Akava Works -työttömyyskatsaus: Suomen työmarkkinat vahvistuneet selvästi
Suomessa oli joulukuun 2021 lopussa 119 tuhatta työllistä enemmän ja 26 tuhatta työtöntä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työvoima kasvoi 93 tuhannella henkilöllä ja työllisyysaste kohosi 73,5 prosenttiin.
Työttömien määrä vähentyi viime syksyn aikana varsin nopeasti kaikilla koulutusasteilla. Työttömyys on koholla lähinnä Uudellamaalla. Muualla Suomessa työttömiä on jokseenkin saman verran kuin ennen koronakriisiä.
Alle vuoden työttömänä olleiden määrä on vähentynyt erittäin nopeasti. Heitä oli joulukuussa yli 25 000 vähemmän kuin ennen koronakriisin alkua. Alle vuoden työttömänä olleiden määrä on pienin ainakin 16 vuoteen.
– Uusien työttömyysjaksojen määrä painui hyvin pian koronakriisin alkamisen jälkeen pienemmäksi kuin ennen pandemiaa. Alkavia työttömyyksiä on jatkuvasti ollut aiempaa vähemmän. Tämä on hyvin myönteinen tieto, kertoo Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen.
Vastavalmistuneiden työttömyys kohosi nopeasti koronakriisin alettua. Kriisiä edeltäneelle työttömyyden tasolle palattiin ennen kesää 2021, ja sen jälkeen työttömyys on alentunut vielä huomattavasti lisää. Joulukuussa 2021 vastavalmistuneita oli työttömänä vähiten kymmeneen vuoteen.
– Huonoin uutinen on, että pitkäaikaistyöttömien määrä ei ole vähentynyt juuri lainkaan. Työttömyyden hankalasta ytimestä on syytä kantaa huolta. Luvut voivat pysyä kauan kohollaan, sillä pitkittyneen työttömyyden katkaiseminen on tunnetusti vaikeaa, Sorjonen sanoo.
Yli vuoden työttömänä olleita oli joulukuun lopussa runsaat 40 000 enemmän kuin ennen koronakriisin alkua. Lisäys on hyvin merkittävä, lähes kaksi kolmasosaa.
Tutustu työttömyyskatsaukseen
https://akavaworks.fi/julkaisut/tyottomyyskatsaus-1-2022-lupaavaa-meininkia-tyomarkkinoilla.
Katso työttömyyskatsauksen esittely ja keskustelu työllisyyspolitiikasta verkkolähetyksenä 8.2. kello 10–11 osoitteessa https://www.mediaserver.fi/live/akava.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pasi Sorjonenpääekonomisti
Puh:+358505575271pasi.sorjonen@akava.fiTietoja julkaisijasta
Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Akava: työttömien opiskelumahdollisuuksien laajentaminen oikea päätös budjettiriiheltä2.9.2025 22:37:36 EEST | Tiedote
Akava on tyytyväinen, että hallitus päätti työttömien opiskelumahdollisuuksien laajentamisesta, jota Akava on ehdottanut. Yritystukien leikkausta Akava pitää perusteltuna, mutta järjestelmä kaipaa kokonaisuudistusta. Oli myönteistä, että budjettiriihessä ei tehty uusia leikkauksia korkeakoulujen rahoitukseen tai luovuttu TKI-tavoitteesta.
Tuore Akava Works -työttömyyskatsaus: Työttömyyden kasvu hidastunut, pitkäaikaistyöttömyys yhä kasvussa29.8.2025 07:00:31 EEST | Tiedote
Tuore Akava Works -työttömyys- ja lomautuskatsaus osoittaa, että työttömyyden kasvu on hidastunut selvästi viime kuukausina. Heinäkuun 2025 lopussa työttömiä oli yhteensä 320 280, pois lukien lomautetut, mikä on vajaat 35 180 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin. Uusia työttömyysjaksoja alkaa vähemmän ja alle vuoden mittainen työttömyys on kääntynyt laskuun, mutta pitkäaikaistyöttömyys kasvaa nopeasti.
Kutsu medialle verkkolähetykseen 29.8.: Katsaus työttömyys- ja lomautustilanteeseen22.8.2025 07:47:12 EEST | Kutsu
Akava Works julkaisee perjantaina 29.8. katsauksen uusimpiin työttömyys- ja lomautustilastoihin. Verkkolähetyksessä kello 13.30–14.30 esitellään tuoreet luvut sekä asiantuntijoiden arviot työmarkkinoiden tilanteesta.
Akava: työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennyksen poisto olisi verosanktio20.8.2025 09:02:14 EEST | Tiedote
Akava vastustaa ehdotettua työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistoa ja korostaa, että hallituksen esitysluonnos on monin tavoin ristiriidassa hyvän verojärjestelmän periaatteiden kanssa. Akava jätti lausunnon verolakeja koskevaan hallituksen esitysluonnokseen, jonka lausuntoaika päättyi 19. elokuuta.
Akava uudistaa toimintaansa13.8.2025 10:59:46 EEST | Tiedote
Työmarkkinakeskusjärjestö Akava uudistaa toimintaansa ja organisaatiotaan keväällä 2025 hyväksytyn uuden strategiansa pohjalta. Akava kohdentaa uudistuksen myötä resursseja erityisesti vaikuttamistyöhön strategian mukaisilla painopistealueilla. Ajankohtaisessa vaikuttamistyössä keskitytään käynnissä olevan hallituskauden loppupuolen asioihin sekä seuraaviin eduskuntavaaleihin liittyvien Akavan edunvalvontatavoitteiden valmisteluun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme