Vihdoinkin Välimerelle – yhä useampi valitsee tänä kesänä pakettimatkan
5.7.2021 10:28:00 EEST | Apollomatkat | Tiedote

- Viimeinkin! Olemme iloisia saadessamme viimein viedä asiakkaamme kauan odotetulle lomalle. Asiakaspalveluumme tulleista viesteistä näkee, että tätä on todellakin odotettu, sanoo Apollomatkojen viestinnästä vastaava Satu Kontulainen.
Ensimmäisen viikonlopun paikat olivat lähes täynnä ja loppukesän paikoillekin näyttäisi oleva kysyntää. Tänä kesänä myös monet uudet asiakkaat ovat löytäneet valmismatkat.
- Moni uusista asiakkaistamme ei ole aiemmin ollut pakettimatkalla, vaan on räätälöinyt matkat itse. Tänä kesänä moni on kuitenkin valinnut Apollomatkojen paketin, ja syy on ollut kaikilla lähes sama – pakettimatkan turvallisuus ja joustavuus, Kontulainen sanoo.
Kreikka on kesän ykkönen
Heinäkuun matkoista suurin osa suuntautuu kesän suosikkikohteeseen Kreikkaan, lisäksi heinäkuussa voi lomailla Mallorcalla. Elokuun alusta alkaen kohdevalikoima hiukan laajenee, Helsingistä alkavat matkat Pargaan sekä Kroatiaan, ja Oulusta Kreetalle sekä Rodokselle.
- Yleensä kesäkautemme alkaa jo huhtikuussa, mutta koska tänä vuonna matkat pääsivät alkamaan vasta nyt, olemme pidentäneet joidenkin kohteidemme kautta syksyllä, Kontulainen sanoo.
Apollomatkojen viimeinen lähtö Kreikkaan on 23.10. ja lokakuun puolivälissä alkavat myös matkat myös perinteisiin talvikohteisiin kuten Kanariansaarille, Madeiralle ja Arabiemiraatteihin.
Apollomatkojen kesäkohteiden TOP 5:
1.Kreeta
2.Rodos
3.Epiruksen alue (Parga, Lefkas & Sivota)
4.Santorini
5.Mallorca
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Apollo on Pohjoismaiden johtavia matkanjärjestäjiä. Järjestämme tilauslentomatkoja, reittilentopohjaisia matkoja, treenimatkoja, risteilyjä ja kiertomatkoja. DER Touristik Nordic AB:n muodostavat Apollo Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa, sekä lentoyhtiö Novair, golfmatkoja järjestävä Golf Plaisir, luksusmatkoja järjestävä Lime Travel ja hyvinvointikeskus Playitas Fuerteventuralla. DER Touristik Nordic työllistää noin 900 työntekijää sekä noin 1 miljoona matkustajaa matkustaa Apollolla vuosittain.
DER Touristikin liikevaihto on 7 miljardia euroa ja sillä on n. 7,7 miljoonaa asiakasta 14 maassa.
Suomessa Apollomatkojen valikoimaan kuuluvat valmismatkat kohteisiin Välimerellä, Lähi-idässä, Kaakkois-Aasiassa ja Kanariansaarilla sekä kaupunkilomat kaikkialle maailmaan. Apollomatkat tarjoaa parhaat 4- ja 5-tähden hotellit.
Apollomatkoilla oli v. 2019 n. 80 000 tyytyväistä matkustajaa ja se on Suomen neljänneksi suurin matkanjärjestäjä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Apollomatkat
Kaukolomien myynti kasvaa kovaa vauhtia10.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten matkat suuntautuvat nyt yhä kauemmas. Apollon kaukolomien myynti on viime viikkoina jopa kaksinkertaistunut viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
Apollo Sports panostaa laskettelumatkoihin8.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Apollon laskettelumatkojen myynti on kasvanut peräti 15 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kasvavaan kysyntään vastatakseen Apollo Sports laajentaa laskettelumatkojen tarjontaa uusilla kohteilla ja elämyksillä talvikaudelle 2026/27.
Uutta! Apollo Sports järjestää Shaolin Kung Fu -retriitin Kiinassa20.8.2026 10:17:03 EEST | Tiedote
Apollo Sports laajentaa treenimatkojen valikoimaa, ja järjestää mahdollisuuden syventyä Shaolin Kung Fuun sen syntysijoilla Kiinassa. Keväällä 2027 järjestettävä 12 päivän retriitti yhdistää päivittäisen kamppailulajiharjoittelun, meditaation ja kulttuurielämykset ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi.
Nousevat matkatrendit: Hidas matkailu ja yksin matkustaminen19.8.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
DERTOUR Groupin European Travel Trend -raportin kolmas osa paljastaa, että eurooppalaiset matkailijat haluavat lomailla rauhallisemmin ja löytää merkityksellisempiä elämyksiä.
Huipulle ei nousta yksin – Apollo Sports tukee Suomen seuraavaa urheilusukupolvea12.8.2026 10:00:48 EEST | Tiedote
Apollo Sports ja Suomen Olympiakomitean Next Generation Team Finland käynnistävät yhteistyön, jonka tavoitteena on tukea nuoria suomalaisia huippu-urheilijoita matkalla kansainväliselle huipulle
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
