HSY laajentaa asukkaiden poistotekstiilin keräystä

Pääkaupunkiseudun asukkaat voivat entistä helpommin lajitella rikkinäiset sekä käyttö- ja korjauskelvottomat tekstiilinsä hyötykäyttöön. Vuoden alussa alkaneen HSY:n keräyskokeilun myötä uudet yhteistyökumppanit avasivat kymmenen matalan kynnyksen poistotekstiilikeräyspistettä eri puolilla Espoota, Helsinkiä ja Vantaata.
Kaikki keräykseen toimitetut poistotekstiilit lajitellaan, käsitellään ja hyödynnetään uusien tekstiilien raaka-aineena. Ympäristövastuun ja resurssitehokkuuden edistämisen ohella pilottimme tukee myös kotimaista kiertotaloutta.
- Kaikki keräämämme poistotekstiilit käsitellään ja jalostetaan kotimaassa. Esikäsittelyn jälkeen toimitamme kaikki hyödyntämiskelpoiset tekstiilit Paimioon, johon avattiin syksyllä 2021 Pohjois-Euroopan suurin poistotekstiilin jalostuslaitos, iloitsee HSY:n ympäristöasiantuntija Hanna Tukiainen.
Keräyspilotin tavoitteena on tuoda poistotekstiilin keräyspisteet lähemmäksi asukkaita ja helpommin saavutettaviksi. Tämän ansiosta voidaan kokeilla, millainen vaikutus keräyspisteen sijainnilla ja helppokäyttöisyydellä on poistotekstiilimääriin. Samalla asukkaat oppivat paremmin lajittelemaan käyttökelpoiset tekstiilit sekä huonokuntoiset poistotekstiilit.
- Pilotista saatujen kokemusten avulla kehitämme HSY:ssä poistotekstiilien keräystä pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen alueella. Tavoitteena on saada kierrätykseen oikeanlaista poistotekstiiliä, toteaa HSY:n projektipäällikkö Leena Tuominen.
Keräys laajenee kymmeneen uuteen paikkaan
Pääkaupunkiseudun poistotekstiilin uudet keräyspisteet tammikuun 2022 alusta kesäkuun loppuun sijaitsevat seuraavissa paikoissa Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla:
- Akseli kirpputori, Mankkaa
- Iso Omena, Matinkylä
- Kauppakeskus Hertsi, Herttoniemi
- Kauppakeskus Kaari, Kannelmäki
- Kauppakeskus Kamppi
- Kauppakeskus Myyrmanni, Myyrmäki
- Stockmann Ainoa, Tapiola
- Stockmann Itis, Itäkeskus
- Stockmann Jumbo, Pakkala
- Stockmann, Helsingin keskusta
Stockmann-konserni vastaa HSY:n pilotissa neljästä keräyspisteestä omissa tiloissaan neljässä eri tavaratalossaan pääkaupunkiseudulla.
- On upeaa, että tekstiilikeräystä laajennetaan tavarataloihin ja kauppakeskuksiin. Haluamme edistää muoti- ja tekstiilialan vastuullisuutta, joten tämä yhteistyö Helsingin seudun ympäristöpalveluiden kanssa on meille erinomainen jatkumo brändiemme kanssa tehdyn kierrätyksen aktivoimiseksi. Kiertotalouden edistäminen on meille tärkeä asia, sanoo Stockmannin ympäristöpäällikkö Susanna Segercrantz.
Poistotekstiilin tuominen kauppakeskusten keräyspisteisiin on maksutonta.
Poistotekstiilikeräys jatkuu myös HSY:n Sortti-asemilla ja Koivukylän Sortti-pienasemalla, jotka veloittavat myös poistotekstiileistä pienen käsittelymaksun (kaksi euroa 200 litran säkistä tai 50 senttiä 50 litran pussista). Sortti-asemat ovat keränneet poistotekstiiliä vuoden 2019 alusta lähtien ja tähän asti sitä on kertynyt vuosittain noin 120 000 kiloa. Keräyspilotin tavoitteena on kolminkertaistaa kerätyn poistotekstiilin määrä pääkaupunkiseudulla.
Poistotekstiiliksi luetaan käyttökelvottomat vaatteet ja kodintekstiilit
Poistotekstiilikeräykseen kuuluvat rikkinäiset, virttyneet tai muutoin käyttökelvottomat vaatteet ja kodintekstiilit, kunhan ne ovat kuivia ja puhtaita. Pienet kuivat tahrat eivät haittaa. Esimerkiksi takit, housut, hameet ja paidat sekä lakanat, pyyhkeet ja pöytäliinat voi toimittaa tiiviisti suljettuun muovipussiin pakattuna poistotekstiilikeräystä varten.
- Keräykseen tuotavat tekstiilit tulee pakata tiiviisti muovikassiin. Poistotekstiili on jätelajina herkästi pilaantuvaa, minkä vuoksi sen keräämisessä pitää olla tarkkana. Jos tekstiili pääsee esimerkiksi kastumaan, se homehtuu helposti, Tukiainen muistuttaa.
Keräykseen ei voi tuoda alusvaatteita, sukkia, tyynyjä, peittoja, pehmusteita, mattoja, vöitä, laukkuja, kenkiä tai kosteita, homeisia, ötökkäisiä tai voimakkaan hajuisia tekstiilejä. Nämä täytyy lajitella sekajätteeseen.
Uudelleenkäyttöön kelpaavat, hyväkuntoiset asusteet ja kodintekstiilit voi laittaa myyntiin kirpputorilla tai lahjoittaa hyväntekeväisyysjärjestöjen ja muihin tekstiilikeräyksiin.
Poistotekstiilistä tuotetaan kierrätyskuitua Paimiossa –kiertotalouslaitoksen vuosikapasiteetti on jopa viisi miljoonaa kiloa
Suomen kuntien jätelaitokset rakentavat parhaillaan kuluttajapoistotekstiilien valtakunnallista keräysverkostoa. Sen tarkoituksena on kerätä kotitalouksien poistotekstiili asukkailta ympäri Suomen, jotta tekstiilijäte saadaan hallitusti kotimaiseen jatkokäsittelyyn. Keräystä toteuttaa tällä hetkellä kymmenen jätelaitosta. Tavoitteena on, että kotimaista jatkokäsittelyä tukeva keräysverkosto tavoittaa koko Suomen vuoden 2023 alussa.
HSY ja muut keräyksen järjestävät jätelaitokset esilajittelevat alueensa poistotekstiilit, minkä jälkeen Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) jatkolajittelee ne materiaalinsa perusteella eri hyödyntämiskanaviin. Osa soveltuu uudelleenkäyttöön, kun taas mekaaniseen käsittelyyn soveltuva tekstiili jalostetaan kierrätyskuiduksi LSJH:n käsittelylinjastolla Paimiossa. Jalostus- ja kierrätyskelvottomat poistotekstiilit hyödynnetään energiantuotannossa.
Paimion poistotekstiilien kiertotalouslaitoksen linjasto käynnistyi syksyllä 2021 ja se voi käsitellä vuoden aikana jopa viisi miljoonaa kiloa tekstiiliä. Linjastolla jalostettavasta kierrätyskuidusta voidaan valmistaa uusia tuotteita, kuten vaatteita, lankaa, suodatinkankaita, eristemateriaalia tai vaikkapa akustiikkalevyjä. Kuidulle etsitään jatkuvasti uusia käyttökohteita.
Julkisia jätelaitoksia edustava Suomen Kiertovoima ry KIVO on asettanut tavoitteen laajentaa poistotekstiilin keräystä tänä vuonna. Tavoite vastaa samalla tiukentuviin jätelakeihin mahdollisimman käytännöllisesti ja kustannustehokkaasti. Uuden jätelajin lajittelu edellyttää kuntien jätelaitoksilta paljon neuvontaa ja viestintää sekä asukkailta uuden lajittelutehtävän opettelua.
Lisää tekstiililajitteluohjeita sekä tarkemmat keräyspaikkojen sijainnit löydät HSY:n poistotekstiilisivulta.
Eri jätelajien (myös poistotekstiilit) valtakunnalliset keräyspisteet löydät kierrätys.info-sivustolta.
Lisätietoja:
Hanna Tukiainen, ympäristöasiantuntija, HSY, hanna.tukiainen@hsy.fi, 045 139 4035
Leena Tuominen, projektipäällikkö, HSY, leena.tuominen@hsy.fi, 050 533 6627
Susanna Segercrantz, kiinteistöpalvelu- ja ympäristöpäällikkö, Stockmann Oyj Abp, susanna.segercrantz@stockmann.com, 050 427 3983
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna TukiainenYmpäristöasiantuntijaHSY
Puh:045 139 4035hanna.tukiainen@hsy.fiLeena TuominenProjektipäällikköHSY
Puh:050 533 6627leena.tuominen@hsy.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
WC-pytyt valtaavat Kansalaistorin – HSY:n Haitalliset aineet -projekti huipentuu tapahtumaan 7.5.20257.5.2025 08:27:07 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY järjestää 7.5.2025 klo 11–19 Kansalaistorilla Pytyllä on asiaa -tapahtuman. Tempauksessa kymmenistä WC-pytyistä rakennettu Itämeren portit -teos herättelee keskustelua arjen kemikaalikuormasta. Tapahtuman tavoitteena on lisätä asukkaiden ymmärrystä haitallisista aineista ja innostaa tekemään ympäristön kannalta parempia valintoja omassa arjessaan.
HSY aloittaa kiinteistöjen kompostitarkastukset kesällä 20255.5.2025 08:36:46 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut aloittaa kiinteistöjen kompostitarkastukset toukokuussa 2025. Tarkastusten avulla HSY valvoo biojätteen lajitteluvelvoitteen toteutumista ja neuvoo asukkaita kompostoinnissa.
HSY vähensi kasvihuonepäästöjään yli neljänneksen edellisvuodesta24.4.2025 14:41:39 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY vähensi toiminnasta aiheutuvia päästöjään vuonna 2024 yli neljänneksen edellisvuoteen verrattuna. Voimakkaasti pienentynyt päästökertymä oli yhteensä 79 000 tonnia hiilidioksidisiksi muutettuna.
Kevät innostaa siivoamaan – HSY lisää Sortti-asemien lauantain aukioloja22.4.2025 08:37:26 EEST | Tiedote
Kevät on täällä, ja asukkaiden siivousinto kasvaa. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY helpottaa kevätsiivouksia ja lisää Sortti-asemien lauantain aukioloja huhti–toukokuussa. Kivikon Sortti-asema palvelee 26.4. alkaen pysyvästi myös lauantaisin.
HSY:n kierrätyslähettiläät vieneet lajitteluviestiä yli 23 000 kotiin17.4.2025 09:15:06 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY) kierrätyslähettiläskampanja syntyi halusta löytää uudenlaisia tapoja parantaa asukkaiden jätteiden lajittelua ja vähentää sekajätteen määrää. Yhdessä pääkaupunkiseudun vuokrakotiyhtiöiden kanssa järjestettyjen kampanjoiden avulla kierrätyslähettiläät ovat vieneet lajitteluviestiä jo yli 23 000 kotiin kannustavin tuloksin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme