Kirkollisten rakennusten hoito-opas luettavissa verkossa

Kirkot ovat vanhinta käytössä pysynyttä kulttuuriperintöämme. Myös modernit kirkkorakennukset tarvitsevat vastuullista ja kestävää ylläpitoa – toisinaan myös harkittuja muutoksia. Kirkollisten rakennusten hoito ja restaurointi on opas tämän kulttuuriperinnön viisaaseen vaalimiseen.
Kirkollisten rakennusten hoito ja restaurointi kertoo ylläpidon rutiineista, korjaus- tai muutoshankkeen suunnittelusta, sen hallinnollisista kysymyksistä sekä hankkeen vaatimien tutkimusten tai selvitysten tilaamisesta. Oppaasta on hyötyä seurakunnissa päätöksenteon tukena. Sitä voivat käyttää niin tilaajan edustaja, rakennuttaja, suunnittelija, urakoitsija kuin töiden suorittaja.
Neuvoja monenlaisille kirkollisille kohteille
Kirkollisten rakennusten hoito ja restaurointi -opas pohjautuu Museoviraston vuonna 2003 julkaisemaan Kirkkojen hoito ja restaurointi -kirjaan ja muihin aiemmin toteutettuihin opasaineistoihin sekä viraston työhön kirkollisen rakennusperinnön parissa. Uudessa julkaisussa on pyritty ottamaan aiempaa laajemmin huomioon erilaisia kirkollisia kohteita ja niiden tulevaisuudennäkymiä.
Opas on kirjoitettu yhteistyössä evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkkokunnan edustajien, Suomen pelastusalan keskusjärjestön ja muiden asiantuntijoiden kanssa. Opasta voi hyödyntää monien kirkollisten rakennusten hoidossa, mukaan lukien kirkot, siunaus- ja hautakappelit, rukoushuoneet, synagogat ja muut uskonnonharjoituspaikat.
Kirkollisten rakennusten restaurointi ja hoito
Toim. Olli Hakli ja Elisa Heikkilä
2020, 145 s., sid. ISBN: 978-951-616-302-7, Museoviraston julkaisuja 13
Opas on julkaistu maksutta verkossa sekä suomeksi että ruotsiksi:
Kirkollisten rakennusten hoito ja restaurointi (pdf)
Vård och restaurering av kyrkliga byggnader (pdf)
Kirjaa on saatavilla fyysisenä kappaleena pieni erä Kansallismuseon museokaupasta sekä Museoviraston verkkokaupasta hintaan 29 euroa.
Sisältö
Esipuhe
Oppaan näkökulma ja rakenne
I Uskonnolliset rakennukset nyt ja tulevaisuudessa
- Kirkollinen rakennusperintö
II Mitä seurakuntien kulttuuriomaisuus on?
- Evankelis-luterilaisen kirkon rakennettu kulttuuriperintö
- Ortodoksisen kirkon rakennettu kulttuuriperintö
- Kirkollisten rakennusten, kirkkopihojen ja hautausmaiden arkeologinen kulttuuriperintö
III Rakennusten hyvä ylläpito ja hoito
- Kiinteistönhoitoa arvorakennuksessa
- Huoltoa vuodenaikojen mukaan
- Huolto ja kunnostus rakennusosittain
IV Korjaus- ja muutoshanke kirkollisessa rakennuksessa
- Kirkon korjaushankkeen suunnittelu – selvityksiä ja asiantuntijayhteistyötä
- Kunto-, sisäilma- ja haitta-ainetutkimukset kirkollisten rakennusten korjauksissa ja ylläpidossa
- Arkeologisen kulttuuriperinnön huomioon ottaminen korjaus- ja muutoshankkeessa
- Kirkkojen paloturvallisuus
V Mihin kirkkoa voi käyttää?
- Kirkon käyttö muuttuu
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
erikoistutkija Elisa Heikkilä, Museovirasto, elisa.heikkila@museovirasto.fi, 0295 33 6272
Kuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta
Museovirasto
Museovirasto on kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja ja toimialansa kehittäjä. Museovirasto pitää huolta monimuotoisen kulttuuriperinnön säilymisestä sekä edistää sen saavutettavuutta ja avointa käyttöä. Museovirasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva viranomainen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museovirasto
Kesämökki siirretty Seurasaaren ulkomuseoon – avautuu kävijöille kesällä 20269.9.2025 15:50:41 EEST | Tiedote
Seurasaaren ulkomuseoon saadaan uusi rakennus, kesämökki. Vähä-Kiljavalta siirrettävän mökin purkaminen, siirtäminen ja uudelleen kokoaminen on vaativa projekti, jossa tarvitaan tarkkaa suunnittelua ja monenlaista ammattitaitoa.
Museovirasto avasi avustushaun maailmanperintökohteiden tutkimus- ja kehittämishankkeisiin – hae 9.10.2025 klo 15 mennessä2.9.2025 13:15:19 EEST | Tiedote
Museovirasto avasi 28.8.2025 avustushaun maailmanperintökohteiden tutkimus- ja kehittämishankkeisiin. Avustuksia haetaan uuden Haeavustuksia.fi-palvelun kautta 9.10.2025 klo 15 mennessä.
Museovirasto avasi avustushaun aineettoman kulttuuriperinnön hankkeisiin29.8.2025 08:49:14 EEST | Tiedote
Tämän vuoden avustuksilla edistetään kulttuurien välistä vuoropuhelua ja turvataan vähemmistöjen oikeutta oman kulttuuriperintönsä vaalimiseen. Hakeminen tapahtuu Haeavustuksia.fi-palvelussa. Haku päättyy 9.10.2025 klo 15.
Uusittu Pellavaöljymaalien korjauskortti päivittää perinnemaalaajan ohjeet18.8.2025 14:05:03 EEST | Tiedote
Museovirasto on julkaissut korjauskortin pellavaöljymaaleista. Se korvaa aiemman öljymaaleista kertovan kortin, jonka tiedot olivat vanhentuneet ja kaipasivat täsmennystä ja täydennystä. Uusittu korjauskortti keskittyy pellavaöljymaalien raaka-aineisiin, ominaisuuksiin ja käyttötapoihin sekä antaa reseptivinkkejä oman maalin valmistamiseen.
Museovirasto avasi avustushaun kuvataiteilijoiden näyttelypalkkioihin – hae 23.9.2025 klo 15 mennessä12.8.2025 11:26:52 EEST | Tiedote
Museovirasto avasi 12.8.2025 avustushaun kuvataiteilijoiden vuosien 2026–2027 näyttelypalkkioiden kattamiseen. Ammatillisten museoiden lisäksi myös eräät muut näyttelynjärjestäjät voivat hakea avustusta näyttelypalkkioiden maksamiseen ammattikuvataiteilijalle. Avustuksia haetaan Haeavustuksia.fi-palvelun kautta 23.9.2025 klo 15 mennessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme