Modernan rokotteen käyttöä lisätään Uudellamaalla
”Rokotteiden saatavuus Uudellamaalla on edelleen hyvä. Lisäämällä Modernan rokotteen käyttöä pystymme varmistamaan, että kaikki saavat ilman viiveitä heille parhaiten soveltuvan rokotteen”, sanoo toimialajohtaja Kerstin Carlsson HUS Apteekista.
”Suomessa Modernan rokote on vähemmän tunnettu kuin BioNTech-Pfizerin rokote. Varmaankin tämä johtuu siitä, että sitä on ollut vähemmän saatavilla. Tutkimuksissa Modernan rokotteen teho on ollut vähintään yhtä hyvä kuin BioNTech-Pfizerin rokotteella”, kertoo apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen.
Ruotsalainen kertoo, että maailmalta kertyneen kokemuksen perusteella BioNTech-Pfizerin ja Modernan rokotteiden ristiinkäyttö on ollut turvallista ja suoja on muodostunut vähintään yhtä hyväksi tai jopa paremmaksi kuin vain yhtä rokotevalmistetta saaneilla.
Modernan rokotetta voidaan antaa 12 vuotta täyttäneille naisille ja 30 vuotta täyttäneille miehille.
THL on ohjeistanut, että koronavirusrokotussarjaa voidaan täydentää ja tehostaa myös eri rokotevalmisteella kuin mitä rokotettava on aikaisemmin saanut, jos se on tarpeen rokotustoiminnan sujuvuuden vuoksi eikä toisen valmisteen käytölle ole lääketieteellistä estettä. Myös kolmea eri rokotevalmistetta voidaan käyttää.
Lisätietoja medialle:
HUSin mediapalvelun yhteystiedot
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Antalet operationer på Lojo sjukhus har ökat som planerat i början av 202517.6.2025 16:05:36 EEST | Pressmeddelande
Genomförandet av förändringen i verksamhetsprofilen för Lojo sjukhus inleddes i början av 2025 som en del av HUS arbete med servicenätverket. I och med förändringen har antalet planerade operationer ökat med över en tredjedel under perioden januari–maj 2025.
Lohjan sairaalan leikkausmäärät kasvaneet suunnitellusti alkuvuoden 2025 aikana17.6.2025 15:42:57 EEST | Tiedote
Lohjan sairaalan toimintaprofiilin muutoksen toteuttaminen aloitettiin vuoden 2025 alussa osana HUSin palveluverkkotyötä. Muutoksen myötä suunnitellut leikkaukset ovat lisääntyneet yli kolmanneksella tammi−toukokuussa 2025.
Revisionsnämnden efterlyser bättre kontroll av efterfrågan på specialiserad sjuk-vård och större hänsyn till jämlikhet i tillgången till vård16.6.2025 16:24:51 EEST | Pressmeddelande
HUS revisionsnämnd anser det nödvändigt att finansieringen av HUS-sammanslutningen tryggas på en nivå där den möjliggör lagstadgad och jämlik tillgång till vård för patienterna. I fortsättningen måste HUS-sammanslutningen tillsammans med sina ägare kunna hantera efterfrågan på specialiserad sjukvård så att den ramfinansiering som beviljats HUS räcker till för att producera de tjänster som hör till dess organiseringsansvar. Revisionsnämnden anser det också nödvändigt att jämlikhetsaspekterna beaktas bättre i tillgången till vård bland annat genom att i större utsträckning tillämpa principen om en kö, ett HUS. Det behövs också mer information om utfallet av tillgången till vård mellan olika befolkningsgrupper.
Tarkastuslautakunta peräänkuuluttaa erikoissairaanhoidon kysynnän hallintaa ja yhdenvertaisuuden parempaa huomioimista hoitoon pääsyssä16.6.2025 16:24:51 EEST | Tiedote
HUSin tarkastuslautakunta pitää välttämättömänä, että HUS-yhtymän rahoitus turvataan tasolle, joka mahdollistaa lainmukaisen ja potilaiden yhdenvertaisen hoitoon pääsyn. Jatkossa HUS-yhtymän on pystyttävä yhdessä omistajiensa kanssa hallitsemaan erikoissairaanhoidon kysyntää siten, että HUSille myönnetty raamirahoitus riittää tuottamaan järjestämisvastuulleen kuuluvat palvelut. Tarkastuslautakunta pitää myös välttämättömänä, että hoitoon pääsyssä huomioidaan yhdenvertaisuusnäkökohdat paremmin muun muassa soveltamalla laajemmin periaatetta yksi jono, yksi HUS. Tarvitaan myös enemmän tietoa hoitoon pääsyn toteutumisesta eri väestöryhmien välillä.
HUS-sammanslutningens stämma sammanträder den 18 juni 202516.6.2025 15:44:20 EEST | Pressmeddelande
Sammanslutningens stämma ordnas online den 18 juni 2025 klockan 10.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme