Suomen Yrittäjien Petri Salminen Euroopan yrittäjäjärjestön johtoon

Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen on valittu eurooppalaisen pk-yrittäjien kattojärjestön SMEunitedin johtoon. Valinnan teki SMEunitedin vuosikokous torstai-iltana Brysselissä.
– Jatkossa pk-yrittäjyyden äänen on oltava EU:ssa vahvempaa ja sääntelyn järkevämpää. Unionin on vauhditettava yrittäjyyttä sekä yrittämisen ja omistamisen vapautta, puheenjohtaja Petri Salminen toteaa.
Salminen kisasi puheenjohtajuudesta romanialaisen ex-elinkeinoministeri Florin Jianun kanssa.
12 miljoonan pk-yrityksen järjestö
Kattojärjestö SMEunitedin jäsenjärjestöihin kuuluu noin 12 miljoonaa eurooppalaista pk-yritystä ja vaikuttamistyössään se toimii kaikkien yli 22 miljoonan eurooppalaisen pk-yrityksen puolesta. SMEunitedin jäsenjärjestöjä ovat pieniä ja keskisuuria yrityksiä edustavat organisaatiot Euroopan unionissa. SMEunited on EU-edunvalvontayhteistyön järjestö, joka tukee ja edustaa jäsenjärjestöjään eurooppalaisessa edunvalvonnassa.
– SMEunitedilla on paljon työtä työn ja yrittäjyyden murroksessa. Tällä vuosikymmenellä Eurooppa kohtaa kasvavia maailmanlaajuisia haasteita. Esimerkiksi yritysten ja talouden toipuminen pandemiasta, digitalisaatio ja ilmastonmuutos haastavat Euroopan kilpailukyvyn, Salminen sanoo.
– Työ- ja yrittäjyysvapauteen liittyvä sääntely edustaa aikaa, jolloin ihmiset työskentelivät valtaosin tehtaissa ja omistus oli keskittynyt. Nyt työskennellään pienemmissä yrityksissä ja globaaleissa verkostoissa, Salminen jatkaa.
Historiallinen valinta Suomelle
– Salmisen valinta on tärkeä Suomelle ja sen pk-yrityksillä. Suomalainen ei ole koskaan johtanut SMEunitedia tai sen edeltäjiä. Äänemme kuuluu nyt vahvasti EU:ssa ja Euroopan kentillä, sanoo Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.
– SMEunited on Suomen Yrittäjille keskeinen työkalu EU-vaikuttamisessa. Yrittäjät toimii aktiivisesti SMEunitedissa, koska sitä kautta pystymme vaikuttamaan yrityksiä koskevaan EU-sääntelyyn, hän lisää.
Tällä hetkellä Salminen toimii SMEunitedin varapuheenjohtajana ja sosiaaliasioiden valiokunnan puheenjohtajana.
– Yrittäjyyteen liittyvää sääntelyä ja poliittisia päätöksiä tehdään yhä enemmän EU:ssa. Siksi suomalaisten yrittäjien on oltava aktiivisesti edustettuna unionin päätöksenteossa, Salminen toteaa.
Salminen jatkaa edelleen Suomen Yrittäjien puheenjohtajana. Jyväskyläläinen Petri Salminen, 40, valittiin Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi liittokokouksessa syksyllä 2020. Salminen on toiminut yrittäjänä kaksi vuosikymmentä. Hänen yrityksensä Salminen & Tikka Oy tuottaa myynnin ja johtamisen kehittämis- sekä rekrytointipalveluja.
Salmisen puheenjohtajakausi alkaa ensi vuoden alusta ja se kestää kaksi vuotta. Puheenjohtajuuden jättää aktiiviyrittäjä ranskalainen Alban Maggiar.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petri SalminenPuheenjohtaja
Petri Salminen on Suomen Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja. Kausi kestää lokakuuhun 2022.
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: Tänään voimaan tuleva suojelutyölaki jäi puolitiehen16.6.2025 06:03:00 EEST | Tiedote
Lainsäädäntömuutokset, jotka turvaavat suojelutyön työtaistelutilanteissa, tulevat voimaan 16.6.2025. Suojelutyö on työtaistelun aikana tehtävää välttämätöntä työtä, joka turvaa ihmisten hengen ja terveyden. Suojelutyöstä ei ole aikaisemmin säädetty laissa. – Suojelutyöstä säätäminen on tärkeää, sillä työtaisteluilla ei saa vaarantaa ihmisten henkeä, terveyttä tai omaisuutta, Suomen Yrittäjien johtava asiantuntija Albert Mäkelä sanoo.
Yrittäjägallup: Yli puolet pk-yrityksistä hakee kasvua14.6.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Yli puolet pk-yrityksistä tavoittelee kasvua. Kasvuhakuisimpia ovat yli kymmenen henkilöä työllistävät yritykset, teollisuusyritykset ja alle 39-vuotiaiden yrittäjien yritykset. Alueellisesti eniten kasvuhakuisuutta on pääkaupunkiseudulla. "On positiivista, että niin moni pk-yritys tavoittelee kasvua. Samalla on tärkeää tunnistaa ja ottaa vakavasti yritysten raportoimat esteet, kuten verotus, rahoitusvaikeudet ja neuvonnan saatavuus”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Yrittäjägallup: Sivukulujen alentaminen olisi tärkein työvoimapulaa helpottava tekijä11.6.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Puolet yrityksistä ei aio palkata työntekijää seuraavan kolmen vuoden sisällä. Eniten heitä on yksinyrittäjissä. Palkan sivukulujen alentaminen ja henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen olisivat palkkausaikeissa olevien mielestä tärkeimmät yrityksen mahdollista työvoimapulaa helpottavat sääntelymuutokset. Yrittäjägallupin mukaan 56 prosenttia yrityksistä, jotka suunnittelevat rekrytointia lähivuosina, pitävät palkan sivukulujen alentamista keskeisimpänä tekijänä. 52 prosenttia painottaa henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamista.
Yrittäjät: Taksilakia muutettava yrittäjyys edellä, kyytejä oltava tarjolla kautta maan6.6.2025 14:24:52 EEST | Tiedote
Taksilain tulee mahdollistaa yrittäjille erilaiset liiketoimintamallit. Liian tiukat vaatimukset hankaloittavat markkinoille pääsyä ja lisäävät byrokratiaa. Yrittäjät on myös huolissaan siitä, riittääkö takseja kysyntäpiikeissä tai maaseudulla. Suomen Yrittäjät jätti tänään lausunnon liikenne- ja viestintäministeriön luonnokseen taksilain uudistamisesta.
Yrittäjät: Työsopimuslakiin oikeansuuntaisia uudistuksia, jousto määräaikaisiin tärkeää2.6.2025 12:25:26 EEST | Tiedote
Hallituksen työsopimuslain esitysluonnos jää puutteelliseksi. Mietinnössä ehdotetut muutokset ovat oikeansuuntaisia, vaikka ne eivät täysin vastaa hallitusohjelman tavoitteita. “Lomautusilmoitusajan lyhentäminen on merkittävä uudistus, joka parantaa yritysten mahdollisuuksia reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Myös määräaikaisien työsopimuksien solmimisen helpottaminen on tärkeää", Suomen Yrittäjien johtaja Atte Rytkönen-Sandberg sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme