Asiantuntijan vinkit suoliston hyvinvointiin

Suolistossa elää tuhansia bakteereita – sekä hyviä että huonoja. Paksusuolen bakteerit tuottavat yhdisteitä, jotka vaikuttavat esimerkiksi immuunipuolustukseen, aineenvaihduntaan ja aivojen toimintaan.
Suolistobakteerit saattavat vaikuttaa välittäjäaineiden muodostumiseen ja sitä kautta myös mielen hyvinvointiin. Esimerkiksi onnellisuushormoni serotoniini ja noradrenaliini ovat välittäjäaineita, joiden vähenemisen tiedetään liittyvän masennukseen.
Näin pidät vatsan tyytyväisenä
1. Ruoki hyviä bakteereja
2. Käytä tarvittaessa kuitulisää
3. Pureskele kunnolla
4. Pidä ateriarytmi tasaisena
5. Vältä napostelua
6. Juo vettä aterioiden välissä
7. Kokeile apteekin entsyymivalmisteita
8. Vältä stressiä
9. Muista maitohappobakteerit
10. Liiku riittävästi
Ruokaa suuhun ja suolistoon
Hyvinvoivan suoliston perustana on terveellinen ja monipuolinen ruokavalio. Suolisto rakastaa hedelmiä, kasviksia ja täysjyväkuituja, joita aikuisen tulisi saada vähintään 35 grammaa päivässä. Tarvittaessa voi käyttää monipuolisen ruokavalion tukena kuitulisää.
Hapatetuilla maitotuotteilla ja kuitupitoisilla ruuilla, tulee ruokkineeksi myös hyviä suolistobakteereja. Punainen liha, kovat maitorasvat sekä sokeri lisäävät huonojen suolistobakteerien määrää, joten niiden vähentäminen ruokavaliosta on suositeltavaa.
– Yhtä tärkeää on muistaa, miten syö. Rauhallinen pureskelu ja syljestä erittyvät ruoansulatusentsyymit tekevät ruoasta vatsalle helpommin käsiteltävää. Ruoansulatusta edistävät entsyymivalmisteet sopivat esimerkiksi raskaiden aterioiden jälkeen, pureskeluvaikeuksiin ja ikääntyville, proviisori Paula Hägg Yliopiston Apteekista kertoo.
Säntillisyyttä ja tasapainoa vatsalle
Vatsa kiittää, kun syö säännöllisesti ja noin viisi ateriaa päivässä. Liian raskaita aterioita on syytä välttää myöhään illalla, sillä yöllä suoliston toiminta hidastuu ja tuhti ruoka vatsassa häiritsee nukkumista. Lisäksi veden tasainen juominen pitkin päivää on tärkeää suoliston toiminnalle – noin kaksi litraa on aikuisille suositeltava vesimäärä.
Vatsan kannalta on tärkeää huolehtia myös riittävästä levosta, sillä stressi on suoliston vihollinen. Kehon erittämät stressihormonit vaikuttavat suolistobakteerien toimintaan ja ärsyttävät suolistoa.
– Maitohappobakteereja esiintyy suolistossa luontaisesti. Jos suoliston bakteeritasapaino muuttuu äkisti, vatsa saattaa reagoida muutoksiin ärhäkästikin. Vatsaa voi helliä silloin tai muulloinkin käyttämällä esimerkiksi monipuolisia S.boulardii-valmisteita, Hägg jatkaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula Häggproviisori, laatupäällikkö
Puh:09 5420 4498paula.hagg@ya.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Yliopiston Apteekki on huolehtinut suomalaisten hyvinvoinnista jo yli kaksi ja puoli vuosisataa. Palvelemme asiakkaita apteekeissa ja verkkoapteekissa ya.fi kaikkialla Suomessa. Tarjoamme myös terveydenhuollon toimijoille laajan valikoiman palveluita aina lääkkeiden valmistuksesta annosjakeluun. Olemme Helsingin yliopiston omistama yritys, jonka tuotto käytetään koulutukseen ja tutkimukseen. Asioidessasi Yliopiston Apteekissa olet mukana huolehtimassa huomisen yhteiskunnasta kanssamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yliopiston Apteekki
Näin suojaudut auringolta6.5.2025 10:56:35 EEST | Tiedote
Keväällä ja kesän kynnyksellä UV-indeksi kohoaa, vaikkei lämpötila nousisi vielä kovin korkeaksi. Talven jälkeen aurinkoon tottumaton iho on erityisen tärkeää suojata auringolta.
Näin poistat punkit oikein10.4.2025 08:59:51 EEST | Tiedote
Punkkikausi alkaa Suomessa aikaisin keväällä ja jatkuu pitkälle syksyyn. Punkkien puremat ovat tavallisia niin ihmisillä kuin lemmikeilläkin. Asiantuntijamme antaa vinkit siihen, kuinka punkin puremilta kannattaa suojautua ja miten punkki poistetaan oikealla tavalla.
Yliopiston Apteekin vuosiraportti 2024 on julkaistu9.4.2025 10:01:07 EEST | Tiedote
Yliopiston Apteekin verkossa julkaistu vuosiraportti 2024 sisältää taloudellisen tilinpäätöksen ja kestävyysraportin, joka on toteutettu soveltaen eurooppalaista kestävyysraportointistandardia (European Sustainability Reporting Standard, ESRS).
Rokotus- ja terveyspalvelut alkavat kaikissa Yliopiston Apteekeissa2.4.2025 10:15:06 EEST | Tiedote
Yliopiston Apteekki aloittaa rokotukset ja terveyspalvelut kaikissa apteekeissaan huhti–toukokuussa 2025.
Kilpailua vääristävä progressiivinen apteekkivero täytyy poistaa tai muuttaa tasaveroksi18.3.2025 10:00:48 EET | Tiedote
Apteekkivero asettaa apteekit eriarvoiseen asemaan ja vääristää kilpailua. Progressiivista yritysverotusta ei ole millään muulla toimialla Suomessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme