Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Suurin osa kunnista arvioi voivansa järjestää melko terveysturvalliset puitteet aluevaaleille

17.1.2022 15:12:05 EET | Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund | Tiedote

Jaa
​Kuntaliiton toteuttamassa kyselyssä 28 prosenttia vastanneista kunnista arvioi, että vaalit voidaan järjestää täysin terveysturvallisesti ja 70 prosenttia arvioi järjestelyjen onnistuvan melko terveysturvallisesti.

Vaalien terveysturvallinen järjestäminen vallitsevassa koronatilanteessa on vaatinut kunnilta paljon poikkeusjärjestelyjä, osan hyvin nopeallakin aikataululla.

”Kunnat kokevat pystyvänsä pääsääntöisesti järjestämään äänestämiselle mahdollisimman terveysturvalliset puitteet. Nykyinen koronatilanne on kuitenkin haastava ja vaatii meiltä jokaiselta valppautta myös äänestäjinä noudattaa erityisen hyvin annettuja ohjeistuksia”, Kuntaliiton varautumisen ja turvallisuuden erityisasiantuntija Ari Korhonen kertoo.

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.kuntaliitto.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

Kyselyn perusteella kokemukset vuoden 2021 kuntavaalien terveysturvallisuusjärjestelyistä auttavat merkittävästi nyt tehtävissä vaalijärjestelyissä. 75 prosenttia vastanneista kunnista arvioi aiempien kokemusten auttavan merkittävästi ja 22 prosenttia jossain määrin. Erityisesti yli 100 000 asukkaan kaupungit kokivat aiempien kokemusten auttaneen aluevaalien järjestämisessä.

Nyt vastanneista kunnista yhteensä 98 prosenttia koki voivansa hoitaa järjestelyt täysin tai melko terveysturvallisesti. Vuonna 2021 ennen kuntavaalien siirtoa kunnista 78 prosenttia vastasi samoin.

Joka viidennellä kunnalla on vaikeuksia järjestää äänestys karanteenissa tai eristyksessä olevalle

Kolme neljästä kunnasta (74 prosenttia) arvioi, että erityisjärjestelyt karanteeniin tai eristykseen määrättyjen äänestäjien kohdalla on onnistuttu toteuttamaan helposti tai melko helposti.

Joka viidennellä kunnalla on kuitenkin ollut vaikeuksia järjestää äänestysmahdollisuus karanteeniin tai eristykseen määräytyville. Kuntaliiton kyselyn mukaan vaikeuksia ilmenee kaikenkokoisissa kunnissa.

”Monissa kunnissa vaalihenkilöstön määrä saattaa olla jo valmiiksi minimimitoituksella. Etenkin näissä tilanteissa ulkoäänestäminen aiheuttaa haasteita”, Korhonen sanoo.

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.kuntaliitto.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

Kunnat kyenneet varautumaan varahenkilöjärjestelyillä

Kuntaliiton kyselyn perusteella kunnat ovat ottaneet vaalitoimielinten varahenkilöjärjestelyt laajasti käyttöön. Joka kolmas vastannut kunta arvioi pystyneensä varautumaan varahenkilöjärjestelyihin kattavasti ja runsaat puolet kertoi pystyneen varautumaan osittain. Etenkin suurissa yli 100 000 asukkaan kaupungeissa kerrottiin varautumisen onnistuneen kattavasti.  20 001–50 000 asukkaan kunnissa on puolestaan pystytty muita heikompaan varautumiseen varahenkilöiden osalta.

 Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.kuntaliitto.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

Kuntaliitto toteutti kunnille kyselyn aluevaalien vaalijärjestelyjä ja terveysturvallisuutta koskien viikolla 3. Kyselyyn vastasi 183 Manner-Suomen kuntaa, eli 63 prosenttia kunnista, joissa järjestetään aluevaalit. Vastauksia saatiin kaikilta muilta hyvinvointialueilta paitsi Vantaa-Keravalta.

Kunnat vastaavat aluevaalien äänestykseen liittyvistä järjestelyistä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 7711http://www.kuntaliitto.fi

Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään.

Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Utredning: Personal inom ungdomsarbetet lämnas utanför det riksomfattande arbetet för att förebygga ungdomsbrottslighet2.9.2026 14:23:22 EEST | Pressmeddelande

Kommunförbundet genomförde i början av 2026 en enkät (på finska) till kommunernas ungdomsväsende om läget för, kvaliteten på och utvecklingsbehoven inom ankarverksamheten, som förebygger ungdomsbrottslighet. Sammanlagt 117 ungdomsarbetare från 97 kommuner och samtliga välfärdsområden besvarade enkäten. – Tre utmaningar framträder i svaren: ungdomsarbetets roll är för liten i många kommuner, verksamheten inleds ofta först när problemen redan har eskalerat och det finns oklarheter i verksamhetsmodellens strukturer och praxis som försvårar samarbetet och hänvisningen av unga till tjänsten, säger Elsa Mantere, specialsakkunnig vid Kommunförbundet.

Selvitys: Nuorisotyön ammattilaiset jäävät sivuun nuorisorikollisuutta ehkäisevässä, valtakunnallisessa työssä2.9.2026 14:23:04 EEST | Tiedote

Kuntaliitto toteutti kuntien nuorisotoimille kyselyn nuorisorikollisuutta ehkäisevän Ankkuritoiminnan tilanteesta, laadusta ja kehittämistarpeista alkuvuonna 2026. Vastauksia saatiin 117 nuorisotyöntekijältä 97 kunnasta, kaikilta hyvinvointialueilta. – Vastauksista nousee kolme haastetta: nuorisotyön rooli jää monissa kunnissa liian vähäiseksi, toiminta käynnistyy usein vasta ongelmien jo kärjistyttyä ja toimintamallin rakenteisiin sekä käytäntöihin liittyy epäselvyyksiä, jotka vaikeuttavat yhteistyötä ja nuorten ohjautumista palvelun piiriin, sanoo erityisasiantuntija Elsa Mantere.

Kunnianhimoton budjettiriihi ei tuonut helpotusta kuntatalouteen1.9.2026 20:37:22 EEST | Tiedote

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina arvioi hallituksen viimeistä budjettiriihtä, kuten koko Orpon hallituskautta, kuntien kannalta kunnianhimottomaksi. - Kuntauudistukset ovat pysähtyneet, kiinteistöverouudistukselle tuli viimeinen naula arkkuun tämän päivän päätöksillä, kuntien valtionosuusleikkaukset ovat kasvaneet, eikä sääntelyn väljentämisessä ole edistytty, Reina tiivistää.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye