Leipähyllyn uutuuksia: hyvän olon leipäperhe

Hyvän olon leipätuoteperhe laajeni kahdella ilman lisättyä leivinhiivaa leivotulla uutuudella. Uutuuksien herkullinen maku syntyy kotimaisesta rukiista ja kaurasta sekä taikinajuuresta. Runsaskuituiset leivät tukevat vatsan normaalia toimintaa. Vaasan Feel Good -leipäperhe sopii erityisesti itsestään huolehtiville ja terveellistä ruokavaliota arvostavillekuluttajille.
”Yhä useampi suomalainen valitsee elämäntavan, joka tukee hyvää oloa ja fiilistä. Sen kulmakiviä ovat edelleen monipuolinen ruokavalio, liikunta, terveelliset elämäntavat ja hyvä arki. Hyvinvoiva vatsa on hyvän olon perusta. Tutkimuksen mukaan yli kolmannes suomalaisista kuitenkin kokee ainakin silloin tällöin leivästä aiheutuvia vatsavaivoja*. Syitä tähän on useita ja myös viljojen välillä on eroja. Esimerkiksi kaura koetaan luontaisesti vatsaystävällisenä, kun taas perinteiseen rukiiseen liitetään enemmän vatsaongelmia. Uudet Vaasan Feel Good tuotteet ovat niin herkullisia, että ne tuntuvat hyvältä vatsassa asti”, kertoo kategoriapäällikkö Siri Helle Vaasanilta.
Vaasan Feel Good Täysjyväruis on uuden tyyppinen ruisleipä
Ruisleivällä on suuri merkitys suomalaisille ja tärkein syy syödä sitä on rukiin ainutlaatuinen, suomalaisia kautta vuosituhansien ihastuttanut maku. Osa ihmisistä kuitenkin kokee rukiin aiheuttavan heille vatsavaivoja, mitkä estävät tai rajoittavat ruisleivästä nauttimista**.
Taikinajuureen ilman lisättyä leivinhiivaa leivotussa Vaasan Feel Good täysjyväruisleivässä on tuttu täyteläisen rukiin maku ja rustiikkinen ulkonäkö, mutta kolmanneksen normaalia ruisleipää vähemmän huonosti imeytyviä hiilihydraatteja. Se sopiikin paremmin FODMAP-ruokavaliota noudattaville. Suomessa kotimaisesta rukiista leivottu Vaasan Feel Good Täysjyväruis edistää normaalia vatsan toimintaa***.
Vaasan Feel Good Täysjyväkaura on leipä, jossa maistuu hyvä olo
Myös kauraleivässä on tärkeintä hyvä maku, jonka lisäksi kauraleivässä arvostetaan sen pehmeyttä ja terveellisyyttä. Uusi Vaasan Feel Good Täysjyväkaura on ihanan pehmeä haukata ja pehmeä myös vatsalle. Täysjyväkauraleipä on leivottu taikinajuureen ilman lisättyä leivinhiivaa ja runsaskuituisena (7,4 %) se edistää vatsan toimintaa****.
*35 %, Value Scout tutkimus 8/2021 N=1000
**Crowst: Leipä ja herkkävatsaisuus 9/2020 N=400).
***Jo 3,5 viipaletta (100 g) uutuusruisleipää sisältää 11 g ruiskuitua, joka on 44 % kuidun päivittäisestä vähimmäissaantisuosituksesta (25 g).
****Jo 3,5 viipaletta (100 g) uutuuskauraleipää sisältää 7,4 g viljakuitua, joka on 30 % kuidun päivittäisestä vähimmäissaantisuosituksesta (25 g).
Vaasan Oy on suomalainen leipomoalan yritys, joka työllistää Suomessa noin 530 henkilöä. Yhtiön historia ulottuu aina vuoteen 1849, mikä tekee meistä Suomen vanhimman valtakunnallisen leipomoalan toimijan. Leivomme suomalaisten rakastamia leipiä viidessä leipomossa eri puolilla Suomea ja tehtävänämme on vahvistaa leipomotoimialan elinvoimaisuutta Suomessa. Tunnetuimpia tuotemerkkejämme ovat Vaasan Ruispalat, Vaasan Kaurasydän, Vaasan Kaura 100 %, sekä Vaasan hampurilais- ja hot dog -sämpylät. Suomen lisäksi leivomme myös Baltian maissa. Omistajamme Lantmännen Unibaken kautta olemme osa ruotsalaisten maanviljelijöiden omistamaa Lantmännen-monialakonsernia, joka on yksi Euroopan suurimpia toimijoita bioenergia-, kone-, maatalous- ja elintarviketoimialalla. Liikevaihtomme Suomessa ja Baltiassa vuonna 2020 oli 200 miljoonaa euroa. www.vaasan.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Siri Helle, Category Manager Oat, siri.helle@vaasan.com, +358 40 678 7070
Samuel Sorainen, Wolfcom Oy, samuel.sorainen@wolfcom.fi, +358 400 579 653
Kuvat



Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland
Korkeavuorenkatu 1 B 11, 00140 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
Myös Viro juhlistaa saunan päivää 14.6.12.6.2025 11:01:28 EEST | Tiedote
Suomalaista saunaa on juhlistettu kesäkuun toisena lauantaina jo vuosikymmenten ajan. Perinteisen löylysaunan suosio on kasvussa myös kansainvälisesti, mutta Suomen rinnalla aito saunaperinne on säilynyt keskeisenä osana ihmisten arkea ja elämää myös Virossa. Saunan päivän odotetaan vakiintuvan myös etelänaapurissa osaksi joukkoa juhlapäivistä, joilla kunnioitetaan kansallista kulttuuriperintöä.
Suomen paras hampurilaisravintola on Grill Room Hankasalmi – jo toistamiseen!10.6.2025 10:00:44 EEST | Tiedote
Burger Lovers -yhteisön ja McCainin järjestämässä äänestyksessä valittiin vuoden 2025 Suomen parhaaksi hampurilaisravintolaksi Hankasalmen Niemisjärvellä sijaitseva Grill Room. Grill Room sai yli kymmenen prosenttia kaikista avoimessa yleisöäänestyksessä annetuista 20 581 äänestä. Toiseksi sijoittui viime vuoden kolmonen Bursalad Hyvinkäältä ja kolmanneksi äänestettiin toissavuoden ykkönen The Van Kotkasta.
Suomen paras hampurilaisravintola -äänestys alkoi2.6.2025 12:35:55 EEST | Tiedote
Burger Lovers Finland -ruokayhteisö ja McCain etsivät Suomen parasta hampurilaisravintolaa. Yleisöäänestyksen pohjaksi on listattu yli kolmesataa laadukkaita burgereita tarjoavaa ravintolaa ympäri Suomen. Yleisöäänestys alkoi tänään maanantaina 2. kesäkuuta osoitteessa burgerlovers.fi. Äänestysaikaa on sunnuntain loppuun 8.6. saakka. Suomen paras hampurilaisravintola 2025 julkistetaan Burger Lovers -festivaalin aattona 10.6.
Pala Espanjaa keskellä Helsinkiä2.6.2025 10:40:56 EEST | Tiedote
Espanjalainen tapaskulttuuri elää vahvasti hetkessä – kyse on yksinkertaisista, maukkaista suupaloista, rennosta yhdessäolosta ja jakamisen ilosta. Näitä elementtejä juhlistetaan myös Helsingissä, kun kansainvälistä tapaspäivää vietetään NH Collection Helsinki Grand Hansa -hotellin katuterassilla 6.–7. kesäkuuta.
Burgerifestivaali täyttää taas Rautatientorin 11.-14. kesäkuuta23.5.2025 13:50:04 EEST | Tiedote
Jo perinteeksi muodostunut vuotuinen Burger Lovers -festivaali valtaa Rautatientorin keskiviikosta lauantaihin 11.–14. kesäkuuta. Pohjoismaiden suurin hampurilaisfestivaali järjestetään nyt viidennen kerran. Tänä vuonna festivaalilla esittäytyy ennätysmäärä ravintoloita pääkaupunkiseudun ulkopuolelta ja mukana on myös useita maakuntien pienempiä helmiä. Festivaalilla palkitaan jälleen Suomen paras burgeriravintola, jonka yleisöäänestys alkaa 2. kesäkuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme