Tulevaisuuden työvoimatarpeisiin vastataan entistä vaikuttavammin ennakoimalla osaamistarpeita
Selvitystyön tavoitteena on ollut tuottaa alueen toimijoille ehdotuksia siitä, miten alueellista osaamistarpeiden kartoitusta ja ennakointia voidaan kehittää vahvemmin eri osapuolia hyödyttäväksi, yhdensuuntaisemmaksi ja kokonaisuutena vaikuttavammaksi toiminnaksi. Selvitystyön on Hämeen ELY-keskuksen toimeksiannosta toteuttanut MDI Public Oy ja sen tulokset esitellään tiistaina 11.1.2022 klo 13.30–15.30 järjestettävässä webinaarissa. Tilaisuuden alustava ohjelma ja ilmoittautumislinkki löytyvät Hämeen ELY-keskuksen tapahtumakalenterista.
Selkeä tarve yhteistyön lisäämiselle
Selvitystyöstä saatujen alustavien tulosten mukaan osaamistarpeita kerätään ja kartoitetaan Hämeen alueella osittain jopa runsaasti, mutta yksittäiset toimijat tekevät tätä työtä erillään ja jopa toisistaan tietämättä. Pienimuotoista yhteistyötä saatetaan tehdä, mutta koko alueen tasolla yhtenäiset toimintatavat uupuvat.
Hämeen alueella ei toistaiseksi ole alueen yhteistä sovittua toimintatapaa eikä mallia kerätä ja hyödyntää osaamistarvetietoja. Tällaisia yhteisiä toimintamalleja on kuitenkin jo olemassa muissa maakunnissa, esimerkiksi Keski-Suomessa ja Kaakkois-Suomessa.
– Yhtenä nyt tehdyn selvitystyön lopputulemana on, että yleisesti olemassa olevaa osaamistietoa voitaisiin hyödyntää alueella yhteistyössä selvästi laajemmin ja vaikuttavammin. Asia vaatisi ainakin yleistä tietoisuuden parantamista olemassa olevasta tiedosta sekä kaikkia toimijoita hyödyttäviä yhteistyökäytäntöjä, joihin toimijat ovat valmiita sitoutumaan, toteaa elinkeino, työvoima ja osaaminen vastuualueen johtaja Vesa Jouppila Hämeen ELY-keskuksesta.
– Hämeen alueen yhteistä osaamistarpeiden ennakoinnin kehittämistyötä on tarkoitus jatkaa selvitystyön tulosten ja suositusten pohjalta. Tätä työtä ei kuitenkaan kukaan yksittäinen toimija voi tehdä yksin, vaan se tulee tehdä laajassa yhteistyössä ja yhteisesti sovittujen tavoitteiden pohjalta, Jouppila jatkaa.
Tämän teeman ympärillä tullaan vuoden 2022 aikana käymään yhteisiä jatkokeskusteluja eri toimijoiden kesken ja Hämeen ELY-keskus toivottaa tähän keskusteluun mukaan tervetulleiksi kaikki tahot, jotka ovat kiinnostuneita siihen liittymään. Hyvä paikka aloittaa yhteinen pohdinta onkin tulla mukaan kuulolle tammikuussa järjestettävään loppuseminaariin, jossa kuullaan myös tarkemmin siitä, kuinka alueella aiotaan edetä selvitystyön tulosten pohjalta.
Selvitystyön taustalla on Hämeen osaamisen ja ohjauksen koordinaatioryhmän tavoitteet
Hämeen ELY-keskus asetti syksyllä 2020 Hämeen osaamisen ja ohjauksen koordinaatioryhmän tukemaan jatkuvan oppimisen ja elinikäisen ohjauksen valtakunnallisten strategioiden toimeenpanoa. Alueellisen työn tavoitteena on edistää osaavan ja motivoituneen työvoiman saatavuutta yritysten tarpeisiin ja varmistaa tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden saavutettavuus ja oikea-aikaisuus. Vuoden 2021 työskentelyn painopisteitä valittaessa yhdeksi merkittäväksi tekijäksi strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi tunnistettiin ennakointitoiminnan ja erityisesti osaamistarpeisiin liittyvän ennakoinnin kehittäminen. Kehittämistyö päätettiin käynnistää ulkopuolisen asiantuntijan tekemällä selvityksellä. Selvityksen tulosten ja suositusten perusteella käynnistetään keskustelut jatkotoimista.
Lisätietoja Hämeen osaamisen ja ohjauksen koordinaatioryhmästä löytyy ely-keskuksen verkkosivuilta.
Osaamistarvetiedolla tarkoitamme tietoa, jonka avulla voidaan tunnistaa niitä osaamisalueita, joilla työmarkkinoilla on kysyntää tällä hetkellä, lähitulevaisuudessa (esim. puoli vuotta) tai pidemmällä tähtäimellä (esim. kolmen tai kymmenen vuoden päästä). Nykyhetken tarpeisiin vastaavaa tietoa voidaan kutsua tilannekuvatiedoksi ja tulevaisuuden osaamistarpeisiin liittyvää tietoa ennakointitiedoksi.
Osaamistarvetietoja keräävät ja hyödyntävät Hämeen alueella useat eri toimijat. Näihin lukeutuvat ELY-keskuksen, TE-toimiston ja maakuntaliittojen lisäksi esim. oppilaitokset, kauppakamarit, yrittäjäjärjestöt, seudulliset kehittämisyhtiöt ja kunnat. Myös yrityksissä kerätään ja hyödynnetään näitä tietoja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Katja Aalto, hankinta-asiantuntija, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 263
Kristiina Santos, osaamiskoordinaattori, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 141
Vesa Jouppila, vastuualueen johtaja, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 013
Tiedotus:
Miira Jaakonaho, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 176
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus
Lahden kaupungintalo suojellaan rakennusperintölailla11.10.2024 12:08:57 EEST | Tiedote
Hämeen ELY-keskus on rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain mukaisella päätöksellään määrännyt Lahden kaupungintalon rakennuksen ja sitä ympäröivän kaupungintalon puiston suojeltavaksi. Lahden kaupungintalo suojellaan rakennusperintölailla
Hämeenlinnan tunneli suljetaan liikenteeltä 15.–17.10. yöaikaan klo 22.00–05.00 pesua varten9.10.2024 09:11:00 EEST | Tiedote
Valtatie 3:lla sijaitsevan Hämeenlinnan tunneli suljetaan tunneliputki kerrallaan pesua varten.
Hämeenlinnan tunneli suljetaan liikenteeltä 9.10.2024 klo 10.00–14.30 pelastusharjoitusta varten2.10.2024 09:51:00 EEST | Tiedote
Valtatie 3:lla sijaitsevan Hämeenlinnan tunnelin P-tunneliputki, eli ajoreitti pohjoiseen, suljetaan 9.10.2024 kello 10–14.30.
Jokimaantie (mt 13849) Janakkalassa suljettu päällystystöiden vuoksi 25.9.–11.10.202425.9.2024 16:32:50 EEST | Tiedote
Jokimaantie Janakkalassa suljetaan Jokimaantien ja Löyttymäentien liittymästä Jokimaantien ja Turkhaudantien liittymään Kiertotie kulkee Jokimaantien ja Löyttymäentien kautta.
Palveluissa olevien työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi elokuussa24.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Hämeen ELY-keskusalueella oli elokuun lopussa 18 675 työtöntä työnhakijaa, mikä on 10 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien määrä väheni heinäkuusta 8 prosenttia. Työttömyysjaksoja alkoi elokuussa 2 676 kappaletta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme