SDP:n kansanedustaja Niina Malm: Imatran erä- ja luontokulttuurimuseolle rahoitus
10.12.2021 11:05:57 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Imatralainen kansanedustaja Niina Malm (sd.) iloitsee Imatran erä- ja luontokulttuurimuseon saamasta rahoituksesta. Eduskunnan valtiovarainvaliokunta päätti tänään julkaistussa budjettimietinnössään suunnata museon toiminnan käynnistämiseen 500 000 euroa vuosille 2022-2023.
- On hienoa, että näin mittava hanke saadaan Imatralle. Tuleva erä- ja luontokulttuurimuseo tulee varmasti houkuttelemaan matkailijoita niin läheltä kuin kaukaa.Museon tarkoituksena on kerätä, tallentaa, tutkia ja esitellä suomalaista eränkäyntiä ja luontosuhdetta. Eräkulttuurin, luonnon monimuotoisuuden ja hyvinvointiamme lisäävän luontosuhteen säilyttäminen tuleville sukupolville on elintärkeä tehtävä, jota Imatra saa kunnian edistää, Malm sanoo.
Malm on innoissaan myös museon mahdollisuuksista alueen kivikautisen historian käsittelyssä.
- On koko Etelä-Karjalan vetovoimalle iso asia saada museo, jonne voidaan tallentaa myös alueemme kivikautista historiaa, josta on löytynyt viitteitä. Viime kesänä vapaaehtoiset melojat etsivät mm. muinaisia kulkureittejä. Keräilijä-metsästäjä ja kalastaja esi-isämme ja -äitimme ovat jättäneet meille ainutlaatuista tietoa Saimaan ja Vuoksen rannoilla elämisestä, Malm iloitsee.
Museon sijainnista järjestettiin viime vuonna kilpailu, jonka Imatra voitti. Suunnitelma on muuntaa Imatran kaupungintalon tilat elämykselliseen museokäyttöön.
- Imatran kaupungintalo tarjoaa korkeatasoiset ja monipuoliset puitteet museolle.Olemassa olevan rakennuksen uusiokäyttö on myös sekä taloudellisesti, että ekologisesti järkevää. Kaupungintalon lisäksi museon toiminnassa päästään hyödyntämään vieressä sijaitsevan Kulttuurikeskus Virran tiloja ja toimintoja. Lähellä ovat myös Imatrankoski ja muita merkittäviä luontokohteita, jotka tarjoavat museovierailijoille mahdollisuuden kokea suomalainen luonto myös omakätisesti, Malm kertoo.
Erä- ja luontokulttuurimuseon on suunniteltu avautuvan yleisölle vuoteen 2025 mennessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Niina MalmKansanedustaja
Puh:0400 588 978Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Pia Viitanen: Pimittääkö perussuomalaiset tälläkin kertaa oman vaihtoehtonsa äänestäjiltä?19.5.2026 16:55:49 EEST | Tiedote
Purran perussuomalaiset eivät nimenneet yhtään vaikeaa säästökohdetta ennen edellisiä vaaleja. Sama pimityslinja jatkunee, sanoo SDP:n kansanedustaja Pia Viitanen
SDP:n Suhonen: Missä työministeri, kun hallituksen työelämäheikennyksiä käsitellään?19.5.2026 09:54:43 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen vaatii työministeriä paikalle eduskuntaan vastaamaan määräaikaisia työsopimuksia koskevan hallituksen esityksen herättämään laajaan kritiikkiin.
SDP:n Pia Viitanen: Kokoomuksen on syytä katsoa peiliin: hallituksen talouslinja kasvattaa velkaa ja kurittaa pienituloisia17.5.2026 19:10:23 EEST | Tiedote
Kokoomus on viime päivinä keskittynyt moittimaan SDP:n talouslinjaa. Kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Pia Viitasen (sd.) mukaan on lähes surkuhupaisaa, että kokoomus keskittää kaikki voimansa Sdp:n haukkumiseen samaan aikaan, kun sen omat näytöt tällä kaudella ovat surkeat.
SDP:n Tuppurainen: Orpon hallitus on itse vahingoittanut julkista taloutta – ja nyt Kokoomus vaatii SDP:tä kertomaan, miten vauriot korjataan17.5.2026 15:23:06 EEST | Tiedote
Kokoomuksen Valkonen on kritisoinut SDP:tä siitä, ettei puolue olisi esittänyt vaihtoehtoa tulevan vaalikauden sopeutuksille. SD-eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen näkökulmasta kritiikki on laiskaa harhautusta tilanteessa, jossa juuri kokoomuksen johtama Orpon hallitus on ajanut Suomen julkisen talouden entistä syvempään ahdinkoon.
SDP:n Suhonen kysyy ministeriltä: Metsureiden työpaikat karkaamassa ulkomaisille – Suomen työ- ja verolainsäädännölle viitataan kintaalla!15.5.2026 09:05:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen on jättänyt kirjallisen kysymyksen valtioneuvoston asianomaisen ministerin vastattavaksi metsäalan työntekijöiden, lähinnä metsureiden, käytön epäselvyyksistä ja edelleen valtiontukien käyttöä rikkoen samalla vero- ja työlainsäädäntöä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
