaakin myös ajatus siitä, mitä mahdollisuuksia kahden Taideyliopiston akatemian lähentyminen uudella yhteisellä kampuksella voi avata taiteen julkiselle esittämiselle.
”Sörnäisistä on kehittymässä yksi Helsingin merkittävimmistä kulttuurikeskittymistä, ja Kuva/Tila-galleria on siihen kiinnostava lisäys. Taideyliopiston Sörnäisten kampus on suunniteltu taiteen opiskeluun, ja galleriatila tarjoaakin uusia mahdollisuuksia muun muassa opiskelijoiden ja tutkijoiden taiteellisen työn ja prosessien avaamiseen,” toteaa Kuvataideakatemian dekaani Hanna Johansson.
Ebb and flow -näyttelyn taiteilijat ja kuraattori
Näyttelyssä ovat mukana seuraavat taiteilijat: Miina Aho, Ramina Habibollah, Taru Happonen, Simo Kellokumpu, J. Koho, Heini Katriina Korhonen, Tuomas Laitinen, Tuomas Lehtomaa, Tuure Leppänen, Stephanie Misa, Kristiina Mäenpää, Ellenor Rose Nish, Tuuli Ojala, Jaakko Pallasvuo, Daniel Palpa, Jaakko Pietiläinen, Vincent Roumagnac ja Mira Vornanen.
Riikka Thitz on Praxis-maisteriohjelmassa opintojaan viimeistelevä nykyesityksen ja -taiteen kuraattori. Hän on kiinnostunut dramaturgiasta kuratoinnin työkaluna sekä erityisesti maisemadramaturgian käsitteestä. Hänellä on aiempi monitieteinen Master of Arts -tutkinto Rijksuniversiteit Groningenista (NL) ja Göttingenin Georg-August-yliopistosta (DE). Riikka Thitz on työskennellyt laaja-alaisesti erilaisissa taidealan tuotanto- ja välittäjäportaan tehtävissä. Vuosina 2021–2023 hän kuuluu Helsingin kaupunginteatterin uuden Nykyesityksen näyttämön kuraattoriryhmään.
Ebb and flow – Taideyliopiston Kuvataideakatemian Kuva/Tila-gallerian avajaisnäyttely 3.12.2021–30.1.2022
Näyttelyn avajaiset järjestetään tällä kertaa kutsuvierastilaisuutena.
Kuva/Tila, Sörnäisten rantatie 19, 00530 Helsinki.
Avoinna ti–su klo 11–18. Vapaa pääsy.
Näyttely on suljettuna viikot 20.12.2021-3.1.2022.
Suosittelemme tarkistamaan Taideyliopiston ajankohtaiset koronarajoitukset ennen näyttelyvierailua.
Lisätietoa näyttelystä, taiteilijoista ja ohjelmasta: https://kuvatila.uniarts.fi/nayttely/ebb-and-flow
Media voi tutustua näyttelyyn ennakkoon 1.12.2021 tai muuna sovittuna ajankohtana. Pyydämme ilmoittautumaan, jotta voimme seurata yhtäaikaista kävijämäärää tiloissa.
Yhteyshenkilöt
Emilia KoivunenViestintäpäällikkö
Puh:046 921 5364emilia.koivunen@uniarts.fiKuvat





Tietoja julkaisijasta
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Johanna Ehrnrooth -palkinto kuvataiteilija Alena Tereshkolle20.5.2025 17:17:29 EEST | Tiedote
Taideyliopiston tukisäätiön myöntämän palkinnon tarkoituksena on tukea nuorten kuvataiteilijoiden kansainvälistymistä sekä siirtymävaihetta opinnoista ammattiuralle. 10 000 euron arvoisen palkinnon saaja valitaan vuosittain Kuvan kevät -maisterinäyttelyn taiteilijoiden joukosta.
Kustannusten nousu ja yleisön ostovoiman heikkeneminen huolestuttavat rytmimusiikkifestivaaleja15.5.2025 15:45:00 EEST | Tiedote
Kotimaisten rytmimusiikkifestivaalien määrä nousi uuteen ennätykseen vuonna 2023, mutta käyntimäärät ja taloudellinen kannattavuus jäivät pandemiaa edeltävistä vuosista. Varsinkin pienet festivaalit kamppailevat kustannuspaineiden ja epävarman kysynnän kanssa.
Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén: Rahoituksen kohdentamisen on mahdollistettava myös luovien alojen kasvu13.5.2025 09:24:37 EEST | Tiedote
Hallitus päätti puoliväliriihessään olla leikkaamatta kulttuurista, mistä Taideyliopisto esittää kiitoksensa. Samalla Taideyliopisto varoittaa, että TKI-rahoituksen nykyinen kohdentaminen voi heikentää luovien alojen kasvumahdollisuuksia ja vaarantaa niiden täyden potentiaalin hyödyntämisen.
Skärgårdstearternin uutuuskomedia kutsuu yleisön ratkiriemukkaaseen vuosikokoukseen5.5.2025 12:35:54 EEST | Tiedote
Skärgårdsteatern lähtee jälleen kesäkuussa seilaamaan Uudenmaan, Turunmaan ja Ahvenanmaan saaristoon. Teatterikorkeakoulun kanssa yhteistyössä tehty musiikkikomedia Bättre fäkta än illa fly! nähdään kesän aikana 16 paikkakunnalla.
Skärgårdsteatern bjuder publiken på muntert årsmöte5.5.2025 12:35:09 EEST | Pressmeddelande
Skärgårdsteatern åker igen ut på turné i Nylands, Åbolands och Ålands skärgård. I samarbete med Teaterhögskolan spelas musikaliska komedin Bättre fäkta än illa fly! i sommar på 16 orter.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme