Helsingin kaupungin Kulttuuriteko 2021 -palkinto Entäs nyt Maunula -työryhmälle

Helsingin kaupungin Kulttuuriteko 2021 -palkinnot on jaettu. Palkinnon saajasta ja kunniamaininnalla palkittavista päättää vuosittain Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto. Tällä kertaa jaettiin yksi kunniamaininta ja varsinainen palkinto.
5000 euron arvoisen Kulttuuritekopalkinnon sai Maunula-Seuran Entäs nyt Maunula -työryhmä. Työryhmä toteutti yhteisöllisen, merkityksiltään ja vaikutuksiltaan hienon yhteisöteatteriesityksen Maunulan historiasta, nykyisyydestä ja sen asukkaiden elämästä eri vaiheissa.
”Hankkeen valmisteli ja toteutti monimuotoinen teatterin, musiikin ja kulttuurin alan, pääosin paikallisista toimijoista koostuva työryhmä yhdessä asukkaiden ja harrastajien kanssa, ja se esitettiin yhteensä noin 500 asukkaalle Maunula-talossa. Tämä oli upea suoritus keskellä vaikeita rajoituksia”, toteaa kulttuuri- ja kirjastojaoston puheenjohtaja Sirpa Asko-Seljavaara.
Vuoden 2021 kulttuuritekojen kunniamaininnan sai Popup Kino Helsinki -työryhmän tuottama Kino Gas -elokuvatapahtumasarja Suvilahdessa. Syksyn 2021 pimeinä iltoina ja öinä Suvilahden teräksinen kaasukello muuttui moni-ilmeiseksi tapahtumapaikaksi ja ulkona elokuvia esittäväksi elokuvateatteriksi palveluineen. Kino Gas -teatteri keräsi kaikkiaan 14 näytökseen yhteensä yli 2 000 katsojaa.
Palkinto ja kunniamaininnat luovutettiin palkittaville kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan virtuaalisessa palkitsemistilaisuudessa 27.1.2021.
Mikä Kulttuuritekopalkinto?
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto myöntää vuosittain kulttuuritekopalkinnon merkittävälle ja uudenlaiselle kulttuuriteolle tai -hankkeelle, jonka vaikutukset kohdistuvat Helsinkiin tai helsinkiläisiin. Kulttuuriteko muuttaa tai haastaa olemassa olevaa kaupunkitilaa tai toimintatapaa tai saa näkemään asiat uudella tavalla. Suuri tai pieni kulttuuriteko osoittaa rohkeutta luoda jotain uutta ja erilaista.
Kaupunki on myöntänyt kulttuuritekopalkintoja vuodesta 2009 lähtien. Tiedot aiempina vuosina palkituista löydät täältä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikko Kunnas
Kulttuurin edistämisen päällikkö
veikko.kunnas@hel.fi
puh. 040 3341 204
Kuvat




Tietoja julkaisijasta
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu viidestä palvelukokonaisuudesta: kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso ja hallinto. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 17.6.202517.6.2025 20:21:17 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 17.6.2025 kokouksen päätöstiedote on julkaistu. Lautakunta hyväksyi muun muassa uuden Lasten liikennekaupungin ja Hermanninrannan/Kalasataman nuorisotilan tarveselvitykset sekä keppihevosharrastusta koskevan lausunnon. Lisäksi lautakunta hyväksyi esityksen Helsingin kaupunginorkesterin uudesta intendetistä, FM Jari Eskolasta.
Helsingin kaupunki tarjoaa Pride-viikolla runsaasti sateenkaarevaa ohjelmaa17.6.2025 14:19:55 EEST | Tiedote
Helsingin kulttuurikeskuksissa, kirjastoissa, kaupunginmuseossa ja nuorisopalveluissa juhlistetaan yhdenvertaisuutta järjestämällä Pride-viikolla 23.–29.6. monimuotoista ohjelmaa, kuten työpajoja, musiikkiesityksiä ja satutunteja. Tasa-arvo ja ihmisoikeudet kuuluvat Helsingin keskeisiin arvoihin, jotka näkyvät kaupungin toiminnassa ympärivuotisesti.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 17.6.202512.6.2025 14:36:02 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksen 17.6.2025 esityslista on julkaistu. Kyseessä on valtuustokauden uuden lautakunnan kokoonpanon ensimmäinen kokous.
Uusi ilmaisfestivaali Koffarin Kinofest tuo elokuvia ja rytmimusiikkia Sinebrychoffin puistoon elokuussa12.6.2025 12:41:14 EEST | Tiedote
Sinebrychoffin puistossa järjestetään uusi ilmainen kaupunkifestivaali Koffarin Kinofest elokuun puolivälissä. Festivaalilla kuullaan rytmimusiikkia Suomen parhailta jazz-, blues- ja soul-artisteilta ja jokaisen illan päättää elokuva. Elokuvaohjelmistossa nähdään mm. tuore musiikkidokumentti Becoming Led Zeppelin. Tapahtuma on Helsingin kaupungin osallistuvan budjetoinnin OmaStadi-hanke.
Vuorovaikutteinen mediataidenäyttely Oceanaia: Bloom of Synthesis avautuu Oodissa9.6.2025 11:47:21 EEST | Tiedote
Kesäkuussa Helsingin keskustakirjasto Oodin Kuutio-tilassa avautuu vuorovaikutteinen taideteos Oceanaia: Bloom of Synthesis, joka yhdistää kuvataiteen, pelisuunnittelun ja tieteen. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina 18.6.–17.8.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme