Sepelvaltimopotilaat kutsutaan uudelle ohjauspoliklinikalle Sydänsairaala Novassa
Helmikuussa 2022 avattava Novan ohjauspoliklinikka keskittyy sepelvaltimotautipotilaisiin, joita on suurin osa keskisuomalaisista sydänpotilaista.
– Kutsumme potilaat maksuttomalle ohjauspoliklinikalle 2–3 viikkoa kotiutumisen jälkeen. Vastaanotolla puhutaan muun muassa sairaalassa tehdyistä tutkimuksista, lääkehoidon merkityksestä ja jatkohoidosta sekä rohkaistaan liikuntaan ja aktiiviseen arkeen, kertoo kardiologian ylilääkäri, toimintojohtaja Kai Nyman Sydänsairaala Novasta.
– Potilaat saavat toki ohjeita jo osastolla, mutta ympäristö voi olla hektinen ja samassa tilassa muitakin potilaita. Myös tuore tieto sairastumisesta voi vaatia sulattelua. Poliklinikalla on mahdollista antaa henkilökohtaisempaa ja monipuolisempaa tukea sepelvaltimotaudin kanssa elämiseen, sillä kyseessä on elinikäinen, parantumaton sairaus. Myös potilaan läheinen on tervetullut mukaan vastaanotolle.
Ohjauspoliklinikka on tarkoitettu työikäisille ja hyvän toimintakyvyn omaaville eläkeläisille. Ohjauspoliklinikalla työskentelee sairaanhoitaja ja fysioterapeutti. Tarpeen mukaan tukena ovat muun muassa lääkärit, Keski-Suomen sairaanhoitopiirin sosiaalityöntekijä ja farmaseutti. Jatkokäynnin voi varata esimerkiksi sydänpotilaiden seksuaalineuvontaan.
Ohjauspoliklinikan avaaminen parantaa potilaan hoitoon liittyvää yhteistyötä erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon, työterveyshuollon ja järjestöjen välillä, mikä tukee osaltaan tulevan hyvinvointialueen toimintaa. Vastaava ohjauspoliklinikka on toiminut Tays Sydänsairaalassa Tampereella jo lähes kymmenen vuoden ajan.
Keski-Suomessa Saarijärven, Karstulan, Kannonkosken, Kivijärven ja Kyyjärven kotiutuneet sydänpotilaat eivät kuulu ohjauspoliklinikan piiriin, sillä Saarikka järjestää vastaanotot omana toimintanaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kai NymanToimintojohtaja, ylilääkäri, Sydänsairaala Nova
Puh:041 730 8151kai.nyman@sydansairaala.fiTietoja julkaisijasta
Sydänsairaala on Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirien omistama julkinen sairaala. Sydänhoitoon erikoistuneessa sairaalassa hoidetaan potilaita, jotka tarvitsevat kardiologista tai sydän- ja rintaelinkirurgista hoitoa. Sydänsairaala tuottaa palveluja myös muille kunnille, sairaanhoitopiireille ja terveydenhuollon toimijoille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta TAYS Sydänsairaala
Tutkimus: Kahden vakavan sydäntaudin samanaikainen hoito kannattaa16.9.2024 10:55:49 EEST | Tiedote
Tays Sydänsairaalan kardiologi Olli Kajander on mukana yhteispohjoismaisessa tutkimuksessa, jossa tutkitaan sepelvaltimotaudin pallolaajennushoitoa sydämen vaikean aorttaläpän ahtauman korjaustoimenpiteen yhteydessä. Tutkimuksen tuloksia on juuri julkaissut The New England Journal of Medicine, joka on maailmanlaajuisesti arvostetuin lääketieteen julkaisu.
Sydänsairaalan koti-Holter etsii rytmihäiriöitä Kanta-Hämeessä13.6.2024 09:43:14 EEST | Tiedote
EKG:n pitkäaikaisrekisteröinti eli Holter-tutkimus on yleinen lisätutkimus, kun lääkäri epäilee potilaalla rytmihäiriötä. Hämeenlinnan, Forssan ja Lammin terveysasemilla potilaille on tarjolla vaivattomampi koti-Holter, joka ei vaadi matkustamista terveysasemalle. Uusi palvelu on otettu käyttöön kesäkuussa 2024.
Hiilijalanjälki halutaan kuriin Sydänsairaalassa15.4.2024 14:35:16 EEST | Tiedote
Sairaaloiden tuottama jätemäärä ja ilmastokuorma on huomattava. Esimerkiksi päivittäin useita kertoja toistuvan sepelvaltimoiden varjoainekuvauksen ilmastokuorma vastaa 49 kilometrin ajoa polttomoottoriautolla. Sydänsairaalan hiilijalanjälki on laskettu ensimmäisen kerran, ja tavoitteet sen pienentämiseksi ovat korkealla.
Sydänsairaala avasi verkkosivuillaan tiedot sepelvaltimotaudin hoidon vaikuttavuudesta8.1.2024 14:01:08 EET | Tiedote
Sydänsairaala haluaa lisätä sepelvaltimotaudin hoidon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä julkaisemalla verkkosivuillaan tietoja sydänpotilaiden hoidosta Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueilla. Vaikuttavuustiedot päivitetään verkkosivuille neljä kertaa vuodessa.
Sydänsairaalan lähikardiologi aloitti työt Nokian terveysasemalla13.12.2023 12:18:08 EET | Tiedote
Nokian terveysasema sai asiantuntijatueksi Tays Sydänsairaalan lähikardiologin 13.12.2023 alkaen. Kun lähikardiologi tekee sydämen perustutkimukset terveysaseman vastaanotolla, potilas välttyy matkustamiselta sairaalaan Tampereelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme