Helsingin yliopiston tutkijat opettavat tekoälylle suomen kielen murteita
Tiedotusvälineissä on viime aikoina puhuttu kieliaineiston keräämisestä tarkoituksena opettaa tekoälyä ymmärtämään suomen ja ruotsin kielen murteita. Mika Hämäläisen, Niko Partasen, Khalid Alnajjarin ja Jack Rueterin muodostama tutkimusryhmä Helsingin yliopistossa on kehittänyt menetelmiä, joilla saadaan aikaan murteita sujuvasti käyttävä tekoäly.
Tutkijat ovat laskennallisen luovuuden avulla kehittäneet menetelmän, jolla suomen kirjakieli voidaan muuntaa miksi tahansa suomen kielen 23 alamurteesta. Koneälyn tulee sekä ymmärtää murteellista suomea että kyetä ilmaisemaan itseään murteellisesti.
– Kehittämämme menetelmän avulla robotti tai jokin muu älykäs järjestelmä osaa sanoa ”Akku on lopussa” vaikkapa Etelä-Karjalan murteella ”Akku o lopussa”, Etelä-Satakunnan murteella ”Akku ol lopus” tai Länsi-Uudenmaan murteella ”Akku o lopus”, Hämäläinen kertoo.
Google Kääntäjän suosittu algoritmi ei esimerkiksi osaa kääntää murteellista suomen kielen virkettä ”Oisko sulla jotai esimerkkei siit” englanniksi, vaan tuloksena on täysin virheellinen ”Oisko sulla something like that”, koska palvelu on rakennettu toimimaan yksinomaan suomen kirjakielen pohjalta. Sama ilmiö havaitaan kaikissa muissakin suomeksi toimivissa tekoälyyn perustuvissa työkaluissa, kuten Applen Siri-avustajassa tai macOS-käyttöjärjestelmän sanelutoiminnossa.
Murteet tunnistetaan sekä puheäänestä että tekstistä
Tutkimustulosten perusteella murteiden tunnistaminen on vaikeaa pelkästään tekstin pohjalta. Murteiden tunnistaminen helpottuu, kun mallilla on käytössään myös ääntä, sillä monilla murteilla on äänteellisiä erityispiirteitä. Tutkijoiden tuoreimmat julkaistut tulokset liittyvätkin murteiden tunnistamiseen sekä puhutun äänen että tekstin perusteella.
– Murteiden kirjakielistämisellä on monia etuja. Sen ansiosta voidaan analysoida murreaineistoja suomen kirjakieltä varten suunnitelluilla työkaluilla. Lisäksi kirjakielistettyjä aineistoja voidaan käyttää haun välineenä, kun etsitään jotakin murreaineistoista, Khalid Alnajjar sanoo.
Tutkijat huomauttavat, että murteiden ymmärtäminen on monitahoinen haaste, eikä mikään malli kykene ymmärtämään ihmisen lailla luonnollista kieltä. Nyt luodut mallit avaavat kuitenkin mielenkiintoisia suuntia tutkimukselle, kuten selvittää murteiden normista poikkeamisen aste ja eri kielimuotojen lauseopilliset erot.
– Näin voidaan parantaa luonnollisen suomen kielen käsittelyyn tarkoitettuja ratkaisuja ja kehittää yksilöllisesti räätälöityjä tekoälymalleja. Jo nyt on saatu vaikuttavia tuloksia yhden ihmisen puheen tunnistamisen saralla jopa uhanalaisissa kielissä, Niko Partanen sanoo.
Tutkimusryhmä on kehittänyt vastaavanlaista kirjakielistämismenetelmää myös Suomessa puhutuille ruotsin murteille ja historialliselle suomelle.
Murregeneraattoria voi testata verkossa ja murteen ”kirjakielistäjä” ja generaattorikoodi ovat julkaistu avoimesti GitHubissa. Myös murteen tunnistajakoodin voi löytää Githubista.
Tutkimusaineisto:
Partanen, N., Hämäläinen, M., & Alnajjar, K. (2019). Dialect Text Normalization to Normative Standard Finnish. In W. Xu, A. Ritter, T. Baldwin, & A. Rahimi (Eds.), The Fifth Workshop on Noisy User-generated Text (W-NUT 2019): Proceedings of the Workshop (pp. 141–146). The Association for Computational Linguistics.
Hämäläinen, M., Partanen, N., Alnajjar, K., Rueter, J., & Poibeau, T. (2020a). Automatic Dialect Adaptation in Finnish and its Effect on Perceived Creativity. In F. A. Cardoso, P. Machado, T. Veale, & J. M. Cunha (Eds.), Proceedings of the 11th International Conference on Computational Creativity (ICCC’20) (pp. 204-211). Association for Computational Creativity.
Hämäläinen, M., Partanen, N., & Alnajjar, K. (2020b). Normalization of Different Swedish Dialects Spoken in Finland. In GeoHumanities'20: Proceedings of the 4th ACM SIGSPATIAL Workshop on Geospatial Humanities (pp. 24–27). ACM.
Hämäläinen, M., Alnajjar, K., Partanen, N., & Rueter, J. (2021a). Finnish Dialect Identification: The Effect of Audio and Text. In M-F. Moens, X. Huang, L. Specia, & S. Wen-tau Yih (Eds.), Proceedings of the 2021 Conference on Empirical Methods in Natural Language Processing (pp. 8777-8783). The Association for Computational Linguistics.
Hämäläinen, M., Partanen, N., & Alnajjar, K. (2021b). Lemmatization of Historical Old Literary Finnish Texts in Modern Orthography. In P. Denis [et al.] (Ed.), Actes de la 28e Conférence sur le Traitement Automatique des Langues Naturelles (pp. 189-198). Association pour le Traitement Automatique des Langues.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiTietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Viikin lehmät kirmasivat laitumelle – lataa riemukkaat videot median käyttöön!3.5.2025 13:26:46 EEST | Tiedote
Suomen urbaaneimmat lehmät ovat kirmanneet iloiten laitumelle Viikin tutkimustilalla ensimmäisen kerran talven jälkeen. Perinteikäs koko perheen tapahtuma keräsi yleisöä laitumen laidalle Helsingin maantieteelliseen keskipisteeseen lauantaina 3.5. arviolta 6 000 henkeä.
Polttavaa tiedettä, viileitä tanssimuuveja – Suomeen voitto kansainvälisessä tiedeviestintäkilpailussa2.5.2025 13:17:05 EEST | Tiedote
Sulo Roukan ja monitaiteellisen tiimin tanssiaskeleet toivat voiton arvostetun Science-lehden Dance Your Ph.D. -kilpailussa.
Luonnontieteellisen keskusmuseon tutkijat löysivät yli 150 tieteelle uutta lajia vuonna 202429.4.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Suuri osa maapallon eliölajeista on vielä tuntemattomia. Tutkimustieto lajeista ja niiden välisistä suhteista, levinneisyysalueista ja elintavoista auttaa ymmärtämään paremmin maapallon monimuotoisuutta ja suojelutarpeita.
Kylmään sopeutuneet lajit väistyvät lämpimään sopeutuneiden tieltä24.4.2025 08:12:47 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoittaa, että ilmaston muuttuessa lämpimään ilmastoon sopeutuneet lajit, kuten tietyt linnut ja perhoset, ovat yleistyneet Suomessa. Samaan aikaan viileään ilmastoon sopeutuneet lajit ovat vähentyneet ja siirtyneet pohjoisemmaksi.
Suomalaisten turvallisuuskäsitykset ovat sopeutuneet maailmanpolitiikan myllerrykseen24.4.2025 07:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten suhtautuminen puolustuspolitiikkaan on muuttunut huomattavasti Suomen Nato-jäsenyyttä seuranneen kahden vuoden aikana. Nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa suomalaiset mieltävät Nato-jäsenyyden edelleen laajasti (80 %) Suomen turvallisuutta vahvistavaksi tekijäksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme