Biotalouden startup Montinutra vaihtaa toimitusjohtajaa
Jaakko Pajunen on nimitetty Montinutran toimitusjohtajaksi ja nykyinen tj. Jukka Mäkelä jatkaa neuvonantajan roolissa sekä hallituksen jäsenenä. Lisäksi Jukka jatkaa nykyisessä roolissaan Montisera-yhtiössä. Tämä ennalta suunniteltu nimitys tulee voimaan 10. Tammikuuta, kun Jukka luovuttaa tehtävänsä henkilökohtaisista terveydellisistä syistä johtuen.
“Otan innostuneena vastaan mahdollisuuden tehdä Montinutrasta uuden bio- ja kiertotalouden menestystarinan ja jatkaa erinomaista tähänastista työtä. Montinutra vastaa kiinnostukseeni palata teknologian pariin ja luoda uutta kestävää liiketoimintaa. Markkinamme osoittavat vahvaa kiinnostusta valmistamamme Kuusikumin™ sovelluksille ja yhtiö onkin erittäin hyvässä vaiheessa kohti tuotteiden kaupallistamista”, Jaakko kertoo.
Jaakko Pajunen on liiketoiminnan kehityksen ammattilainen yli 15 vuoden kokemuksella ja kiertotalous-taustalla. Aikaisemmin Jaakko toimi Lassila & Tikanoja:n Kehitysjohtajana. Hänellä on kokemusta niin palvelu- kuin teollisesta liiketoiminnasta uraltaan. Hänellä on Diplomi-insinöörin tutkinto Teknillisestä matematiikasta ja fysiikasta.
Lisätietoja antavat:
Jaakko Pajunen, jaakko.pajunen (at) montinutra.com, +358 44 34 35 162
Jukka Mäkelä, jukka.makela (at) montisera.com, +358 46 876 5223
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaakko PajunenToimitusjohtajaMontinutra Ltd
Kiertotalousammattilainen ja liiketoiminnan kehitttäjä. Toimi aiemmin Lassila & Tikanojan Kehitysjohtajana.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Montinutra
www.montinutra.com
Montinutra on tuotekehitys- ja tuotantoyhtiö, jonka tavoitteena on muuntaa metsäteollisuuden sivuvirtoja arvokkaiksi bioaktiivisiksi ainesosiksi kosmetiikka-, elintarvike- sekä lääketeollisuudelle käyttäen skaalautuvaa teknologiaamme. Terveysvaikutteinen tuotteemme Qusitol® perustuu vahvaan yliopistotutkimukseen ja on patentoitu suurimmassa osassa pohjoista pallonpuoliskoa. Montinutra on suomalainen osakeyhtiö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Montinutra Oy
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme