STEK ry - Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus

STEK vahvistaa panostuksia myöntämiinsä avustuksiin – uusi hallitus valittu

Jaa
Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus STEK ry:n toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2022 sekä yhdistyksen uuden hallituksen kokoonpano vahvistettiin yhdistyksen syyskokouksessa 9.12.2021. Avustustoimintaan, yliopistoyhteistyöhön sekä lasten ja nuorten hankkeisiin varatun rahoituksen suhteellinen osuus kasvoi eniten.

STEKin suurimmat tukikohteet, alan korkeakouluopetus ja tutkimus sekä lasten ja nuorten tekniikan alan osaamisen kehittäminen saavat STEKin vuosibudjetista leijonanosan, reippaasti yli miljoona euroa. Vuoden 2022 budjetissa niiden suhteellinen osuus kasvaa uusien hankkeiden myötä entisestään.

Merkittävin nuoriin kohdistuva uusi hanke, sähköalan houkuttelevuutta opintosuuntauksena ja ammattina esiin nostava Näkymätön voima – kampanja käynnistyi 2021 ja jatkuu ainakin vuoteen 2023. Sen taustalla on kolme alan järjestöä – Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry, Sähköteknisen Kaupan liitto STK ry ja STEK ry, ja kampanja pyrki aktivoimaan laajasti niin alalla toimivia yrityksiä kuin eri koulutusasteen oppilaitoksia. Kaikki jakavat saman huolen: tulevaisuuden työvoimatarve on turvattava ja viesti alan laajoista mahdollisuuksista kiinnostavana uravaihtoehtona on saatava paremmin nuorten tietoisuuteen.

STEKin yliopisto- ja korkeakouluhankkeet ja hankeavustukset

STEK rahoittaa n. 500 000 euroalla monivuotisia opetukseen ja tutkimukseen panostavia hankkeita. Näitä hankkeita on vuonna 2022 käynnissä LUT-yliopiston, Aalto-yliopiston, Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun sekä Metropolia Ammattikorkeakoulun kanssa. Hankkeilla pyritään turvaamaan alan opetuksen laatu ja soveltuvuus elinkeinoelämän muuttuviin tarpeisiin, sekä sellaisen tutkimustiedon tuottaminen, joka edistää yhdistyksen tavoitteiden toteutumista.

STEK jakaa kaksi kertaa vuodessa hankeavustuksia hakemusten perusteella. Vuoden 2022 budjetissa avustushankkeille esitetään 400 000 euroa, joka on selvästi suurempi kuin aiemmin. Merkittävä osa avustuksista, 100 000 euroa, on varattu yliopistojen ja korkeakoulujen yhteisiin hankkeisiin.

STEKin toiminta rahoitetaan yhdistyksen oman varallisuuden tuotoilla. Vuoden 2022 budjetti on 2 690 000 euroa.

STEKin merkittävimmät hankkeet vuonna 2022:

Korkeakouluyhteistyö (Aalto, LUT, Metropolia ja TUNI/TAMK): 490 000 euroa
Lapset ja nuoret: yhteistyö (Heureka, Yrityskylä, Tekniikan museo): 240 000 euroa
Voimala-paketti, Sähkölän tiedeseikkailut ja muu opetusaineisto: 220 000 euroa
Näkymätön voima- vetovoimakampanja (2021-2023) 150 000 euroa
Hyvinvointia Sähköllä – visio 2030 ja viestintä: 130 000 euroa
Sähköalan standardisointityö: 210 000 euroa

STEK:n hallitus 2022

STEKin uuden hallituksen kokoonpano: Janne Kerttula (Energiateollisuus), Mika Uusitalo (Teknologiateollisuus), Esa Larsén (Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL), Sauli Väntti (Sähköalojen ammattiliitto), Marko Vuorio (Sähköinsinöörit SIL) ja Jan Sucksdorff (Teknisen Kaupan Liitto). Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan järjestäytymiskokouksessaan tammikuussa 2022.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


toimitusjohtaja Timo Kekkonen
timo.kekkonen (at) stek.fi
gsm 050 500 3214

Linkit

Tietoja julkaisijasta

STEK ry - Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus
STEK ry - Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus
Takomotie 8
00380 Helsinki

http://www.stek.fi

Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus STEK ry on yleishyödyllinen yhdistys, joka edistää sähkön käytön turvallisuutta ja luotettavuutta, sähköisiä energiatehokkuusratkaisuja sekä älykästä sähkön käyttöä keräämällä, tuottamalla ja jakamalla tietoa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STEK ry - Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus

Halpa sähköauton lataustuote voi olla turvallisuusriski – testit paljastivat räikeitä puutteita6.4.2022 12:53:57 EEST | Tiedote

Jo reilu kolmasosa Suomessa myydyistä uusista ja käytettyinä maahantuoduista henkilöautoista on sähkökäyttöisiä: täyssähköautoja ja ladattavia hybridiautoja. Liikenteen sähköistyminen näkyy myös lataustuotemarkkinoilla, myytäväksi ilmestyy jatkuvasti lisää latausjohtoja ja latausasemia. Kuluttajan kannattaa olla tarkkana: määräystenvastainen latausjohto tai latausasema voi aiheuttaa tulipalon tai sähköiskun vaaran.

Opas veneen sähköjärjestelmästä päivittyi erityisesti akkujen osalta7.3.2022 13:13:11 EET | Tiedote

STEK ry:n Sähkö ja vene -oppaasta on julkaistu jo viides, osin uudistettu painos. Tuore Sähkö ja vene - uudistettu painos 2022 sisältää paljon uutta tietoa erityisesti akuista. Veneilyssäkin suosiotaan kasvattaneissa litiumioniakuissa on monia hyviä puolia, mutta niihin liittyy myös asioita, joita on hyvä huomioida. Oppaan päivitetyssä osuudessa käydäänkin läpi uuden akkutyypin käyttöönottoon liittyviä asioita.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye