”Me ollaan aina oltu täällä” – Third Culture Kids kertoo tämän päivän suomalaisista, jotka elävät kulttuurien risteyksissä

Ruskea, musta, mixed-race, sateenkaariromani, person of color, hybridi, neokultuurinen, kameleontti, afroprinsessa... Third culture kid.
Alun perin niin sanottuja matkalaukkulapsia, esimerkiksi ulkomailla työskentelevien diplomaattien jälkikasvua, kuvanneella termillä ”third culture kid” tarkoitetaan uutuuskirjassa suomalaisia, jotka luovat aktiivisesti uusia identiteettejä ja kulttuurisia todellisuuksia sekä joutuvat luovimaan olemassa olevien kulttuurien väleissä.
Mona Eidin, Koko Hubaran, Kiia Beilinsonin ja Caroline Suinnerin Third Culture Kids - Suomi Finland -teos kokoaa yhteen 40 suomalaisen third culture kidin tarinan. Nämä tarinat kertovat identiteeteistä, jotka ovat liukuvia ja hylkivät kaksinapaisia määrittelyjä. Samalla ne avaavat niitä kipeitä kokemuksia ja voimaantumisia, joiden keskellä yhä useampi suomalainen elää tänä päivänä.
”Ei ole mikään tyhjä sanonta tai vitsi, että me ollaan aina oltu täällä. Nuorin kirjan haastatelluista oli 7, vanhin taas 65, ja heillä kaikilla on toisaalta hyvin samanlaiset ja toisaalta hyvin erilaiset tarinat”, tekijänelikko kertoo.
Third Culture Kids kertoo esimerkiksi Pierlin Mpakan eli räppäri Pastori Piken, transaktivisti Dakota Robinin ja räppäri Mercedeksenä tunnetun Linda-Maria Roineen tarinan. Haastatellut ovat eri-ikäisiä, eri taustoista ja eri puolilta Suomea, muun muassa Ahvenanmaalta, Oulusta, Turusta, Jyväskylästä ja pääkaupunkiseudulta. Kaikkia haastateltavia yhdistää se, kuinka pakenevat yksinkertaistavia kategorioita tai kaksinapaisia määrittelyjä: he ovat joko-tain sijaan sekä-että ja vielä-ja.
Kirjan tekijänelikko on tutustunut aikoinaan Koko Hubaran perustamasta blogista syntyneen Ruskeat Tytöt -yhteisön kautta. Mona Eid on vapaa toimittaja ja koulutuksen yhdenvertaisuushankkeissa toimiva asiantuntija, Koko Hubara kirjailija, toimittaja, kääntäjä ja luovan kirjoittamisen opettaja, Caroline Suinner multimediataiteilija, art director ja aktivisti ja Kiia Beilinson suunnittelija sekä kulttuurikentän monitoimija. Kirjan haastattelut ovat Eidin ja Hubaran käsialaa, kirjan visuaalinen puoli taas Beilinsonin ja Suinnerin.
Kirja on arvosteluvapaa 4. helmikuuta 2022.
Haastattelupyynnöt, lisätiedot ja pdf-vedokset anni.gullichsen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenViestintäpäällikkö
Lasten- ja nuortenkirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Elvis oli suuri rakkauteni - Priscilla Presleyn hätkähdyttävät muistelmat9.9.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Otava julkaisee 23.9. Priscilla Presleyn muistelmateoksen Saanhan mennä luotas pois – Elvis ja elämäni. Kirja avaa täysin uuden näkökulman Elviksen ja Priscilla Presleyn rakkaustarinaan, heidän avioliittoonsa, perhe-elämään Gracelandissa sekä vaikeaan päätökseen lähteä omille teilleen.
Taina Niemen nuortenromaani Varkaat on koukuttava kertomus kaipuusta, vimmasta ja maailmojen törmäyksestä9.9.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Otavan nuortenromaanikilpailun Ämpärikesä-esikoisellaan voittanut Taina Niemi tarttuu myös uutuuskirjassaan yhteiskunnallisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin.
Otavan kirjaston säkenöivä syksy: Booker-palkittu Kiertoradalla ja Aftonbladetin palkitsema Lihan aika8.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Samantha Harveyn lumoava Kiertoradalla-romaani on kuin rakkauskirje Maalle avaruudesta, Lina Wolffin Lihan aika puolestaan on mestariteos ihmisen tarpeista ja hengellisyydestä, sielusta ja ruumiista. Otavan kirjasto on Otavan vuonna 1982 perustama kirjasarja, joka tunnetaan laadukkaista käännösromaaneistaan.
Arundhati Roy saapuu Suomeen lokakuussa – tänään julkaistava Turvani ja myrskyni on syvä ja rohkea sukellus äidin ja tyttären myrskyisään rakkauteen4.9.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Menestysromaaneistaan Joutavuuksien jumala ja Äärimmäisen onnen ministeriö tunnetun Arundhati Royn Turvani ja myrskyni on aseistariisuva, häiritsevä, yllättävä ja hauska muistelmateos Royn tähänastisesta elämästä, ja äiti-tytärsuhteesta, joka pistelee ihon alla ja ottaa ja antaa kaiken.
Suomen suurimman reality-tähden Niko Saarisen elämäkertaa on myyty painettuna kirjana jo yli 10 000 kappaletta3.9.2025 13:23:24 EEST | Tiedote
Niko Saarisen kaksi viikkoa sitten ilmestynyttä elämäkertaa Niko - Kaikki mitä en ole kertonut on myyty jo yli 10 000 kappaletta painettuna. Upean vastaanoton saaneessa, Mari Koppisen kirjoittamassa kirjassa, Niko Saarinen paljastaa ensimmäistä kertaa show-roolinsa takana piilevän herkän ja pohdiskelevan minän ja näyttää millaista hänen elämänsä todellisuudessa on ollut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme