Meilahden sairaala-alueen sähköhäiriö ohi
13.12.2021 12:32:44 EET | HUS | Tiedote
Meilahden sairaala-alueella suoritettavien sähkötöiden aikana syntyi sähkönjakelussa kello 09.03 yllättävä häiriö. Häiriö ei kuitenkaan koskenut sairaaloiden kriittisiä toimintoja, jotka olivat koko ajan normaalin sähkönjakelun piirissä eikä niiden varavoimajärjestelmiä tarvittu. Sähkönjakelu saatiin palautettua kaikkialle kello 10.42.
Jakeluhäiriö syntyi keskitetyn varavoimajärjestelmän huoltotyön ja sen yhteydessä tapahtuneen ennalta arvaamattoman teknisen häiriön yhteisvaikutuksesta. Häiriö ei koskenut sairaaloiden kriittisen toiminnan kannalta tärkeitä laitteita, koska ne eivät kuulu keskitettyyn järjestelmään, vaan niillä on omat varavoimajärjestelmänsä, joita ei kuitenkaan nyt tarvittu. Sähkönjakelun häiriö aiheutti kuitenkin toimintaongelmia muun muassa välinehuollossa, HUS Apteekissa sekä useiden sairaaloiden kuvantamislaitteissa.
Linkit
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 7 september 20264.9.2026 15:47:05 EEST | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 7 september 2026 för att behandla bland annat den oberoende utredningen som Oy Apotti Ab:s ägare har beställt om kund- och patientdatasystemlösningen på lång sikt. Sammanslutningens styrelse behandlar dessutom de ändringar som föreslås i HUS Fastigheter Ab:s och HUS Säkerhetstjänster Ab:s verksamhet. Föredragningslistan för mötet finns här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningens styrelse har 17 ledamöter och av dem är två företrädare för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång per månad. HUS medietjänst betjänar medier måndag–torsdag kl. 10–16, fredag kl. 10–15 på numret 050 427 2875 eller per e-post på viestinta@hus.fi. Se avvikande öppettider.
HUSin yhtymähallitus kokoontuu 7.9.20264.9.2026 15:47:05 EEST | Tiedote
HUSin yhtymähallitus kokoontuu 7.9.2026 käsittelemään mm. Oy Apotti Ab:n omistajien tilaamaa riippumatonta selvitystä pitkän aikavälin asiakas- ja potilastietojärjestelmäratkaisusta. Lisäksi yhtymähallitus käsittelee päätösasiana HUS Kiinteistöt Oy:n ja HUS Turvapalvelut Oy:n toimintoihin esitettäviä muutoksia. Kokouksen esityslistan pääset lukemaan täältä. Yhtymähallitus johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi. Katso poikkeusaukioloajat
Hälsobyns nya hus Huset för munhälsa samlar tillförlitlig information om munhälsa på ett och samma ställe4.9.2026 13:05:32 EEST | Pressmeddelande
Hälsobyns nya hus Huset för munhälsa erbjuder information som tagits fram av vårdpersonal om munhälsa, munsjukdomar, tandvård och egenvård av munnen för alla åldersgrupper.
Uusi Suun terveyden talo kokoaa luotettavan tiedon suun terveydestä yhteen paikkaan4.9.2026 13:05:32 EEST | Tiedote
Terveyskylän uusi Suun terveyden talo tarjoaa ammattilaisten tuottamaa tietoa suun terveydestä, suun sairauksista, hammashoidosta sekä suun omahoidosta kaiken ikäisille.
Onödig uteslutningsdiet kan öka allergirisken för barn3.9.2026 08:25:48 EEST | Pressmeddelande
Inkludering av allergener i barnets kost redan i spädbarnsåldern kan minska risken betydligt att allergier bryter ut. Behandlingen av födoämnesallergier är också på väg att ändra från uteslutningsdiet till att stärka toleransen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
