Suomen Akatemia

Suomen Akatemia uudistaa nuoren tutkijasukupolven rahoitusmuotoja

Jaa
Suunnitelmissa on nuoren tutkijasukupolven rahoitusmuotojen yhdistäminen ja liikkuvuusedellytyksen poistaminen. Uusi akatemiatutkijan rahoitusmuoto on tarkoitus ottaa käyttöön syyshaussa 2022. Uudistuksella kehitetään nuorten tutkijoiden rahoitusta joustavammaksi ja täsmennetään rahoituksen kohderyhmää. Uudistuksen valmistelun viimeistelyssä kuullaan tutkijoita ja tutkimusyhteisöä.

Suomen Akatemian hallitus päätti kokouksessaan 4.2.2022 nuoren tutkijasukupolven rahoitusmuotojen uudistamisesta. Akatemia valmistelee uudistuksen, jossa uusi akatemiatutkijan rahoitusmuoto voitaisiin ottaa käyttöön syyshausta 2022 alkaen.

Uuden akatemiatutkijarahoituksen käyttöönoton jälkeen nykyisen muotoisiin tutkijatohtorin, akatemiatutkijan tai nuoren tutkijasukupolven akatemiahanke -rahoituksiin ei avata enää uusia hakuja.

Tänä vuonna tai aiemmin aloittaneet tutkijatohtorit, akatemiatutkijat ja nuoren tutkijasukupolven akatemiahankerahoitetut jatkavat entisin ehdoin rahoituskauden loppuun.

Uudistus perustuu Akatemian tekemään laajaan selvityshankkeeseen. Osana selvityksen taustatyötä tutkimusyhteisöltä kysyttiin, minkälaisella rahoitusmuodolla tai -mallilla voitaisiin parhaiten tukea lupaavimpia nuoren tutkijasukupolven tutkijoita kohti vaativimpia tutkijantehtäviä.

Selvitystyön perusteella nuorelle tutkijasukupolvelle tarkoitettujen rahoitusmuotojen kokonaisuus koetaan tällä hetkellä monimutkaiseksi ja hallinnollisesti tarpeettoman raskaaksi.

Uudistettava akatemiatutkijarahoitus yksinkertaistaa ja joustavoittaa nuoren tutkijasukupolven rahoitusta

Uudistuksen tavoitteina ovat mahdollisimman joustavat rahoitusehdot ja rahoituksen käyttö. Hakuehtoja suunnitellaan kevennettävän siten, että nykyinen liikkuvuusedellytys poistuu. Uusi rahoitusmuoto tulee keventämään kaikkien tutkimusrahoitushakuun osallistuvien toimijoiden hallinnollista kuormaa. Tavoitteena on myös yksinkertaistaa rahoituksen käyttöä ottamalla käyttöön yksi kustannusmalli nykyisten kahden sijaan.

Uuden akatemiatutkijan rahoitusmuodon tavoite on tukea lupaavimpien nuoren tutkijasukupolven tutkijoiden tutkimustyötä ja pätevöitymistä ammattitutkijaksi osana kansallista ja kansainvälistä tutkijayhteisöä.

Suunnitelman mukaan akatemiatutkijahaun hakemuksen voi jättää tutkija, jonka ensimmäisen tohtorintutkinnon myöntämisestä on hakuajan päättyessä kulunut vähintään 2 ja enintään 7 vuotta. Myöntöpäätökset tehdään pääsääntöisesti neljän vuoden rahoituskaudelle. Hakijan arvioinnissa kiinnitetään erityistä huomiota urakehitykseen ja kykyyn uudistaa tiedettä.

”Suomen Akatemia rahoittaa strategiansa mukaisesti korkealaatuista, vaikuttavaa ja uudistuvaa tutkimusta. Nuoren tutkijasukupolven rahoituksen kehittäminen on tärkeää tieteen uudistumisen ja tutkimuksen laadun varmistamiseksi. Haluamme tunnistaa ja tukea oikeassa uravaiheessa juuri niitä tutkijoita, jotka voivat edetä rahoituskaudella urallaan merkittävästi kohti vaativimpia tutkijantehtäviä”, Suomen Akatemian hallituksen puheenjohtaja, professori Johanna Myllyharju toteaa.

Uuden akatemiatutkijan yhteydessä myös Akatemian hakemusarviointia kehitetään.

Eri uravaiheessa olevien ja eri tutkimusaloja edustavien hakijoiden yhdenvertaiseen arviointiin kiinnitetään erityistä huomiota ja sen takaamiseksi laaditaan huolelliset ohjeistukset arviointipaneeleille ja toimikunnille. Lisäksi Akatemia jatkaa keskusteluja yliopistojen kanssa vastaväitelleiden mahdollisuuksista edetä akatemiatutkijahakijoiksi.

Uudistuksen keskeisistä tavoitteista ja uuden akatemiatutkijarahoitusmuodon pääpiirteistä järjestetään kuulemis- ja keskustelutilaisuuksia Akatemian sidosryhmille helmi-maaliskuun aikana. Keskustelujen anti huomioidaan valmisteltaessa tutkimusrahoituspäätösten perusteita, jotka julkaistaan viimeistään huhtikuussa 2022.

Osa nykyiseen rahoitusmuotovalikoimaan nähden tapahtuvista muutoksista voidaan myös ottaa käyttöön vaiheittain, mikäli tunnistetaan tarve siirtymävaiheeseen.

Uudistuksen etenemisestä ja vaikutuksista tiedotetaan kevään aikana Akatemian eri viestintäkanavilla. Tutkijakyselyn tuloksia käsittelemme tarkemmin tällä viikolla myöhemmin julkaistavassa blogikirjoituksessa.

Osallistu kuulemistilaisuuksiin ja vastaa Webropol-kyselyyn!

Keräämme helmikuun 2022 aikana kyselyn ja sidosryhmäkuulemisten avulla näkemyksiä ja huomioita tutkijoilta sekä tutkimusorganisaatioilta nuoren tutkijasukupolven rahoituksen uudistamistyön tueksi.

Voit osallistua kuulemistilaisuuksiin:

Vastaa myös Webropol-kyselyyn 22.2.mennessä ja vaikuta! Nuoren tutkijasukupolven rahoitus, sidosryhmäkysely helmikuu 2022

Lisätietoja

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Akatemia
Suomen Akatemia
Hakaniemenranta 6, PL 131
00531 HELSINKI

029 533 5000http://www.aka.fi/fi

Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2022 rahoitamme tutkimusta 468 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia

Rejäl satsning från Finlands Akademi på nyskapande forskning19.6.2025 08:56:58 EEST | Pressmeddelande

Finlands Akademi har fattat beslut om vilka projekt som beviljas bidrag i vinterutlysningen, Akademins stora utdelning av forskningsfinansiering. I vinterutlysningen 2025 beviljade Akademin drygt 220 miljoner euro i finansiering för ett brett spektrum av forskning inom olika vetenskapliga discipliner. Med denna summa finansieras 121 nya akademiforskare, tolv nya kliniska forskare och 269 nya akademiprojekt (räknat enligt delprojekt). Dessa mångsidiga forskningsprojekt representerar internationell spetskompetens inom sina respektive områden. Genom den banbrytande forskning som Akademin finansierar skapas kompetens som gynnar hela samhället.

Suomen Akatemialta huomattava rahoitus uutta luovaan tutkimukseen19.6.2025 08:56:58 EEST | Tiedote

Suomen Akatemia on päättänyt rahoitettavat tutkimushankkeet keskeisessä rahoitushaussaan. Rahoitusta myönnettiin talvihaussa 2025 yli 220 miljoonaa euroa kattavasti eri tieteenalojen tutkimuskokonaisuuksiin. Yhteensä Akatemia rahoittaa 121 uutta akatemiatutkijaa, 12 kliinistä tutkijaa ja 269 akatemiahanketta osahankkeet mukaan luettuna. Monipuoliset tutkimushankkeet edustavat omien tieteenalojensa kansainvälistä kärkeä. Rahoitettavalla uudella tutkimuksella luodaan osaamista koko yhteiskunnan käyttöön.

Research Council of Finland grants significant funding for innovative scientific research19.6.2025 08:56:58 EEST | Press release

The Research Council of Finland (RCF) has decided on the research projects to be funded in its main funding call. The RCF’s total funding awarded in the 2025 winter call comes to more than 220 million euros, granted for a wide range of research across different scientific disciplines. The funding goes towards 121 new Academy Research Fellows, twelve new Clinical Researchers and 269 new Academy Projects (counted by subproject). This vast array of research projects represents the international forefront of the research fields involved. The funded research will contribute to creating new knowledge and skills that will benefit society as a whole.

Finlands Akademi fattade bidragsbeslut inom programmet för idrottsforskning19.5.2025 09:17:32 EEST | Pressmeddelande

Finlands Akademis akademiprogram för idrottsforskning (ACTIVE) främjar forskningens kvalitet, förnyelse och genomslag inom fysisk aktivitet, motion och idrott. I programmets senaste ansökningsomgång fördelade Akademin totalt 2,43 miljoner euro till tre enskilda projekt och två konsortier. Inom utlysningen inkom 36 ansökningar för en total summa på nästan 18 miljoner euro.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye