Artikulointinopeus kertoo, kuinka sujuvasti puhut vierasta kieltä

Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä teki 2017 ehdotuksen suullisen osion lisäämisestä ylioppilastutkinnon kielten kokeisiin.
– Vaikka ihmisen yleisin viestintämuoto on puhuminen, sekä kieltenopetus että testaaminen on Suomessakin keskittynyt kirjalliseen puoleen, Heini Kallio toteaa. – Lisäksi kotimaisessa kielitaidon arvioinnin tutkimuksessa foneettinen näkökulma on jäänyt marginaaliseksi.
Puhumisen arvioinnin käytännön haasteina ovat paitsi ylioppilastutkinnon reunaehdot, myös testaamiseen vaadittavat resurssit. Suomen Akatemian rahoittama DigiTala-hanke tutkii puheen automaattisen arvioinnin mahdollisuuksia ja kehittää työkaluja, joita esimerkiksi tulevaisuuden ylioppilaskoe voi hyödyntää.
Kallio tutki aluksi DigiTala-hankkeessa suomalaisten lukiolaisten puhumaa ruotsia. Myöhemmin aineisto laajeni tsekin-, slovakian-, unkarin-, ja puolankielisten puhumaan englantiin. Kielirajoja ylittävä aineisto mahdollistaa universaalien, kielitaitoa ennustavien puheen piirteiden tutkimisen.
– Väitöskirja osoittaa, että esimerkiksi artikulaationopeus on kieliriippumaton piirre, jonka avulla voidaan mitata puhujan suullista kielitaitotasoa, Kallio sanoo. –Artikulaationopeus kuvaa sitä, kuinka nopeasti puhuja ääntää sanoja. Alkeistason kielenoppijoilla artikulointi on yleensä hitaampaa kuin edistyneemmillä puhujilla.
Lisäksi Kallio analysoi painon tuottoa suhteessa kielenoppijan äidinkielen piirteisiin. Jos vieraan kielen painotusta ei ole harjoiteltu, voi kielenoppija siirtää äidinkielensä painotustavat opeteltavaan kieleen. Tällöin syntyy opeteltavalle kielelle epätyypillinen puherytmi, ja puhetta voi olla vaikea ymmärtää.
Aallokemuunnoksilla uutta tietoa puheen piirteistä
Painotusten muuttaminen numeeriseksi parametriksi on ollut tutkijoille vaikeampaa kuin esimerkiksi artikulaationopeuden mittaaminen. Kallio käytti painotusten mittaamiseen aallokemuunnoksiin perustuvaa signaalinkäsittelymenetelmää, jota ei ole aikaisemmin sovellettu kieltenoppijoiden puheeseen. Tulokset lukupuheen analysoinnista olivat lupaavia: etenkin alkeistason ja keskitason puhujat pystyttiin erottamaan toisistaan akustisen painoparametrin avulla.
Aallokemuunnokset ovat uusimpia digitaalisen signaalinkäsittelyn menetelmiä. Tunnetuin sovelluskohde on digitaalinen tiedonpakkaus, esimerkiksi kuva- ja videotiedostojen pakkaaminen tiiviimpään muotoon.
Aallokemuunnosmenetelmä paljasti myös eroja ryhmien välillä riippuen puhujan äidinkielestä. Äidinkielen vaikutusta vieraan kielen painotusten tuottamiseen tulisikin tutkia entistä kattavammin. Painotusten – ja sitä myötä puherytmin – tuoton laajempi ymmärtäminen auttaa kehittämään paitsi kielten opetusta, myös arviointimenetelmiä ja -työkaluja.
Väitöksen tiedot
Filosofian maisteri Heini Kallio väittelee 9.2.2022 kello 14 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa fonetiiikan alaan kuuluvasta aiheesta "The prosody underlying spoken language proficiency: Cross-lingual investigation of non-native fluency and syllable prominence".
Seuraa väitöstä etänä: https://helsinki.zoom.us/j/63205819965
Vastaväittäjänä on emeritusprofessori Dafydd Gibbon Bielefeldin yliopistosta, ja kustoksena toimii professori Martti Vainio.
Yhteyshenkilöt
Väittelijän yhteystiedot
heini.h.kallio@helsinki.fi +358 46 9234 917
Twitter: @kallio_heini
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Missä ovat pääkaupunkiseudun monimuotoisimmat ja saavutettavimmat viheralueet?9.5.2025 06:50:00 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen tulokset osoittavat, että viheralueet, jotka ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden kannalta, eivät aina ole samoja kuin ne, jotka ovat tärkeitä saavutettavuuden kannalta. Uudet menetelmät auttavat tunnistamaan viheralueiden merkittävyyden eri näkökulmista.
Preeria laajeni ja kutistui – uusi tutkimus paljastaa muinaisen ilmastonmuutoksen syyt8.5.2025 07:57:06 EEST | Tiedote
Pohjois-Amerikan pitkä kuivuuskausi heti jääkauden jälkeen on ollut tiedossa jo pitkään. Uusi tutkimus osoittaa, että ankaran ilmaston aiheutti maapallon kiertoradan muutos.
Helsingin yliopisto palkitsi neljä ansiokasta väitöskirjaa6.5.2025 20:00:00 EEST | Tiedote
Mattia Cordiolin, Paavo Huotarin, Ita Puuseppin ja Ina Satokankaan väitöskirjat käsittelivät biopankkeja, Vanhaa Testamenttia, koululaisten matematiikan taitojen kehitystä ja luonnon monimuotoisuutta.
KUTSU 7.-9.5.2025: Kansainväliseen vammaistutkimuksen konferenssiin 700 osallistujaa6.5.2025 10:37:32 EEST | Kutsu
Nordic Network on Disability Research (NNDR), Helsingin yliopisto, Suomen vammaistutkimuksen seura sekä Kehitysvammaliitto järjestävät kansainvälisen vammaistutkimuksen konferenssin 7.–9. toukokuuta Helsingin yliopistossa (Fabianinkatu 33 ja yliopistonkatu 3).
Ovatko maataloudessa käytettävät kasvinsuojeluaineet uhka myös ympäröivälle luonnolle?5.5.2025 12:29:02 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoitti, että kasvinsuojeluaineilla voi olla negatiivisia vaikutuksia maatalousympäristöissä eläviin lajeihin, jotka eivät ole aineiden varsinaisia kohteita. Vaikutukset kuitenkin vaihtelivat suuresti riippuen testatusta kasvinsuojeluaineesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme