Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset kielletty Pohjois-Pohjanmaalla

8.1.2022 21:25:49 EET | Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket | Tiedote

Jaa
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kieltää Pohjois-Pohjanmaan alueella kaikki sisätiloissa järjestetyt yleisötilaisuudet. Ulkotiloissa on mahdollista järjestää yleisötilaisuuksia, joihin osallistuu korkeintaan viisi henkilöä.

Koronapandemian torjumiseksi Pohjois-Suomen aluehallintovirasto rajoittaa yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä Pohjois-Pohjanmaan kunnissa 9.1.–31.1.2022. Pienet (korkeintaan 5 henkilön) ulkotapahtumat sallitaan, ja tämä mahdollistaa esimerkiksi sen, että aluevaalien ehdokkaat voivat tavata äänestäjiä ulkotiloissa.

Koronapassia ei voi ottaa käyttöön rajoitusten vaihtoehtona.

Samalla Pohjois-Suomen aluehallintovirasto purkaa aiemman Pohjois-Pohjanmaan mm. urheilu-, liikunta- ja virkistystiloja koskevan sulun välittömästi, koska edellytykset sulkupäätökselle eivät tällä hetkellä täyty. Sairaalahoidon ylikuormituksen uhka on tällä hetkellä väistynyt. Siksi harrastustilat, kuten uimahallit ja ryhmäliikuntatilat, on mahdollista avata. Tiloissa tulee kuitenkin toimia terveysturvallisesti aiempien määräysten mukaisesti.

Alueellinen koronakoordinaatioryhmä kokoontui 8.1.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto seuraa tautitilannetta yhdessä alueen viranomaisten kanssa. Tautitilanteen huonontuessa aluehallintovirastolla on valmius tehdä nopeasti uusia sulku- ja rajoituspäätöksiä. Lasten harrastustoimintaa koskevat rajoitustoimet otetaan käyttöön vain, jos se on pandemian torjumisessa välttämätöntä.

Aluehallintovirasto ei valmistele tällä hetkellä etäkouluun siirtymiseen johtavia sulkupäätöksiä.

Lisätietoja

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätös 9.1.2022 Pohjois-Pohjanmaan alueelle (avi.fi)

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätös 4.1.2022 tilojen käytön edellytyksistä (avi.fi).

Usein kysyttyä koronasta avi.fi-sivustolla (avi.fi)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

aluehallintoylilääkäri Pasi Eskola, p. 0295 017 573, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, etunimi.sukunimi@avi.fi


johtaja Maria Siurua, p. 0295 017 500, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, etunimi.sukunimi@avi.fi

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote

Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye