Pirkanmaan pienvesien kesän inventoinnit ovat valmistuneet

Pirkanmaan ELY-keskus kartoitti kesä-lokakuun aikana Pirkanmaan pienvesien luonnontilaa, luontotyypille ominaista lajistoa ja ennallistamistarpeita.
Kohteita oli useasta Pirkanmaan kunnasta, painottuen pohjavesialueille. Kesän aikana kartoitettiin 17 puroa, 10 noroa ja 82 lähdettä, joka kattaa noin 20 kilometriä uomaa ja noin 40 hehtaaria lähteikköjä.
Pienvesillä ennallistamistarvetta
Kesän aikana kartoitetut kohteet olivat ympäristöltään, lajistoltaan ja luonnontilaltaan vaihtelevia. Suurimmalla osalla kohteista havaittiin jonkinlaista tarvetta ennallistamistoimille.
Kartoitusten perusteella havaittiin, että eniten purojen ja lähteiden luonnontilaan ovat vaikuttaneet metsänkäsittely ja ojitus. Ojitukset esimerkiksi kuivattavat pienvesiä, mutta toisaalta niiden mukana kulkeutuu myös pintavesiä pohjavesialueille.
Metsänkäsittely näkyi kohteilla muun muassa rehevöitymisenä ja lajiston muutoksina, jos suojavyöhyke oli riittämätön tarjoamaan purolle tai lähteikölle sen vaatimaa suojaa ja varjostusta.
Uusi huurresammallähde
Kartoitettujen kohteiden joukossa oli myös luonnontilaisia tai luonnontilaistumassa olevia pienvesiä. Esimerkiksi joillain kohteilla kaivetut metsäojat olivat alkaneet luonnollisesti umpeutua.
Kartoituksissa havaittiin myös uusia lähteikköjä. Yksi kartoitusten kohokohdista oli uuden huurresammallähteen löytyminen. Huurresammallähteitä esiintyy kalkkipitoisilla alueilla, ja niille yhteistä on huurresammallajien esiintyminen. Huurresammallähteet ovat Pirkanmaalla hyvin harvinainen luontotyyppi.
Pirkanmaan pienvesien kartoituksia jatketaan ensi kesänä.
Pienvesien ennallistaminen alkaa
Kartoitusten perusteella on valittu ennallistamiskohteita. Pienvesien ennallistamistoimien toteutus alkaa ensi vuonna. Ennallistamistoimien tavoitteena on saada elinympäristö takaisin luonnontilaiseksi esimerkiksi palauttamalla puron luontainen virtaus puusuisteiden avulla.
Ennallistamiset perustuvat vapaaehtoisuuteen. Toimia ei tehdä ilman maanomistajien suostumusta. Maanomistajiin ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä. Ennallistamistoimista ei aiheudu maanomistajalle kustannuksia. Kaikista toimenpiteistä ja niiden toteutuksesta sovitaan yhdessä maanomistajan kanssa.
Ennallistamiset ovat osa Helmi-elinympäristöohjelma, jonka tavoitteena on Suomen luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja elinympäristöjen parantaminen.
Lue lisää:
- Helmi-ohjelma (ym.fi)
- Tiedote: Auta selvittämään Pirkanmaan lähteiden tila (elykeskus.fi)
- Pirkanmaan lähteiden havainnointilomake (ymparisto.fi)
- Helmi-ohjelman Pirkanmaan ELY-keskuksen sivut (ymparisto.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektisuunnittelija Miia Mäkilouko, puh. 0295 036 183
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Sinilevää nyt normaalia vähemmän Pirkanmaalla - leväseuranta loppuu ensi viikolla21.9.2023 10:02:37 EEST | Tiedote
Sinilevää näkyi neljällä järvellä Pirkanmaalla tällä viikolla. Levää on nyt ajankohtaan nähden normaalia vähemmän. Valtakunnallinen sinileväseuranta päättyy ensi viikolla.
Sinilevähavaintojen määrä kasvoi hieman Pirkanmaalla14.9.2023 10:33:42 EEST | Tiedote
Sinilevää havaittiin tällä viikolla kahdeksalla havaintopaikalla Pirkanmaan viranomaisseurannassa. Ajankohtaan nähden havaintojen määrä ei ole kuitenkaan tavaton. Lämmin syyskuun alku on edesauttanut leväkukintojen muodostumisessa.
Sinilevää näkyy nyt keskimääräistä vähemmän Pirkanmaalla - myös järvivedet lämpimämpiä7.9.2023 10:26:41 EEST | Tiedote
Sinilevähavaintoja tehtiin tällä viikolla kuudella järvellä Pirkanmaalla viranomaisseurannassa. Sinilevää on nyt ajankohtaan nähden keskimääräistä vähemmän. Myös järvivedet ovat hieman keskimääräistä lämpimämpiä.
Rantatunneliin puolivuotishuolto ja pesu – yösulkuja arkisin kahden viikon ajan5.9.2023 10:45:00 EEST | Tiedote
Tampereen Rantatunnelissa tehdään yötyönä viikoilla 37 ja 38 tunnelin puolivuotishuolto. Työt suoritetaan tunneliputki kerrallaan neljänä perättäisenä yönä maanantai-illoista varhaisiin perjantaiaamuihin. Pirkanmaan ELY-keskus pesee ja puhdistaa silloin tunnelin perusteellisesti. Samanaikaisesti Fintraffic Tie Oy huoltaa ja testaa tunnelin teknisiä järjestelmiä. Töiden ajaksi ajoneuvoliikenne ohjataan varareitille.
Ruskonkehä (maantie 309) poikki siltatöiden vuoksi syyskuun puolivälissä – viikonlopuksi voimaan kiertoreitti ja muutos Nyssen bussiliikenteeseen5.9.2023 09:50:00 EEST | Tiedote
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uusii viikon 37 lopulla Tampereen Myllyojassa Hupakankorven putkisillan ja purkaa tarpeettoman Raution alikulkukäytävän. Siltatöiden ajaksi Ruskonkehän liikenne ohjataan kiertoreiteille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme