Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Nurmijärvellä sijaitseva Röykän sairaala on myynnissä

Jaa
Helsingin kaupunki on laittanut myyntiin Nurmijärvellä sijaitsevan Röykän sairaalan. Nummelan Sanatoriuminakin tunnettu entinen sairaala myydään kokonaisuutena, johon kuuluu 17 rakennusta ja 45 hehtaaria maata. Kohde sijaitsee 45 kilometrin päässä Helsingistä Sääksjärven rannalla.
Vuonna 1903 valmistunut päärakennus.
Vuonna 1903 valmistunut päärakennus.

Linnamainen päärakennus suunniteltiin keuhkotautiparantolaksi

Vuonna 1903 rakennettu jugend-tyylinen sairaalarakennus toimi alkujaan yksityisenä keuhkotautiparantolana. Rakennuksen on suunnitellut yliarkkitehti S.M. Schjerfbeck, ja se rakentui monessa eri vaiheessa. Helsingin kaupunki osti parantolan vuonna 1956, ja käytti sitä 1990-luvun loppupuolelle asti pääasiassa psykiatrisena sairaalana. Päärakennus toimi vuosina 2015-2016 vastaanottokeskuksena.

Päärakennus suunniteltiin keskieurooppalaisten esikuvien mukaisesti. Rakennuksen suunnitteluun osallistuneet kävivät eurooppalaisissa parantoloissa opintomatkoilla, ja perehtyivät niiden piirteisiin jo ennen suunnittelun aloittamista.

Vuokra-asuntojen sopimuksia ei irtisanota, Ely-keskuksella etusija Natura-alueisiin

Kokonaisuuden muihin rakennuksiin kuuluu muun muassa kaksi jugend-tyylistä puuhuvilaa, keittiörakennus, rantasauna ja vuonna 1969 rakennettu asuinkerrostalo. Asunnoissa olevia vuokrasopimuksia ei irtisanota, vaan kohde siirtyy uudelle omistajalle vuokralaisineen. Rakennukset ovat rakennettu vuosien 1903 ja 1988 välillä, ja niiden kunto vaihtelee.

45 hehtaarin maa-alue koostuu suurimmaksi osaksi metsistä ja rakennusten piha-alueesta. Valtaosa metsäalueista kuuluu Natura 2000-verkostoon. Helsingin kaupunki on jo aloittanut neuvottelut Natura-alueiden suojelemisesta, ja ne on tarkoitus luovuttaa Ely-keskukselle luonnonsuojelutarkoitukseen ennen alueen myyntiä.

Käyttötarkoituksesta neuvoteltava Nurmijärven kunnan kanssa

Sairaala-aluetta ei ole asemakaavoitettu. Sen maankäyttöä ohjaa Uudenmaan maakuntakaava sekä Nurmijärven yleiskaava. Alue kuuluu valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen RKY 2009 –alueeseen, ja Keski-Uudenmaan maakuntamuseo on esittänyt yhdessä Museoviraston kanssa kulttuurihistoriallisesti arvokkaimpia rakennuksia pihapiirejä suojeltaviksi asemakaavassa.

Kohde myydään nykyisillä käyttötarkoituksilla, ja mahdollisista käyttötarkoitusten muutoksista on neuvoteltava Nurmijärven kunnan kanssa.

Myyntiä hoitaa Newsec Advisory Finland Oy. Tarjoukset on jätettävä 11.2.2022 klo 14 mennessä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Myyntiin liittyvät asiat:


Leevi Nykänen
Newsec Advisory Finland Oy
050 465 5564
leevi.nykanen@newsec.fi


Otso Kivimäki
Newsec Advisory Finland Oy
044 522 6996
otso.kivimaki@newsec.fi


Kaupungin tilamyynteihin liittyvät asiat:


Heidi Autiosuo
Myyntineuvottelija
Yritystilat-yksikkö
Kaupunkiympäristön toimiala
09 310 21014
heidi.autiosuo@hel.fi

Kuvat

Vuonna 1903 valmistunut päärakennus.
Vuonna 1903 valmistunut päärakennus.
Lataa
Yleiskuva sairaala-alueesta.
Yleiskuva sairaala-alueesta.
Lataa
Vuonna 1911 valmistunut ylilääkärin asunto.
Vuonna 1911 valmistunut ylilääkärin asunto.
Lataa
Vuonna 1969 valmistunut asuinkerrostalo. Asunnoissa olevia vuokrasopimuksia ei irtisanota, vaan kohde siirtyy uudelle omistajalle vuokralaisineen.
Vuonna 1969 valmistunut asuinkerrostalo. Asunnoissa olevia vuokrasopimuksia ei irtisanota, vaan kohde siirtyy uudelle omistajalle vuokralaisineen.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye