Nelostie sujuvammaksi – Kirri-Tikkakoski -moottoritien suunnittelu käynnistyi
13.5.2019 08:00:00 EEST | A-Insinöörit Oy | Tiedote

Väylän käynnistämän tiehankkeen tavoitteena on parantaa valtatietä 4 Jyväskylän pohjoispuolella välillä Kirri-Tikkakoski ja Vehniä. Väylä ja Destia allekirjoittivat sopimuksen hankkeen toteutusvaiheesta maaliskuussa. A-Insinöörit vastaa Destian kumppanina väyläsuunnittelusta ja väylien geotekniikasta.
– Hanke on tärkeä nelostien sujuvuuden ja turvallisuuden kannalta, ja merkittävä myös Jyväskylän kaupunkirakenteelle. Tieosuus on Suomen vilkkaimmin liikennöityjä kaksikaistaisia teitä ja esimerkki siitä, että suuria liikennemääriä on pääkaupunkiseudun ulkopuolellakin, sanoo yksikönjohtaja Markus Ventola A-Insinööreistä.
– A-Insinöörit on erittäin kokenut ja luotettava suunnittelukumppani väylien toteutuksessa. Yhtiöllä oli myös kykyä vastata kiireelliseen aikatauluun, ja vankkaa digitaalista tiesuunnitteluosaamista. Tietomallinnuksella on iso rooli Destian työmailla, projektipäällikkö Ilkka Kaarakainen Destiasta sanoo.
25 kilometriä uutta väylää pyöräilijöille ja jalankulkijoille
A-Insinöörien pääsuunnittelija työskentelee useamman päivän viikossa projektitoimistossa paikan päällä.
– Suunnittelijan ja rakentajan välinen yhteistyö on tiivistä ja jatkuvaa. Tampereen Rantatunneli osoitti, että välitön vuorovaikutus edistää sujuvaa ja tehokasta hankkeen toteutusta, Markus Ventola sanoo.
Rinnakkaisväylä avataan liikenteelle loppukesällä 2020. Sen yhteyteen valmistuu vuoteen 2023 mennessä suurin osa uusista kevyen liikenteen väylistä. Niitä rakennetaan valtatien varteen 25 kilometriä työmatkapyöräilyä, koulumatkoja ja liikuntaa varten.
Vt4 avataan liikenteelle syksyllä 2022. Viimeistelytyöt valmistuvat vuonna 2023. Väylähankkeen kustannusarvio on 139 miljoonaa euroa. 17,5 kilometriä pitkän moottoritien lisäksi siihen kuuluu kuusi eritasoliittymää ja 29 siltaa.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Markus Ventola, yksikönjohtaja, tie- ja katu- ja aluesuunnittelu, A-Insinöörit
puh. 040 669 2454
markus.ventola@ains.fi
Ilkka Kaarakainen, projektipäällikkö, Destia
puh. 040 524 7319
ilkka.kaarakainen@destia.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
A-Insinöörit (AINS Group) on suomalainen, ennakkoluuloton rakennetun ympäristön konsultti- ja suunnitteluyhtiö. 1 400 hengen asiantuntijayhteisömme tarjoaa talo-, teollisuus- ja infrahankkeisiin kaikki suunnittelun ja projektijohtamisen palvelut kuudella liiketoiminta-alueella: rakennuttaminen, arkkitehtisuunnittelu, rakennesuunnittelu, korjaussuunnittelu, teollisuus- ja talotekniikka sekä yhdyskunta- ja ympäristösuunnittelu. Konsernimme kuuluu arkkitehtitoimisto ONE Architects. Toimimme 19 toimipaikalla Suomessa ja kansainvälisesti.
A-Insinöörit – ihmisiä, joiden kanssa rakennat rohkeasti parempaa. www.ains.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta A-Insinöörit Oy
A-Insinöörit kasvoi ja paransi kannattavuuttaan vuonna 2025 – monialaisuus kantoi haastavassa markkinassa24.3.2026 09:15:00 EET | Tiedote
Suunnittelu- ja konsulttiyhtiö A-Insinöörit kasvatti liikevaihtoaan yli 10 % ja paransi kannattavuuttaan edelleen poikkeuksellisesta rakentamisen markkinatilanteesta huolimatta. Orgaanista kasvua tukivat erityisesti datakeskukset, julkisen sektorin hankkeet ja teollisuuden vihreän siirtymän hankkeet, erityisesti energia-alalla.
359 opiskelijakotia ja uusi pääkonttori samaan kortteliin – Hoas Huippu valmistuu11.3.2026 09:43:00 EET | Tiedote
Helsingin opiskelija-asuntosäätiön historian suurin hanke valmistuu Keski-Pasilassa. 17 kerrokseen kohoava Hoas Huippu yhdistää 359 opiskelija-asuntoa, Hoasin uuden pääkonttorin, liiketiloja sekä laajat yhteiskäyttöiset tilat. Ääniympäristön hallinta johdatti arkkitehti- ja rakennesuunnittelua vilkkaassa liikenteen solmukohdassa.
Väylävirasto julkaisi uudet junatyyppivakiot – A-Insinöörien tutkimus selvitti nykyjunien melutasot5.2.2026 09:23:00 EET | Tiedote
A-Insinöörit on tehnyt Väyläviraston toimeksiannosta viisiosaisen tutkimuksen, jossa mitattiin kenttäkokein suomalaisen junakaluston melupäästöt. Tutkimuksen pohjalta päivitetty Suomalaisen junakaluston raideliikennemelu -ohje ohjaa meluselvityksiä ja mahdollistaa säästöt meluntorjuntainvestoinneissa.
A-Insinöörit panostaa kyberturvallisuuteen – Mikael Peltonen liittyy teknisen turvallisuuden tiimin29.1.2026 11:26:37 EET | Tiedote
Teollisuuden kone- ja kyberturvallisuuteen erikoistunut Mikael Peltonen on aloittanut A-Insinööreissä teknisen turvallisuuden konsulttina. Teollisen tuotannon turvallisuuskysymykset ovat jatkuvassa muutoksessa, ja kysyntä kyberturvallisuuden asiantuntijuudelle kasvaa.
Roope Haimila on Vuoden 2025 rakennuttajakonsultti – ”Rakennushankkeiden kiertotalous tarvitsee kannustimia”16.1.2026 07:50:44 EET | Tiedote
Rakennuttajatoimistojen Liitto on valinnut Vuoden rakennuttajakonsultiksi 2025 A-Insinöörien projektijohtaja Roope Haimilan. Suomen ilmailumuseo -hankkeen ohjaimissa työskentelevä Haimila tunnetaan rakentamisen kiertotalouden ja yhteistoimintaa korostavan johtamisen osaajana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
