Puurakentamisesta tehokkuutta täydennysrakentamiseen – Jyväskylän Puukuokka-puukerrostaloille ARAn laatupalkinto
15.1.2019 14:00:00 EET | A-Insinöörit Oy | Tiedote

Puukuokka-talot Jyväskylän Kuokkalassa ovat korkeimmat teollisesti valmistetut puukerrostalot Suomessa. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA palkitsi vuonna 2018 valmistuneen puukerrostalokorttelin Vuoden parhaat ARA-neliöt 2019 -laatupalkinnolla 15.1.2019.
Lakea Oy:n rakennuttamaan Puukuokka-kortteliin kuuluu kolme 6–8-kerroksista puurakenteista kerrostaloa, joissa on 186 erikokoista asuntoa. A-Insinöörit toimi Puukuokka 2:n ja Puukuokka 3:n rakennesuunnittelijana.
”Puutalorakentamisella on paljon annettavaa kaupunkikehitykselle. Puu sopii erinomaisesti täydennysrakentamiseen ja kerrostalojen lisäkerrosten materiaaliksi. Puukuokka osoittaa myös sen, että puutalorakentaminen voi olla nopeaa ja kustannustehokasta”, A-Insinöörien rakennesuunnittelun tiimiä johtanut Toni Kekki sanoo.
Puukuokka-korttelissa kehitettiin teollisen puurakentamisen malli
Puukuokka-kortteli rakennettiin kolmessa vaiheessa, joissa otettiin oppia aiemmista. Kolmas talo rakennettiin jo valmiin teollisen mallin mukaisesti. Rakenteiden osalta esimerkiksi jäykistysjärjestelmää kehittämällä äänitekniikka parani niin, että lopputulos on akustisesti miellyttävä.
Nyt löydettyjä ratkaisuja hyödynnetään tulevaisuuden hankkeissa.
”Rakentaminen on vaatinut niin suunnittelijoilta, urakoitsijoilta kuin rakennuttajalta innovatiivista otetta ja ennakkoluulotonta asennetta kehittää uutta. Tilaelementtitekniikalle ei ole olemassa valmiita ohjeita tai detaljikirjastoja. Suunnittelijat ovat luoneet uuden tavan tehdä rakentamista ja suunnitelleet jokaisen yksityiskohdan alusta loppuun”, kertoo Lakean toimitusjohtaja Timo Mantila.
Perinteisesti puukerrostalorakentamista on pidetty kalliina. Kulut pysyvät kuitenkin kohtuullisina pitkälle vietyjen, esivalmistettujen elementtien ansiosta. Puuelementtien rakentaminen sisätiloissa parantaa myös rakentamisen laatua merkittävästi.
Ensimmäinen Puukuokka-talo valmistui vuonna 2014 ja sai Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon syksyllä 2015.
Ara myöntää Vuoden parhaat ARA-neliöt -laatupalkinnon vuosittain rahoittamalleen uudisrakentamis- tai perusparannuskohteelle, jossa tavoitellaan korkeaa laatua ja elinkaarikustannuksiltaan kohtuuhintaista asumista.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Esa Suomalainen, yksikönjohtaja, A-Insinöörit
puh. 0400 299 644
esa.suomalainen@ains.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
A-Insinöörit (AINS Group) on suomalainen, ennakkoluuloton rakennetun ympäristön konsultti- ja suunnitteluyhtiö. 1 400 hengen asiantuntijayhteisömme tarjoaa talo-, teollisuus- ja infrahankkeisiin kaikki suunnittelun ja projektijohtamisen palvelut kuudella liiketoiminta-alueella: rakennuttaminen, arkkitehtisuunnittelu, rakennesuunnittelu, korjaussuunnittelu, teollisuus- ja talotekniikka sekä yhdyskunta- ja ympäristösuunnittelu. Konsernimme kuuluu arkkitehtitoimisto ONE Architects. Toimimme 19 toimipaikalla Suomessa ja kansainvälisesti.
A-Insinöörit – ihmisiä, joiden kanssa rakennat rohkeasti parempaa. www.ains.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta A-Insinöörit Oy
Kristiinankaupunki kehittää edellytyksiä datakeskuksille – A-Insinöörit konsulttina29.4.2026 08:50:00 EEST | Tiedote
Kristiinankaupunki kehittää itäpuolen teollisuusaluetta datakeskustoimintaa varten. Tavoitteena on luoda edellytyksiä datakeskustoiminnalle, joka tukee pitkäjänteisesti alueen muuta elinkeinotoimintaa. A-Insinöörit toimii hankkeessa kaavoituskonsulttina.
Oulun elämysareenan suunnittelu etenee – A-Insinöörit vastaa rakenne-, palo- ja akustiikkasuunnittelusta22.4.2026 09:23:00 EEST | Tiedote
A-Insinöörit on sopinut SRV:n kanssa Ouluun rakennettavan uuden elämysareenan rakennesuunnittelusta sekä paloturvallisuuden ja akustiikan suunnittelusta. Oulun asemaseudun tuntumaan sijoittuva elämysareena tuo kansainvälisen tason urheilu-, kulttuuri- ja konferenssitapahtumat laajasti pohjoisen Suomen saavutettaviksi.
A-Insinöörit kasvoi ja paransi kannattavuuttaan vuonna 2025 – monialaisuus kantoi haastavassa markkinassa24.3.2026 09:15:00 EET | Tiedote
Suunnittelu- ja konsulttiyhtiö A-Insinöörit kasvatti liikevaihtoaan yli 10 % ja paransi kannattavuuttaan edelleen poikkeuksellisesta rakentamisen markkinatilanteesta huolimatta. Orgaanista kasvua tukivat erityisesti datakeskukset, julkisen sektorin hankkeet ja teollisuuden vihreän siirtymän hankkeet, erityisesti energia-alalla.
359 opiskelijakotia ja uusi pääkonttori samaan kortteliin – Hoas Huippu valmistuu11.3.2026 09:43:00 EET | Tiedote
Helsingin opiskelija-asuntosäätiön historian suurin hanke valmistuu Keski-Pasilassa. 17 kerrokseen kohoava Hoas Huippu yhdistää 359 opiskelija-asuntoa, Hoasin uuden pääkonttorin, liiketiloja sekä laajat yhteiskäyttöiset tilat. Ääniympäristön hallinta johdatti arkkitehti- ja rakennesuunnittelua vilkkaassa liikenteen solmukohdassa.
Väylävirasto julkaisi uudet junatyyppivakiot – A-Insinöörien tutkimus selvitti nykyjunien melutasot5.2.2026 09:23:00 EET | Tiedote
A-Insinöörit on tehnyt Väyläviraston toimeksiannosta viisiosaisen tutkimuksen, jossa mitattiin kenttäkokein suomalaisen junakaluston melupäästöt. Tutkimuksen pohjalta päivitetty Suomalaisen junakaluston raideliikennemelu -ohje ohjaa meluselvityksiä ja mahdollistaa säästöt meluntorjuntainvestoinneissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

