Koronaviruspotilaiden määrä HUSin sairaaloissa on aiempien epidemiahuippujen tasolla
Ensimmäiset alfavariantin aiheuttamat koronavirustartunnat todettiin vuoden 2020 lopussa. Potilasmäärät HUSin sairaaloissa nousivat muutamien viikkojen kuluttua ja huippu oli pääsiäisen aikaan. Deltavariantti saapui Suomeen maaliskuussa, mutta varsinaisesti sairaanhoidon kuormituksessa sen vaikutus alkoi näkyä vasta loppukesällä ja potilasmäärien kasvu jatkui syksyn ajan.
Ensimmäinen omikronvariantin aiheuttama koronavirustartunta todettiin Suomessa joulukuun alussa. ”Omikron on edeltäjistään poikkeava siten, että se on erittäin tartuttava. Tartuntamäärät nousivat muutaman viikon sisällä huimasti. Testikapasiteetin ylittymisen vuoksi kaikki tartunnat eivät näy tilastoissa”, kertoi vt. toimitusjohtaja Markku Mäkijärvi HUSin koronavirusinfossa. Myös sairaalapotilaiden määrä on lisääntynyt, mutta ei kuitenkaan samassa suhteessa tartuntojen määrään kuin aiempien varianttien kohdalla.
Vuonna 2021 HUSissa hoidettiin 2153 koronaviruspotilasta. Kaikenikäiset voivat sairastua sairaalahoitoa vaativaan koronavirusinfektioon. Kaikista potilaista 58 prosenttia oli yli 50-vuotiaita, teho-osastoilla hoidetuista yli 50-vuotiaita oli 71 prosenttia. Miehiä oli kaikista potilaista 56 prosenttia, teho-osastolla hoidetuista 63 prosenttia. ”Miehillä on enemmän liitännäissairauksia, mutta tämän selittävän tekijän lisäksi tänäkään päivänä ei tiedetä, mistä ero johtuu”, sanoo Mäkijärvi.
Vuodenvaihteessa korkeat tartunta- ja potilasmäärät
Joulukuussa 2021 omikronvariantti syrjäytti muut virusvariantit reilussa parissa viikossa. Vuoden lopussa lähes kaikki HUSin alueella todetut tartunnat olivat omikronin aiheuttamia. ”Jos vertaamme tilannetta alfavariantin tuloon, sillä meni samaan yleistymiseen noin kahdeksan viikkoa eikä eikä se kyennyt ottamaan kenttää yhtä totaalisesti haltuun”, sanoi ylilääkäri Asko Järvinen.
Tartuntojen määrä HUSin alueella kääntyi jyrkkään nousuun jouluviikolla. Kuluvan vuoden ensimmäisellä viikolla todettiin lähes 32 000 koronavirustartuntaa. Viime viikolla tartuntojen määrä oli hieman alhaisempi (28 431). ” Testauskapasiteettimme ylittyi viikosta 51 alkaen. Oikeat tartuntamäärät viime viikkoina ovat olleet paljon suuremmat”, huomauttaa Järvinen.
Koronavirustestien määrä HUSin alueella on ollut viime viikkoina edelleen korkea. Positiivisten testien osuus on ollut yli 40 prosenttia. Testaus kohdennetaan yli 12-vuotiaisiin vakavan koronavirustaudin ja verisuonitukosten riskiryhmiin kuuluviin, raskaana oleviin, sote-ammattilaisiin sekä heihin, jotka eivät ole ottaneet rokotusta ja sairastaneet koronavirustautia. HUSin alueen testauskriteerit löydät täältä.
Koronaviruspotilaiden määrä on sairaalahoidossa aiempien epidemiahuippujen tasolla. Koronaviruspotilaita HUSissa on 19.1. hoidettavana 132 ja heistä tehohoidossa on 26. Omikronvariantin myötä erityisesti vuodeosastolla hoidettavien koronaviruspotilaiden määrä lisääntynyt, mutta tehohoidossa potilaita vähän suhteutettuna vuodeosaston potilasmäärään.
Viimeisen viikon aikana potilasmäärä HUSin sairaaloissa on tasaantunut, mutta terveyskeskussairaaloiden potilasmäärä nousee. Omikronvariantin myötä HUSin sairaaloissa on ollut hoidossa enenevässä määrin muista syistä hoitoon tulevia potilaita, joilla on myös koronavirustartunta. Tammikuun ensimmäisillä viikoilla heidän osuutensa on ollut 20–30 %. Viime aikoina potilaista noin kaksi kolmasosaa on ollut rokottamattomia.
”Uutena ilmiönä olemme havainneet, että nyt nähdään koronaviruspotilailla vaikeita jälkitauteja, jotka ovat esimerkiksi bakteerin aiheuttamia yleisinfektioita. Aikaisemmin näitä ei juurikaan ole nähty”, kertoo Järvinen.
Koronaviruspotilaiden määrän ennakointi on hankalaa. Rokotuksilla ei voida täysin estää tartunnan saamista, mutta niiden teho vaikean taudin estossa on hyvä. HUSissa varaudutaan koko kevättalven ajan merkittävään koronaviruspotilaiden määrään.
Katso Suorana HUSista -info 19.1.2022 tästä.
HUS järjestää kaikille avoimia lyhyitä infotilaisuuksia ajankohtaisista vaihtuvista aiheista. Tietoa infoistamme löydät täältä.
Lisätietoja medialle:
HUSin mediapalvelun yhteystiedot
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Tankar om familjeplanering hos personer som upplever könsdysfori utreds genom en enkätstudie8.5.2025 08:43:02 EEST | Pressmeddelande
Genom studien fås värdefull information om till exempel intresset hos personer med könsdysfori att bevara fertiliteten och intresset för assisterad befruktning.
Sukupuolidysforiaa kokevien ajatuksia perhesuunnittelusta selvitetään kyselytutkimuksella8.5.2025 08:43:02 EEST | Tiedote
Tutkimuksella saadaan arvokasta tietoa esimerkiksi sukupuolidysforiaa kokevien kiinnostuksesta hedelmällisyyden säilyttämiseen ja hedelmöityshoitoihin.
Eksjukhuset tar emot de första patienterna den 12 maj7.5.2025 08:30:00 EEST | Pressmeddelande
Patientverksamheten inleds måndagen den 12 maj vid Eksjukhuset som fokuserar på behandling av ögonsjukdomar. Jouren för ögonsjukdomar tar emot patienter på sjukhuset från och med klockan 7.30.
Tammisairaala ottaa ensimmäiset potilaat vastaan 12.5.7.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Potilastoiminta käynnistyy silmäsairauksien hoitoon keskittyvässä Tammisairaalassa maanantaina 12.5. Silmätautien päivystys vastaanottaa potilaita sairaalassa klo 7.30 alkaen.
The first patients arrive to Oak Hospital on May 127.5.2025 08:30:00 EEST | Press release
HUS Oak Hospital welcomes its first patients on Monday, May 12. The hospital focuses on the treatment of eye diseases. The hospital’s Emergency Outpatient Clinic for Eye Diseases admits patients from 7:30 a.m.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme