Helsingin yliopisto

Kotimainen verkkokirjasto jatkaa kasvuaan – Finna käyttöön Tampereella ja 32 muussa kunnassa

Jaa
Finna-palveluiden merkitys kotimaisella kulttuuri- ja sivistyskentällä vahvistuu alkuvuonna entisestään. Merkittävä avaus on PIKI-kirjastojen uusi verkkokirjasto, joka tuo Finnan osaksi Pirkanmaan asukkaiden arkea.
Kuva: Paavo Pykäläinen
Kuva: Paavo Pykäläinen

PIKI-kirjastojen uusi verkkokirjasto otetaan virallisesti käyttöön 1.2.2022. Uudistusta vetäneen verkkopäällikkö Ismo Raitasen mukaan PIKIn uuteen verkkokirjastoon on otettu vaikutteita kirjakaupoista ja e-kirjapalveluista.

”Halusimme, että verkkokirjastossa voisi tehdä herätelöytöjä samaan tapaan kuin kirjaston hyllyjen välissä kuljeskellessakin. Uutta verkkokirjastoa voi käyttää sujuvasti myös mobiililaitteilla. Näin pitää ollakin, sillä jo yli puolet Finna-verkkokirjastojen käytöstä on mobiilikäyttöä.”

Koska Finna on käytössä valtakunnallisesti, tuo se mukanaan useita synergiaetuja. PIKI-verkkokirjastossa voi esimerkiksi hakea myös muiden Finna-organisaatioiden vapaasti saatavilla olevia e-aineistoja.

Käytössä on myös suosittelutoiminto, joka tarjoaa käyttäjälle mahdollisuuden löytää etsimänsä tieto muualta silloin, kun esim. haettua kirjaa ei löydy omasta kirjastosta. Suosittelutoiminto näyttää saman haun tuottamat tulokset aineistot yhteen kokoavan Finna.fi:n puolella.

Ismo Raitanen kertoo, että verkkokirjaston valinnassa Finnassa vetosi myös sen toimintamalli, joka tarjoaa mahdollisuuden yhteiseen kehittämiseen ja vaikuttamiseen.

”Uudet verkkokirjastoprojektit tuovat aina mukanaan ideoita, joilla Finnaa kehitetään eteenpäin, ja joista hyötyvät kaikki Finnaa käyttävät toimijat. Tampereella on esimerkiksi kovia musiikkikirjasto-osaajia, joilta olemme saaneet ideoita musiikkihakujen parannukseen liittyen”, kertoo Serafia Kari, Finnan yleisten kirjastojen vastaava.

Lisää käyttäjiä Etelä-Suomesta

Myös Vanamo- ja Ratamo-kirjastokimpat ovat avanneet alkuvuonna omat Finna-verkkokirjastonsa. Ratamo palvelee kahdeksan kunnan asukkaita Kanta-Hämeessä ja Vanamo Hämeenlinnassa, Janakkalassa ja Hattulassa.

Finna-verkkokirjasto on yleisille kirjastoille maksuton. Selkeällä käyttölogiikalla ja yhtenevällä ulkoasulla pyritään siihen, että käyttäjä löytyy tarvitsemansa nopeasti, oli kyse sitten omasta tai naapurikunnan kirjastosta.

Finna on käytetyin yleisten kirjastojen verkkokirjastoalusta Suomessa. Finna on käytössä myös lukuisissa erikois- ja korkeakoulukirjastoissa, jonka myötä merkittävä osa kotimaan kirjastokäyttäjistä on Finnan piirissä. Listaukseen Finnaa käyttävistä toimijoista voit tutustua Finna.fi:ssä. Palvelun ylläpidosta ja kehittämisestä vastaa Kansalliskirjasto.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Serafia Kari
Palvelusuunnittelija, yleisten kirjastojen vastaava
Kansalliskirjasto, Finna-palvelut
Puh: +358 5034 84921
serafia.kari@helsinki.fi

Kuvat

Kuva: Paavo Pykäläinen
Kuva: Paavo Pykäläinen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finna on koti Suomen kulttuuri- ja tiedeaineistoille. Finna.fi kokoaa satojen museoiden, kirjastojen ja arkistojen aineistot yhteen osoitteeseen, jossa niiden äärelle pääsee helposti ja nopeasti. Lisäksi Finna kehittää yhdessä asiakasorganisaatioidensa kanssa ilmaista alustaa, jolla eri toimijat voivat luoda oman sähköisen hakupalvelun tai esimerkiksi verkkokirjaston.

Kansalliskirjasto vastaa kansallisen kulttuuriperinnön tallettamisesta, säilyttämisestä ja käyttöön saattamisesta. Kansalliskirjasto on osa Helsingin yliopistoa, yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälistä tiedeyhteisöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye