SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Koronan pikatestien myynti singahti kasvuun S-ryhmän myymälöissä

2.12.2021 08:35:00 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Jaa
Koronan pikatestien myynti lähti marraskuussa huomattavaan kasvuun tasaisen syksyn jälkeen S-ryhmän ruokakaupoissa. Tuotteiden saatavuus on kuitenkin edelleen hyvällä tasolla.
Kuva: SOK
Kuva: SOK

S-ryhmä toi kotona tehtävät koronan antigeenitestit myyntiin marketkaupan toimipaikoissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa, Food Market Herkku) toukokuun loppupuolella. Puolen vuoden aikana koronan pikatestejä on myyty yhteensä jo noin 250 000 kappaletta.

Ensimmäinen isompi myyntipiikki koronatesteissä nähtiin elokuussa kesälomakauden päätyttyä. Tämän jälkeen kysyntä pysyi syksyn ajan tasaisena, kunnes marraskuussa myyntimäärät alkoivat nousta vauhdilla.

”Kuluneen viikon aikana koronan pikatestejä on myyty 50 % enemmän kuin edellisellä viikolla ja kasvu näyttää jatkuvan edelleen. Myynnin kasvussa näkyy, että koronatartuntojen määrä on ollut kasvussa ja syysflunssaakin on liikkeellä. Myös pikkujoulukaudella saattaa olla vaikutusta asiaan, sillä ihmiset saattavat haluta tehdä pikatestin varmuuden vuoksi ennen juhlia”, pohtii S-ryhmän marketkaupan myyntipäällikkö Juhani Haara.

Koronan pikatestien saatavuus on Haaran mukaan edelleen hyvällä tasolla. Mikäli tuotteet hetkellisesti loppuisivat jostain myymälästä kesken, saadaan varastolta nopeasti lisää. Pikatestin hinta on kaikissa myymälöissä sama, 5,99 euroa kappaleelta. Tuotteet on sijoitettu useimmissa myymälöissä samaan hyllyyn kasvomaskien kanssa, ja niitä voi tilata myös S-ryhmän ruoan verkkokaupan S-kaupat.fi:n kautta.

"Olemme iloisia, että voimme omalta osaltamme olla mukana turvaamassa suomalaisen yhteiskunnan toimintakykyä myymällä ruoan lisäksi muun muassa maskeja ja koronatestejä yli 1000 myymälässä ympäri Suomen laajoilla aukioloajoilla," sanoo S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho.

Kotona tehty pikatesti ei korvaa terveydenhuollossa tehtävää koronatestiä

Kotona tehtävä pikatesti auttaa tunnistamaan koronavirustartunnan. Testi tehdään sylki- tai nenä/nielunäytteestä. Tartunta voidaan tunnistaa parhaiten, kun oireiden alkamisesta on kulunut enintään 5 päivää.

Kotitesti ei korvaa terveydenhuollossa tehtävää koronatestiä. Kotitestin tulosten perusteella ei tehdä hoitopäätöksiä eikä vapauteta tartuntatautilääkärin määräämästä eristyksestä tai karanteenista. On mahdollista, että kotitesti saattaa joissain tapauksissa antaa virheellisen tuloksen. Aina oireiden ilmaantuessa tulee mennä terveydenhuollon tekemään koronatestiin. 

Lisätietoja kotitesteistä saat THL:n verkkosivulta:  Koronaviruksen kotitestit - Infektiotaudit ja rokotukset - THL 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Juhani Haara, myyntipäällikkö, S-ryhmän marketkauppa, juhani.haara@sok.fi, p. 010 7680628


Sampo Päällysaho, S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja, sampo.paallysaho@sok.fi, p. 010 7680665

Kuvat

Kuva: SOK
Kuva: SOK
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.   

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.   

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.  

Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.   

#parempipaikkaelää

SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.

Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Jalkapallolegenda Roberto Carlos yllättää S-marketin kampanjassa4.5.2026 11:05:00 EEST | Tiedote

Jalkapallolegenda Roberto Carlos yllättää kertomalla suomalaisessa kampanjassa ruoan merkityksestä elämässään yhdessä äitinsä Veran kanssa. S-marketin kampanjan tavoitteena on jalkapallon MM-kisojen alla muistuttaa yhteisten hetkien merkityksestä niin ansioituneille urheilijoille kuin nuorille harrastajille. Samoin kuin jalkapallo, myös ruoka kerää ihmisiä yhteisiin hetkiin, joista syntyy elämänmakuisia muistoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye