Hoivan digitalisaatiolla on aina odottamattomia vaikutuksia
15.12.2021 01:00:00 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Tutkimuksessa todetaan, että ikääntyneiden hoivapalvelut ovat muuttuneet digitaalisten innovaatioiden areenaksi, jossa erilaiset laitteet ja sovellukset koskettavat sekä ikääntyneiden että hoivatyöntekijöiden elämää.
Hoivatyöntekijöiden näkökulmasta esimerkiksi arkinen älypuhelin voi toimia paitsi työsuoritteiden kirjaamisen ja kommunikoinnin myös hoivakodin asukkaiden viriketoiminnan välineenä.
– Hoivapalveluiden digitalisaatiota käsittelevä tutkimus paljastaa, että uusien laitteiden ja sovellusten käyttöönotto ei tapahdu aina odotetulla tavalla. Teknologiaa käyttävät ihmiset, ja jokainen käyttäjä on erilainen, yliopistonlehtori Helena Hirvonen huomauttaa. – Esimerkiksi maahanmuuttajataustainen ikääntynyt asiakas voi kokea tietyn digitaalisen palvelun ongelmallisena sen vuoksi, että hänen digi- ja kielitaitonsa eivät riitä hyödyntämään kyseistä palvelua, Hirvonen lisää.
Erilaiset etähoiva- ja valvontalaitteet ovat tehneet hoivatyöstä yhä enemmän ajasta ja paikasta riippumatonta, eikä muutos ole vain myönteinen. – Kun laitteet ovat kaikkialla läsnä, ollaan jatkuvassa valmiustilassa, jolloin työ voidaan kokea jopa aiempaa kiireisemmäksi, yliopettaja Mia Tammelin kertoo.
Laitteiden ja sovellusten käyttäjien erilaiset tarpeet tulisikin huomioida nykyistä paremmin. Erityisen tärkeää on ymmärtää, että ikääntyneiden valmius käyttää digitaalisia hoivapalveluita vaihtelee yksilökohtaisesti. Osa ikäihmisistä tarvitsee tukea enemmän kuin toiset.
– Tulisi myös tunnistaa kaikkialla läsnä olevan digitaalisen teknologian usein ristiriitainen vaikutus hoivatyöhön. Vain tätä kautta voidaan turvata kaikille mahdollisuus kykyjensä mukaiseen ja aktiiviseen toimijuuteen digitalisoituvassa yhteiskunnassa, yliopistotutkija Riitta Hänninen muistuttaa.
Teos Digital Transformations in Care for Older People: Critical Perspectives (Routledge) kokoaa yhteen 20 tutkijan voimin tuloksia hoivapalveluiden digitalisaatiosta Suomessa, Irlannissa, Alankomaissa ja Tanskassa sekä Euroopan Unionin politiikassa. Teos osoittaa, että digitalisaatio on edennyt hieman eri tahtia eri maissa. – Digitalisaatio kaipaa kriittistä tarkastelua myös sen odottamattomista vaikutuksista, Hirvonen tiivistää.
Lisätietoja:
Yliopistonlehtori Helena Hirvonen helena.m.hirvonen@uef.fi puh. 0503064127
Yliopettaja Mia Tammelin mia.tammelin@jamk.fi puh. 0504381169
Yliopistotutkija Riitta Hänninen riitta.j.hanninen@jyu.fi puh. 0407077481
Julkaisun tiedot: https://www.routledge.com/Digital-Transformations-in-Care-for-Older-People-Critical-Perspectives/Hirvonen-Tammelin-Hanninen-Wouters/p/book/9780367725570
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anitta KananenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 40 8461395anitta.kananen@jyu.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Monialainen kestävyystieteen konferenssi tuo alan huippuasiantuntijat Jyväskylään 6.–8.5.202628.4.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Ensimmäinen Wisdom Days: Science for Sustainability Transformations -konferenssi järjestetään 6.–8.5.2026 Jyväskylän yliopistossa. Konferenssi tuo yhteen yli 300 tutkijaa ja asiantuntijaa rakentaen tieteidenvälistä kansainvälistä yhteistyötä ilmastokriisin, luontokadon ja sosiaalisen eriarvoisuuden ratkaisemiseksi. Tapahtuma on avoin median edustajille.
Tutkimus: Lempimusiikki auttaa jaksamaan kovatehoista harjoittelua pidempään28.4.2026 07:44:38 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan itse valittu musiikki voi pidentää kovatehoista kestävyysharjoittelua ilman, että suoritus tuntuu raskaammalta. Kuntoilijoilla teetetyssä tutkimuksessa osallistujat jaksoivat polkea musiikin tahdissa lähes 20 prosenttia pidempään. Tuloksilla on käytännön hyötyä niin urheilijoille kuin jokapäiväisille kuntoilijoille.
Uusi korkeakoulupedagogiikan tutkimusprofessori nostaa tiedon merkityksen osaamisen rinnalle27.4.2026 16:56:02 EEST | Tiedote
Koulutuksen tutkimuslaitoksen uusi tutkimusprofessori Johanna Annala tutkii korkeakoulujen opetussuunnitelmien merkitystä opiskelijan, opettajien, yhteisön ja yhteiskunnan näkökulmista.
Tutkimus: Uhrius ei ole neutraalia, vaan vallankäytön väline terrorismikeskusteluissa27.4.2026 14:51:14 EEST | Tiedote
Tuore väitöstutkimus osoittaa, että uhriutta rakennetaan julkisessa terrorismikeskustelussa strategisesti ja myös poliittisiin tarkoituksiin. FM Anna‑Maija Ylä‑Mattila analysoi Saksassa käytyä yhteiskunnallista keskustelua äärioikeisto‑ ja ääri‑islamistisesta terrorismista ja paljastaa eroja siinä, keitä pidetään suremisen arvoisina uhreina, ja ketkä jäävät keskustelussa varjoon. Tutkimus tarkastelee ensiauttajia osana laajempaa kysymystä siitä, kenet ylipäätään nähdään terrori-iskujen uhrina.
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun uusi johtamisen professori Monika von Bonsdorff tutkii johtamista ikääntymisen ja muuttuvan työelämän näkökulmista27.4.2026 09:02:51 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun uusi johtamisen professori Monika von Bonsdorff keskittyy tutkimuksessaan johtamisen, organisaatiokäyttäytymisen ja terveyden kysymyksiin. Hän tarkastelee näitä tutkimusaiheita etenkin ihmisten käyttäytymisen ja vastuullisuuden näkökulmasta. Von Bonsdorff on aloittanut professorina 1.1.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
