Lainaa kirjastosta luistimet: uutuutena lasten hokkareita

Uutuutena lainattavana on kymmenen paria lasten jääkiekkoluistimia eli hokkareita koossa 27-35. Liikuntavälineet on hankittu kirjastoon Vaasan kaupungin liikuntapalveluiden hankerahoituksen turvin.
- Lapsethan kasvavat nopeasti, joten on hyvä päästä kokeilemaan luistimia ennen kuin tekee ostopäätöksen. Luistimille saattaa olla tarvetta myös koulujen liikuntatunneilla, kertoo apuohjaaja Esa Myllylä Vaasan kaupungin liikuntapalveluista.
Lasten luistinten lisäksi lainattavana on aikuisille neljä paria retkiluistimia sekä kuusi paria lumikenkiä.
Varaa verkkokirjastossa ja nouda omasta lähikirjastosta
Liikuntavälineitä voi lainata Vaasan pääkirjastosta, Vähänkyrön kirjastosta, Variskan kirjastosta sekä kohtaamispaikka Huudista Huutoniemeltä. Lainaukseen tarvitaan vain kirjastokortti.
Liikuntavälineen voit myös tilata esimerkiksi omaan lähikirjastoon tai kirjastoautoon, kun varaat välineen verkkokirjastossa. Liikuntavälineillä on kahden viikon laina-aika.
Kaikki kirjastosta lainattavat liikuntavälineet löytyvät verkkokirjastosta asiasanalla liikuntavälineet: https://vaasankirjasto.finna.fi/
Yhteyshenkilöt
liikuntapalvelut, apuohjaaja Esa Myllylä, puh. 040 514 1474, esa.myllyla@vaasa.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Förnyelsen av trafikljusen framskrider i Vasa – ny teknologi utnyttjas redan21.8.2025 15:24:42 EEST | Pressmeddelande
I Vasa pågår för närvarande en omfattande förnyelse av trafikljusen, och den gäller alla trafikljus i Vasa. De första förbättringarna är redan synliga bland annat i centrum där den gröna vågen fungerar smidigare än tidigare.
Liikennevalojen uudistus etenee Vaasassa – käytössä jo uutta teknologiaa21.8.2025 15:24:03 EEST | Tiedote
Vaasassa tehdään parhaillaan liikennevalojen kattavaa uudistusta, joka koskee kaikkia Vaasan alueen liikennevaloja. Ensimmäiset parannukset näkyvät jo muun muassa keskustassa, jossa vihreä aalto toimii aiempaa sujuvammin.
Vasaborna mår till största delen bra – visar uppföljningen20.8.2025 12:18:11 EEST | Pressmeddelande
Vasabornas välfärdssituation följs årligen upp. Uppmärksamhet fästs särskilt vid olika åldersgruppers hälsa och levnadsvanor samt funktionsförmåga och delaktighet. Välfärdsberättelsen och -planen för åren 2023–2027, som godkändes av stadsfullmäktige förra året, innehåller flera åtgärder som förbättrar Vasabornas välfärd, samt välfärdsmätare som granskas vid uppföljningen.
Vaasalaiset voivat pääosin hyvin – kertoo seuranta20.8.2025 12:18:06 EEST | Tiedote
Vaasalaisten hyvinvoinnin tilaa seurataan vuosittain. Erityisesti huomiota kiinnitetään eri ikäryhmien terveyteen ja elintapoihin sekä toimintakykykyyn ja osallisuuteen. Viime vuonna kaupunginvaltuustossa hyväksytty hyvinvointikertomus ja -suunnitelma vuosille 2023–2027 sisältää useita vaasalaisten hyvinvointia parantavia toimenpiteitä sekä hyvinvoinnin mittareita, joita seurannassa tarkastellaan.
På Vasaesplanaden förbättras övergångsställena och tillgängligheten20.8.2025 10:07:35 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad inleder vägarbeten på Vasaesplanaden onsdag 20.8.2025. Först anläggs ett nytt övergångsställe vid Lyceigatan och Lyceigränden, och efter det sänks trottoarkanterna i flera korsningar. Största delen av arbetena blir klara inom tre veckor.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme