Suomen Yrittäjät tukee hallituksen tartuntatautipäivärahaan esittämää lakimuutosta – Se on tärkeä saada nopeasti voimaan

- Esitys on erinomainen. Erityisen tärkeänä pidämme sitä, että luotettavasti todetun positiivisen testituloksen jälkeen kuka tahansa lääkäri voi todistuksellaan mahdollistaa tartuntatautipäivärahan saannin. Tämä oli ehdotuksemme, toteaa valmistelussa mukana ollut Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellsten.
Esitettyjen muutosten on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian, mutta niitä sovelletaan jo 1.1.2022 alkaen.
- On varmistettava, että lääkäri voi kirjoittaa tartuntapäivärahaan vaadittavan lausunnon myös sellaiselle henkilölle, joka on saanut positiivisen testituloksen alkuvuoden aikana ennen kuin tästä uudesta sääntelystä on ollut tietoa. Näin yksikään etuuteen oikeutettu ei jää sen ulkopuolelle, Hellsten sanoo.
Tartuntatautipäiväraha korvaa työstä poissaolon aiheuttaman ansionmenetyksen kokonaan.
- Jos työnantaja on maksanut työntekijälle poissaolon ajalta palkkaa, tartuntatautipäiväraha maksetaan silloin työnantajalle. Tällöin palkkakustannus ei jää myöskään yksittäisen työnantajan kannettavaksi, Hellsten kiittää.
Hellsten muistuttaa lisäksi, että yrittäjän tartuntatautipäiväraha määräytyy voimassa olevan YEL-työtulon mukaisesti.
– Yrittäjän kannattaa pitää huoli siitä, että YEL-työtulo on oikealla tasolla ja vastaa yrittäjän työpanoksen arvoa. Tällöin muutkin sosiaaliturvaetuudet kuin tartuntatautipäiväraha ovat oikealla tasolla suhteessa yrittäjän työtuloon, hän sanoo.
Suomen Yrittäjät on esittänyt myös, että sairauspäivärahan omavastuuaika lyhennettäisiin väliaikaisesti yhteen päivään. Näin kompensoitaisiin pandemiasta aiheutuvia sairauslomakustannuksia työnantajille.
- Jos työntekijä ei saa tartuntatautipäivärahaa, työnantaja ei saa mistään korvausta ensimmäisen kymmenen päivän palkkakustannuksista. Ei ole oikein, että kustannus kaatuu yksittäisen työnantajan kannettavaksi, Hellsten sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Harri Hellsténtyömarkkina-asioiden päällikkö
Puh:050 502 0111harri.hellsten@yrittajat.fiJanne Makkulatyömarkkinajohtaja
Puh:040 581 2472janne.makkula@yrittajat.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta

Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Työelämägallup: Puolet ollut työelämässä tilanteissa, joissa irtisanominen olisi ollut työyhteisön etu8.8.2025 07:47:00 EEST | Tiedote
Puolet työelämässä olevista kertoo olleensa tilanteessa, jossa työyhteisön edun mukaista olisi ollut jonkun työntekijän irtisanominen hänen toimintansa vuoksi. 39 prosenttia ilmoittaa, ettei ole ollut tällaisessa tilanteessa.
Yrittäjät: Yritystuista leikkaaminen perusteltua, T&K-leikkaukset lyhytnäköistä kasvupolitiikkaa6.8.2025 18:50:29 EEST | Tiedote
”Suomen Yrittäjät on tyytyväinen siihen, että VM:n budjettiesitys keventää ansiotuloverotusta kaikissa tuloluokissa, ei kiristä yrittäjien verotusta ja kannustaa töihin”, johtava ekonomisti Petri Malinen Yrittäjistä sanoo. Valtiovarainministeri Riikka Purra julkisti pääkohdat ensi vuoden budjettiesityksestään tänään.
Yrittäjät: Toisen asteen lukuvuosimaksut uhka elinvoimalle, aikalisä tarpeen6.8.2025 07:33:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät suhtautuu kriittisesti EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien lukiolaisten ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden lukuvuosimaksuihin. Hallituksen esitysluonnoksen lausuntoaika päättyi eilen.
Työelämägallup: Joka neljännellä työelämässä olevalla on idea yrityksestä1.8.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Työelämägallupin mukaan yrittäjyys kiinnostaa monia työelämässä olevia. Peräti 28 % vastaajista kertoo saaneensa viimeisen vuoden aikana yritysidean tai useampia. Osuus on säilynyt lähes samana kuin vuoden 2023 ja 2025 mittauksissa. ”Kysely osoittaa, että merkittävä osa suomalaisista kantaa mielessään yritysideaa. Siksi on tärkeää tarjota riittävästi tukea yritystoiminnan aloittamiseen”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Yrittäjät: Laiha sopu parempi kuin lihava riita27.7.2025 21:35:20 EEST | Tiedote
Yrittäjät pitää tärkeänä Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välistä kauppasopimusta. ”Tullit jäävät korkeiksi ja parempi sopimus oli toiveissa. Silti laihakin sopu on parempi kuin lihava riita, koska yritykset tarvitsevat ennakoitavuutta sekä EU ja Yhdysvallat toisiaan poliittisesti ja taloudellisesti”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä kommentoi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme