Etelä-Savon järvet jäätyivät tänä vuonna aikaisin
![Jäänpaksuuden mittausta. Kuva: Tarmo Muuri. Vapaa julkaistavaksi.](/data/images/00719/617deccf-ae6b-479d-8319-dfe9b0443c4a-w_720.jpg)
Alueellisilla havaintopaikoilla jäät ovat olleet vuoden aikaan nähden yhtä paksuja viimeksi yli 10 vuotta sitten, eli talvella 2010. Joulukuun alun kovien pakkasten ansiosta havaintopaikoille on muodostunut keskimäärin noin 15 cm:n paksuinen teräsjää. Viimeaikainen lauha jakso ja vesisade ovat paikoin nostaneet 1-5 cm:n paksuisen vesikerroksen jään päälle. Nopeiden lämpötilojen muutosten takia vesistöihin on muodostunut myös railoja, joten jäillä liikkujien on syytä olla tarkkaavaisia. Huolimatta jään pinnalla olevasta lumikerroksesta lauhan sään ja vesikerroksen yhdistelmä tekee jäästä erittäin liukkaan kävelijän alla.
Kaikilla havaintopaikoilla jää on kokonaisuudessaan tällä hetkellä teräsjäätä. Mittauspaikoilla havaittiin keskimäärin noin 10 cm paksu lumikerros. Eri järvien jäänpaksuuksien erot ovat keskimäärin pienempiä kuin aikaisempina vuosina, eli järvien jäätyminen tapahtui hyvin samaan aikaan. Kyyveden ja Oravin jäänpaksuudet on havaittu viikkoa aiemmin (9.-10.12.2021), mutta lämpimän jakson takia jäänpaksuus ei liene merkittävästi kasvanut.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesitalousasiantuntija Tarmo Muuri, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 031, tarmo.muuri(at)ely-keskus.fi
Kuvat
![Jäänpaksuuden mittausta. Kuva: Tarmo Muuri. Vapaa julkaistavaksi.](/data/images/00719/617deccf-ae6b-479d-8319-dfe9b0443c4a-w_240.jpg)
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
![Etelä-Savon ELY-keskus](/data/images/00309/78715cc7-5cbe-4724-9b97-10ea9886f682-w_300_h_250.jpg)
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli
0295 024 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-etela-savo
Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus
Vieraslajien kasvukausi käynnissä - vielä ehtii tekemään torjuntaa25.7.2024 14:07:43 EEST | Tiedote
Pienelle alueelle levinnyt vieraslaji kannattaa yrittää torjua heti kokonaan, mutta laajojen kasvustojen tai hankalien lajien torjunta voi vaatia pitkäjänteistä työtä. Laajojen kasvustojen kohdalla voikin alussa keskittyä sen leviämisen estämiseen esimerkiksi niittämällä kasvit ennen kukintaa. Vaikeampienkin esiintymien torjuminen on usein mahdollista useiden vuosien torjuntatyön tuloksena.
Naisten työttömyys lisääntyi koulujen loputtua23.7.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Etelä-Savossa oli kesäkuun lopussa 5 860 työtöntä, 520 henkilöä ja 10 % vuodentakaista enemmän. Lomautettuja oli 395 eli 104 enemmän kuin vuosi sitten, mutta toukokuusta kesäkuuhun lomautettujen määrä väheni 31:llä. Työttömänä oli toukokuun lopussa 10,5 % työvoimasta.
Etelä-Savo finalistina EU:n luomupalkintokilpailussa19.7.2024 13:00:11 EEST | Tiedote
Etelä-Savon maakunnan luomutuotanto ja -osaaminen saavat tunnustusta Euroopan mittakaavassa. Etelä-Savo on valittu EU:n luomupalkinnon Paras luomualue -sarjan kolmen finalistin joukkoon. Pääsy finalistiksi on suuri saavutus, sillä aiemmin suomalaisia luomutoimijoita ei ole ollut finalisteina. Voittaja julkistetaan EU:n luomupäivänä 23.9.2024 Brysselissä.
Huuhtimäen tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointisuunnitelmalle ELY-keskuksen hyväksyntä9.7.2024 11:15:17 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus katsoo, että Huuhtimäen tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelma täyttää sille asetetut sisältövaatimukset. ELY-keskus korostaa hankkeesta ihmisiin kohdistuvien vaikutusten sekä maisemavaikutusten merkitystä.
Sinileväilmoitusten määrä lisääntyi hetkellisesti Etelä-Savossa juhannuksen jälkeen4.7.2024 15:23:23 EEST | Tiedote
Juhannuksen jälkeen kansalaishavainnot sinilevistä lisääntyivät hetkellisesti Etelä-Savossa, mutta pysyvillä sinilevien havaintopaikoilla sinilevätilanne on pysynyt maltillisena. Hieman sinilevää on havaittu tällä viikolla Heiniössä Pieksämäellä, Pitkäjärven uimarannalla Mikkelissä sekä Pyhävedellä Mäntyharjussa. Heiniössä levää on havaittu kolmena peräkkäisenä viikkona ja Pitkäjärvellä kahtena peräkkäisenä viikkona.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme