
WEEKEND FESTIVALIA JUHLITAAN HÄMEENLINNAN KANTOLAN TAPAHTUMAPUISTOSSA 1.-3.7.2022 – MUKANA YLI 80 ARTISTIA.

Weekend Festival tuo Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuistoon tulevana kesänä yli 80 artistia. Festivaalin lavoilla nähdään ulkomaisista artisteista muun muassa Tove Lo, Nina Kraviz, Boy Pablo, Jay 1, Pi’erre Bourne, Rezz, Tchami ja Zhu.
Weekend Festivaliin on kiinnitetty myös kotimaisia kärkiartisteja, kuten esimerkiksi JVG, Sanni ja Pyhimys.
Pääartistit ja lisää artistijulkaisuja on luvassa lähiaikoina.
Weekend Festivalia juhlitaan Kantolan tapahtumapuistossa sekä sen vieressä olevalla teollisuusalueella. Kokonaisuudessaan Weekend tapahtuma-alue on pinta-alaltaan suurimpia koskaan järjestettyjä festivaalialueita Suomessa.
”Weekend Festival järjestetään juhlavuoden kunniaksi suuremmin kuin koskaan aikaisemmin”, kertoo Weekendin Festival Director Martin Mustonen. ”Kantolan tapahtumapuisto tarjoaa ainutlaatuiset puitteet täysin uudistuneelle ja suuremmalle Weekend Festivalille. Haluamme olla Suomen eurooppalaisin festivaali ja siihen tarvitaan suuri ja toimiva tapahtumakenttä. Lisäksi Hämeenlinna on loistavien liikenneyhteyksien päässä isojen kaupunkien keskellä. Luomme tätä tapahtumaa yhdessä hämeenlinnalaisten kanssa tekemällä yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa mahdollisimman laaja-alaisesti. Tarjoamme asiakkaillemme pitkän tauon jälkeen kokonaisvaltaisen elämyksen, ja se tulee näkymään monipuolisesti niin artistikattauksessa kuin myös uudistuneessa palvelutarjonnassa esimerkiksi ruokaelämyksien, oheispalvelujen ja VIP-alueiden osalta."
Myös Hämeenlinnassa odotetaan Weekend Festivalia. ”Tämä on upea asia Hämeenlinnan imagolle ja huikea piristysruiske alueen elinkeinoelämälle”, iloitsee Hämeenlinnan elinkeinoyhtiö Linnan Kehityksen toimitusjohtaja Kari Saarinen. ”Arviomme mukaan festivaalin alueellinen talousvaikutus tulee olemaan noin 10 miljoonaa euroa vuodessa”, jatkaa Saarinen.
Kolmen päivän lippujen ennakkomyynti Weekendin uutiskirjeen tilaajille ja liput saatavilla Ticketmasterista. 2020 ja 2021 vuoden festivaaleille ostetut liput käyvät vuoden 2022 festivaalin pääsylippuina. Vuoden 2020 ja 2021 kahden päivän lipuilla saa vuoden 2022 festivaalissa kolmen päivän rannekkeen.
1.12. julkaistut artistit:
BOY PABLO
CLEDOS
IBE
JAY1
JVG
NINA KRAVIZ
PI'ERRE BOURNE
PYHIMYS
REZZ
SANNI
SURF CURSE
TCHAMI
TOVE LO
YEBOYAH
ZHU
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Martin Mustonen
Festival Director
mobile +358 468 111 414
martin@allthingslive.com
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Weekend Festival
Weekend Festival valaisi taivaan – festivaalia juhlitaan myös ensi vuonna Vermossa.4.8.2024 07:30:00 EEST | Tiedote
Espoon Vermon tapahtumapuistossa järjestetyn Weekend Festivalin päälava syöksi lauantaina lasereita ja tulta. Viikonlopun aikana lavoilla nähtiin yli 60 artistia: niin kansainvälisten huippujen ja kovimpien DJ- ja tuottaja -tulokkaiden esiintymisiä kuin tunnettujen suomalaisten artistien vierailuja. Festivaali palaa Vermon tapahtumapuistoon ensi vuonna. Oheistapahtumineen viikonloppu keräsi noin 39 000 kävijää.
Weekend Festivalin loppuunmyyty perjantaipäivä näkyi ja kuului Vermossa3.8.2024 10:24:57 EEST | Tiedote
Espoon Vermossa tänä viikonloppuna (2.-3.8.2024) juhlittavan festivaalin loppuunmyyty avajaispäivä toi lavalle tanssimusiikin supertähdet. Festarikansaa hellittiin energisillä esiintymisillä ja Tiestön show huipentui ilotulitukseen. Vermossa kuultiin perjantaina 30 artistia.
WEEKEND FESTIVAL RIKKOO ENNÄTYKSIÄ - POHJOISMAIDEN HISTORIAN SUURIN LASERSHOW17.7.2024 13:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2024 odotettu Weekend Festival rikkoo jälleen uusia rajoja järjestämällä Pohjoismaiden suurimman koskaan nähdyn lasershow'n. Tämän vuoden festivaalilla nähdään uskomattomat 66 laserlaitetta ja yli 1250 wattia lasertehoa, jotka luovat häikäisevän näytöksen. Näytöstä varten tarvittiin erityislupa Suomen säteily- ja ilmailuviranomaisilta.
TACO BELL JA WEEKEND FESTIVAL TUKEVAT YHDESSÄ NUORIA ARTISTEJA13.5.2024 10:30:00 EEST | Tiedote
Taco Bell ja elokuussa Espoon Vermon tapahtumapuistossa järjestettävä Weekend Festival julkaisevat laajan yhteistyökumppanuuden. Yhteistyön ydinajatuksena ja tavoitteena on tukea suomalaista musiikkikulttuuria ja tarjota nuorille nouseville artisteille mahdollisuuksia ja alustan läpimurtoon omalla musiikkiuralla. Weekend Festival ja Taco Bell järjestävät DJ-kilpailun, jonka voittaja pääsee esiintymään festivaaliin CNNCT x Taco Bell -lavalle.
WEEKEND FESTIVAL JULKAISEE PÄÄLAVAN KIINNITYKSIÄ – OHJELMA ON NYT VALMIS29.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Weekend Festival saa lisää kansainvälistä vahvistusta, kun hollantilaiset Nicky Romero ja R3HAB liittyvät Weekend Festivalin tähtikaartiin. Molemmat esiintyvät festivaalin päälavalla. Festivaalin artistikattaus tuo elektronisen tanssimusiikin eliitin elokuussa Espooseen Vermon tapahtumapuistoon. Pääesiintyjinä 2.-3.8.24 järjestettävässä festivaalissa nähdään lisäksi Tiësto, Alan Walker, Timmy Trumpet sekä Alesso. Festivaalin koko artistikattaus on nyt julkaistu.