Finanssialan edunvalvoja Mikko Kuusela vakuutusmatematiikan työelämäprofessoriksi Helsingin yliopistoon

Professuurin myötä Helsingin yliopiston matematiikan ja tilastotieteen osasto saa vahvan linkin vakuutusalan ytimeen ja tuoretta käytännön näkökulmaa.
–Haluan edistää vuoropuhelua akateemisen maailman ja vakuutusalan välillä sekä jakaa tietoa vakuutusmatemaatikon urasta opiskelijoille, sanoo Mikko Kuusela.
Lain mukaan jokaisessa vakuutuslaitoksessa on oltava sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymän tutkinnon eli SHV-tutkinnon suorittanut vakuutusmatemaatikko eli aktuaari. Yliopistokurssien lisäksi tutkintoon vaaditaan vakuutusalan opintoja, joista huolehtii erillinen lautakunta. Matemaatikko työskentelee yleensä monien eri ammattilaisten kanssa, kuten juristien, sijoitus- ja talousammattilaisten , vakuutuskäsittelijöiden sekä hallinnon ja ylimmän johdon.
Vakuutusmatematiikka on soveltavaa matematiikkaa, jossa riskejä analysoidaan todennäköisyyslaskennan ja tilastotieteen keinoin. Vakuutus- ja finanssimatematiikka on yksi matematiikan ja tilastotieteen maisteriohjelman erikoistumisaloista. Kursseilla opitaan esimerkiksi mikä on vastuuvelka ja kuinka suuria vakuutusmaksuja erilaisissa vakuutussopimuksissa pitää periä.
Vakuutusalan uramahdollisuuksiin Helsingin yliopiston opiskelijat pääsevät tutustumaan keväällä pidettävässä uraseminaarissa. Seminaarissa vierailee eri aloilla työskenteleviä vakuutusmatemaatikkoja kertomassa urastaan. Seminaarin tavoitteena on lisätä tietämystä koko vakuutusalasta, vakuutusmatemaatikkojen erilaisista työllistymismahdollisuuksista ja vakuutusmatemaatikon tutkinnosta.
Oli sattuman kauppaa, että Kuusela itse päätyi eläkevakuutusalalle. Se ei ollut opiskeluaikana urahaaveiden kärjessä, mutta tohtorin tutkinnon jälkeen ensimmäinen työpaikka löytyi yksityissektorilla eläkevakuutusten piirissä. Jälkikäteen ajateltuna juuri eläkevakuutus on tuntunut Kuuselalle omimmalta vakuutusalalta, koska siinä sijoitustoiminnalla ja talousosaamisella – hänen kiinnostuksensa kohteilla – on merkittävä rooli.
–Vakuutusalalle on ominaista, että toimitaan vastuullisesti. Reunaehdot tulevat lainsäädännöstä mutta innovaatioille on tilaa. Tekoäly, ”big data” ja koneoppinen tuovat uusia mahdollisuuksia ja vakuutustuotteita kehitetään jatkuvasti. Alustatalous haastaa myös vakuutusalaa sanoo Kuusela.
Professuuri rahoitetaan lahjoitusvaroin. Lähitapiola-ryhmä päätti tukea professuurihanketta 100 000 euron lahjoituksella, koska ilmastonmuutoksen kaltaiset globaalit riski-ilmiöt haastavat rahoitus- ja vakuutusalaa ja lisäävät tarvetta vakuutus- ja finanssimatematiikan erityisosaamiselle.
–Vakuutusmatematiikan työelämäprofessuurin perustaminen on tärkeä avaus käytännön yhteyksien syventämiseksi akateemisen maailman sekä vakuutus- ja finanssiyhtiöiden välille. Vakuutusala tarjoaa jatkossakin uranäkymiä alan osaajille. Yhtiöissä on tarve korkealaatuiselle osaamiselle ja tuoreimman tutkimustiedon käytännön hyödyntämiselle, toteaa professuurin päärahoittajana toimivan LähiTapiola-ryhmän aktuaarijohtaja Janne Kaippio.
Muut lahjoittajat ovat Turvallisuuden tukisäätiö ja aktuaaritoiminnan kehittämissäätiö.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiRiitta-Leena InkiViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 448 5770riitta-leena.inki@helsinki.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Food Days tuo ruoka-alan asiantuntijat Seinäjoelle11.9.2025 13:08:23 EEST | Tiedote
Food Days -tapahtuma tuo ruokajärjestelmän asiantuntijat, tutkijat, elintarvikealan yritykset ja ruokayrittäjät Seinäjoelle 16.–18.9.2025.
Polarisaatio ei hellitä – puolueet herättävät yhä vahvempia tunteita10.9.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus osoittaa, että äänestäjät suhtautuvat poliittisiin vastustajiinsa yhä kielteisemmin. Samalla tunneyhteys omaan poliittiseen ryhmään on vahvistunut.
Lasten hankinnan lykkääminen pienentää lasten lukumäärää ja lisää eriarvoisuutta9.9.2025 10:23:52 EEST | Tiedote
Raskauden lykkääminen vähentää lasten kokonaismäärää ja lisää äidin terveydentilaan liittyvien riskitekijöiden aiheuttamaa eriarvoisuutta.
Äidin vaikeudet kiintyä vauvaan lisäävät lapsen uniongelmia8.9.2025 07:07:00 EEST | Tiedote
Seurantatutkimus osoittaa, että äidin vaikeudet kiintyä vauvaan kahdeksan kuukauden iässä ovat yhteydessä lapsen lisääntyneisiin uniongelmiin ja ne näkyvät vielä 2-vuotiaankin lapsen unessa.
Lapsuuden ystävyyssuhteiden puute altistaa itsemurha-ajatuksille yli 50-vuotiailla3.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Lapsuuden epäsuotuisat olosuhteet lisäävät itsemurha-ajatusten riskiä myöhemmällä iällä, ilmenee Helsingin yliopiston kansainvälisestä tutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme