PeeÄssän liikevaihto kasvoi, työtyytyväisyys ja tulos edelleen korkealla tasolla

Liikevaihto oli 635,5 miljoonaa euroa ja kasvoi 6,3 prosenttia. Koronan siivittämänä päivittäistavarakauppa kävi hyvin, jossa liikevaihto oli 420,6 miljoonaa euroa ja kasvua 2,7 prosenttia. Liikevaihto kasvoi erityisesti S-market-ketjussa.
Käyttötavarakaupan liikevaihto oli kokonaisuudessaan 55,2 miljoonaa euroa ja se pieneni edellisvuodesta 2,4 prosenttia. Liikevaihdon kasvua heikensi, sekä päivittäistavara- että käyttötavarakaupan osalta, vuoden aikana tehdyt mittavat uudistustyöt Kuopion Prismassa.
Majoitus- ja ravitsemiskaupassa toimintaa hankaloitti merkittävästi toimialaa koskeneet lyhyellä varoitusajalla muuttuneet rajoitukset. Ravintolakaupan liikevaihto oli 28,6 miljoonaa euroa ja se kasvoi 2,7 miljoonalla eurolla. Majoituskaupan liikevaihto oli 18,3 miljoonaa euroa ja kasvua siinä oli 3,6 miljoonaa euroa. Matkailukesä toteutui alueella odotettua paremmin. Erityisesti Tahkolla kaupankäynti oli suotuisaa.
Polttoainelitrojen myynti kasvoi edellisestä vuodesta 4,3 prosenttia. Polttonestekaupassa liikevaihtoa kertyi 117 miljoonaa euroa. Kasvu (+20,3 prosenttia) johtui maailmanmarkkinahinnan noususta ja verotuksen kiristymisestä.
- Tilanne oli kaksijakoinen. Marketkaupan liikevaihto säilyi edelleen korkealla tasolla, mutta nopeasti muuttuneet koronarajoitukset ja niistä johtuneet kysynnän vaihtelut kurittivat majoitus- ja ravitsemiskauppaa. Julkaistujen tietojen perusteella pärjäsimme markkinassa Kuopion Prisman laajasta remontista huolimatta, kiteyttää toimitusjohtaja Tapio Kankaanpää.
Tyytyväisiä ja sitoutuneita asiakasomistajia palkittiin
PeeÄssän asiakasomistajia palkittiin vuoden aikana 38,3 miljoonalla eurolla. Summa sisältää kuukausittain maksettavan Bonuksen, maksutapaedun ja ylijäämänpalautuksen. Ylijäämänpalautusta maksettiin 14,4 miljoonaa euroa. Asiakasomistajien määrä toimialueella kasvoi edelleen ja se oli 122 111, neljä taloutta viidestä on PeeÄssän asiakasomistajatalouksia.
Henkilöstön hyvinvointiin panostettiin
Koronarajoitusten aikana henkilöstöä siirrettiin työskentelemään marketkauppaan. Tällä toimenpiteellä saatiin varmistettua työtä kaikille peeässäläisille.
Vuoden vaihteessa työsuhteessa oli lähes 2 000 palvelualan ammattilaista. Kesän aikana tarjottiin kesätyötä ja Tutustu- ja tienaa kesäharjoittelujaksoja yli 700 nuorelle, joista valtaosalle työ on elämän ensimmäinen työpaikka. Ammatillisia harjoitteluja toteutui ennätyksellisen paljon, noin 400.
Työtyytyväisyys oli edelleen erinomaisella tasolla. Henkilöstön reilu ja tasapuolinen kohtelu koetaan yhtenä vahvuutena. Myös palkitsemista pidettiin oikeudenmukaisena.
Henkilöstön hyvinvointiin, työkyvyn tukemiseen, koulutukseen sekä kehittämiseen käytettiin viime vuonna 1,4 miljoonaa euroa. Näiden lisäksi henkilöstölle maksetaan viime vuodesta tulospalkkaa sivukuluineen hieman yli 4,1 miljoonaa euroa. Koko PeeÄssän henkilöstö kuuluu tulospalkkauksen piiriin ja keskimääräinen tulospalkkio vastaa noin yhden kuukauden palkkaa.
Vastuullisia investointeja maakuntaan
Vahva investointitahti jatkui edelleen. Asiakasomistajien palveluiden parantamiseen käytettiin yhteensä 45,4 miljoonaa euroa. Suurin yksittäinen investointi oli Kuopion Prisman remontointi ja laajennus. Rakentamisessa pyritään tehostamaan energian käyttöä eri keinoin. Viime vuonna aurinkopaneeleita rakennettiin lisää yhdeksän yksikön katolle. Toimipaikkojen katoilla on tällä hetkellä käytössä 7 400 aurinkopaneelia, jonka lisäksi käytimme energialähteenä myös tuulivoimaa.
Viime vuoden tuloksesta maksettiin veroa 5,1 miljoonaa euroa. PeeÄssä on yksi Pohjois-Savon suurimmista yhteisöveron maksajista.
Hankinnat omalta toiminta-alueelta olivat yhteensä 109,8 miljoonaa euroa (edv. 70,6 miljoonaa euroa). Paikallisia tuoteostoja paikallisilta toimittajilta tehtiin 47 miljoonalla eurolla, ostot kasvoivat yhdeksän prosentti. Palveluostoja paikallisilta yrityksiltä oli 62,8 miljoonaa euroa. Isot investoinnit nostivat summaa merkittävästi edellisvuodesta.
Perinteisestä tulosajattelusta osuustoiminnalliseen tulokseen
Osuustoiminnallinen tulos oli 94,7 miljoonaa euroa, josta operatiivinen tulos 23,3 miljoonaa euroa ja se laski 0,9 miljoonaa euroa. Asiakashyötyä tuotimme 85,5 miljoonaa. Asiakashyöty koostuu muun muassa aiemmin mainitusta palkitsemisesta, ruokakorin edullisuudesta ja muista asiakasomistajille suunnatuista eduista.
- Perinteinen tulosajattelu kuvaa huonosti osuustoiminnan luonnetta ja onnistumista. Haluamme siirtyä eri yritysmuotoon kehitetystä tulosajattelusta kohti laajempaa näkemystä, joka mittaavaa paremmin osuustoiminnan tuottamaa hyötyä sen jäsenille. Osuustoiminnallinen tulos sisältää yhdistettynä asiakasomistajillemme tuottamamme hyödyn sekä perinteisen operatiivisen tuloksen, kertoo Kankaanpää.
Vähittäiskaupan tulos oli 26,2 miljoonaa euroa ja se kasvoi 1,4 miljoonalla eurolla. Majoitus- ja ravitsemiskaupan tulos liikennemyymälät mukaan lukien, oli tappiollinen3,2 miljoonaa euroa ja se parani edellisestä vuodesta 0,8 miljoonaa euroa. Kokonaisuutena tulostaso säilyi erittäin hyvänä, vaikka investointien poistorasite kasvoi kahdella miljoonalla eurolla.
- Alkaneen vuoden osalta odotamme pandemian hellittäessä liikevaihtomme kasvavan erityisesti majoitus- ja ravintolakaupassa sekä uudistetun Kuopion Prisman osalta, kertoo Kankaanpää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapio Kankaanpäätoimitusjohtaja
Puh:044-7197200tapio.kankaanpaa@sok.fiVille Puustinentoimialajohtaja
majoitus- ja ravintolakauppa, liikennemyymälät
Jouni Ruotsalainentoimialajohtaja
Vähittäiskauppa
Suvi Honkanenhenkilöstöjohtaja
Puh:050-3421816suvi.honkanen@sok.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä
Ravintola Ehta edustaa Suomen suurimmassa grillaustapahtumassa Helsingin Olympiastadionilla16.4.2025 08:33:31 EEST | Tiedote
Ehtan ja Frans & Sophien keittiömestarit Harri Lahtinen ja Janne Kantelinen ovat suunnitelleet Olympiastadionilla järjestettävään Meat & Fire BBQ -tapahtumaan oman signature-burgerinsa.
Pitkälahden Prisma Rauta täyttää 15 vuotta – syntymäpäiviä juhlitaan 16. päivä huhtikuuta9.4.2025 09:51:51 EEST | Tiedote
Prisma Rauta on asiakkaiden omistama rautakauppa.
PeeÄssän asiakasomistajille maksetaan 3 % ylijäämänpalautusta – potissa lähes 18 miljoonaa euroa27.3.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa PeeÄssän edustajisto päätti kevätkokouksessaan 26.3.2025 maksaa asiakasomistajilleen ylijäämänpalautusta 3 % PeeÄssän toimipaikoista vuoden 2024 aikana tehdyistä bonukseen oikeuttavista ostoista.
PeeÄssä haluaa kehittää Kelloniemen alueen palveluita rakentamalla alueelle S-marketin26.3.2025 14:21:26 EET | Tiedote
Sopivan paikan uudelle myymälälle toivotaan löytyvän lähivuosina.
Tavoitteet ylittävästä työstä on ilo palkita henkilöstöä – Osuuskauppa PeeÄssältä tulospalkkioihin 4,4 miljoonaa euroa11.3.2025 08:39:40 EET | Tiedote
Jokaisella peeässäläisellä on mahdollisuus vuosittain kahden kuukauden palkkaa vastaavaan tulospalkkioon. Keskimäärin tulospalkkiota maksetaan PeeÄssän työntekijälle 1804 euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme