Rakentamisen Ruusu 2021 -tunnustuspalkinto Meilahden Puistosairaalalle
Ehdokkaissa korostui sopeutuminen olemassaolevaan rakennuskantaan
Helsingin kaupunki haluaa nostaa esiin rakennettuun ympäristöön liittyvää ansiokasta työtä palkitsemalla rakennusvalvonnan tarkoitusperiä esimerkillisesti toteuttavia tai edistäviä tekoja Rakentamisen Ruusu -tunnustuspalkinnolla.
Tämän vuoden tunnustukset menivät HUS:n Meilahden Puistosairaalalle sekä Ullanlinnassa sijaitsevalle Merikatu 3:n ullakkohuoneistohankkeelle.
Voittajat valitsi Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto torstaina 20. tammikuuta, ja ne paljastettiin etäjulkistamistilaisuudessa perjantaina 21. tammikuuta klo 13.
Etätilaisuuden juonsi rakennusvalvontapäällikkö Kai Miller, ja palkinnon jakoi kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston puheenjohtaja Saana Rossi.
”Jaosto painotti valinnassaan sitä, minkälaista toimintakulttuuria hanke rakentaa ja minkälaista ympäristöä se kaupunkiin luo. Ehdokkaissa korostui tänä vuonna sopeutuminen olemassaolevaan rakennuskantaan. Miten korjaamme ja otamme uudelleen käyttöön vanhaa rakennuskantaa? Tämä määrittelee kykyämme rakentaa kestävästi uutta kaupunkia”, Rossi kertoi puheessaan.
Muut Rakentamisen Ruusu -ehdokkaat olivat Scandic Grand Central Helsinki, Taideyliopiston päärakennus Mylly sekä Hopealaakson päiväkoti.
Rakentamisen Ruusu jaettiin nyt 27. kerran.
Rakentamisen Ruusu 2021 -voittaja: Meilahden Puistosairaala
Vanha Lastenklinikka peruskorjattiin aikuiskirurgiakäyttöön.
Rakennusta on suurista teknisistä ja toiminnallisista tavoitteista sekä valtavista sisäisistä purku- ja muista toimenpiteistä huolimatta kohdeltu äärimmäisen kunnioittavasti. Poikkeuksellisen vaativat tavoitteet valmiin rakennuksen sisäilmastolle edellyttivät jatkuvaa ja järjestelmällistä puhtauden- sekä kosteudenhallintaa koko purku- ja rakennustyön ajan. Hankkeessa ymmärrettiin eri osapuolien hyvän yhteistyön merkitys asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.
Kohteen arvot ja henki on säilytetty.
Palkittavat:
• Pääsuunnittelija, arkkitehti: Markus Kuusela, Arkkitehtiryhmä Reino Koivula Oy
• Vastaava työnjohtaja: Rauno Rahkola, Skanska Oyj
• Projektipäällikkö: Lari Warva, HUS Kiinteistöt Oy
”Tämä on suuri kiitos ja huomionosoitus onnistuneesta hankkeesta, johon voi myös suunnittelijana olla tyytyväinen. Kyseessä on sairaalarakennuksen laajamittainen peruskorjaus rakennuksen historia huomioiden. HUS tilaajana ja rakennuttajana tuki hyvin suunnitteluratkaisuja”, pääsuunnittelija Markus Kuusela kommentoi.
Rakentamisen Ruusu 2021 -kunniamaininta: Merikatu 3, 13 ullakkoasunnon rakentaminen, kellarin ja pihan muutostyöt
Merikatu 3 on osoitus siitä, kuinka osaavat suunnittelijat ja tekijät pystyvät hyödyntämään rakennustaiteellisesti arvokkaan vanhan rakennuksen mahdollisuudet ja luomaan niille lisäarvoa.
Ullakkorakentamiselle tyypilliset ja yllättävätkin haasteet on ratkaistu kokonaisuus ja lopputulos edellä suunnittelun, toteutuksen ja rakennuttajan yhteistyöllä, jonka toimivuuteen rakennusvalvonta on voinut luottaa.
Palkittavat:
• Pääsuunnittelija, arkkitehti: Jarmo Inkinen, Arkkitehtitoimisto Jarmo Inkinen Oy
• Rakennesuunnittelija: Otso Laatikainen, Sweco Asiantuntijapalvelut Oy
• Projektipäällikkö: Jouko Kallio, Helsingin Projektitoteutus Oy / Aarni Kiinteistöt Oy
”Tämä on ryhmätyötä: arkkitehdin, rakennesuunnittelijan ja toteuttajan yhteen hiileen puhaltaminen on tärkeää. Kun osatekijät saadaan kohdalleen ja hankkeen toteuttamisessa on oikeanlainen henki, niin silloin hanke voi onnistua hyvin”, pääsuunnittelija Jarmo Inkinen kommentoi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Salla Mustonen
Yksikön päällikkö (Korjaus- ja muutosrakentaminen, kaupunkitila)
Helsingin kaupunki
Kaupunkiympäristön toimiala
Rakennusvalvontapalvelut
+358 (0)9 310 26445
salla.t.mustonen@hel.fi
Kuvat






Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Vuonna 2025 valmistui kuusi uutta ja neljä peruskorjattua päiväkotia – kokemuksia päiväkoti Arielin alkutaipaleelta22.12.2025 14:12:13 EET | Tiedote
Kaupungin omistukseen valmistui vuonna 2025 kuusi uutta päiväkotia ja neljässä kaupungin päiväkodissa valmistui laaja perusparannus. Lisäksi päiväkodeissa on tehty useita pienempiä korjaustöitä.
Fem kandidater till priset Byggandets ros 202519.12.2025 08:56:25 EET | Pressmeddelande
Helsingfors byggnadstillsyn har nominerat följande: renoveringarna på Tavastvägen 26, utvecklingsprojektet Norra Esplanaden 37, totalrenoveringen av Deckerska villan, Kottby Grundskola och Helsingfors räddningsverk.
Viisi ehdokasta Rakentamisen Ruusu 2025 -palkinnon saajaksi19.12.2025 08:56:25 EET | Tiedote
Helsingin rakennusvalvonta on nimennyt ehdolle Hämeentie 26:n korjaukset, Pohjoisesplanadi 37:n kehityshankkeen, Deckerin huvilan peruskorjauksen, Kottby Grundskolan sekä Helsingin Pelastuslaitoksen.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 18.12.202518.12.2025 18:35:05 EET | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 18.12.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 15.1.2026
Helsingin rakennusvalvonta kannustaa taksalla fiksuun ja kestävään rakentamiseen18.12.2025 14:58:55 EET | Tiedote
Vuoden 2026 rakennusvalvontataksaan on tullut korotuksia, mutta se tuo etua niille rakentajille, jotka panostavat energiatehokkuuteen ja hakevat lupansa hyvissä ajoin ennen kesää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme