Reaktorin hallitukseen kaksi uutta jäsentä – ”Lopputulos ylitti kaikkien odotukset”

Reaktor vahvistaa hallitustaan kansainvälisen kasvun ja johtamisen ammattilaisilla: kokoonpanoon liittyivät vuodenvaihteessa Lara Saulo ja Tanja Dowe. Yhtiö etsi hallitukseensa vankkaa asiantuntemusta alueilta, jotka täydentävät nykykokoonpanon osaamista ja tukevat Reaktorin uuden strategian mukaisia tavoitteita.
Lara Saulolla on vahva kokemus konsultointiliiketoiminnan kansainvälisestä johtamisesta. Hän on aiemmin johtanut Boston Consulting Groupin toimintoja ja henkilöstöhallintoa Pohjoismaissa ja työskentelee tällä hetkellä Fazerilla leipomoliiketoiminnan johtajana.
”Reaktor on alansa uranuurtaja. Yhtiön erityinen brändi ja kulttuuri ovat tulleet esiin jo ensi kohtaamisissa: ihmiset, yhteistyö ja työntekijäkokemukseen panostaminen ovat aidosti ytimessä”, Saulo sanoo.
”Reaktorin jo nykyiselläänkin melko mittava koko ja markkinoiden kiihtyvä kilpailu osaajista edellyttävät oman tekemisen tarkastelua ja uudistamista. Yrityksellä on erinomaiset edellytykset menestyä, mutta se vaatii entistä terävämpää strategiaa ja myös rohkeutta ottaa käyttöön uudenlaista johtamista ja rakenteita”, Saulo sanoo.
Toimialaerikoistumisesta vauhtia kasvuun
Tanja Dowe toimii toimitusjohtajana sveitsiläisen lääkeyhtiö Debiopharmin digitaaliseen terveyteen keskittyvässä sijoitusrahastossa. Sitä ennen hän on työskennellyt yrittäjänä ja toimitusjohtajana kahdessa life sciences -alan konsulttiyhtiössä.
Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Japanissa toimiva Reaktor vauhdittaa kansainvälistä kasvuaan erikoistumalla entistä vahvemmin tiettyihin toimialoihin, kuten digitaalisiin terveyspalveluihin.
”Reaktor on lähtenyt juuri oikeaan aikaan rakentamaan digiratkaisuja terveysalalle. Suomi ja Pohjoismaat ovat edelläkävijöitä, ja onnistumiset näillä markkinoilla luovat mahdollisuuksia kansainvälisen johtoaseman rakentamiseen. Reaktor pystyy sekä tuomaan terveystoimijoille kuluttajalähtöisen tavan toimia että rakentamaan kokonaisvaltaisen arkkitehtuurin digipalveluihin”, Dowe kuvailee.
Reaktorin hallitukseen kuuluu Saulon ja Dowen lisäksi kaksi yrityksen perustajaa: Vesa Lauronen ja Antti Mäkelä. Hallituksen puheenjohtaja on kokenut liikkeenjohdon ja hallitustyön ammattilainen Mika Sutinen.
”Teimme hallituksen täydentämiseksi perusteellisen globaalin haun ja lopputulos ylitti kaikkien meidän odotukset. Uudet hallituksen jäsenet ovat lunastaneet paikkansa ennätysajassa ja olleet jo aktiivisesti sparraamassa keskeisten uudistusten, kuten toimintamallin ja johtamisen kehittämisen sekä asiantuntijaorganisaation rakentamisen, parissa”, Sutinen sanoo.
Yhteyshenkilöt
Verna VuoripuroViestintäjohtajaReaktor
Puh:0407563088verna.vuoripuro@reaktor.comKuvat
Tietoja julkaisijasta
Reaktor on luova teknologiakumppani organisaatioille ja yhteiskunnille. Reaktorilla työskentelee yli 650 ohjelmoinnin, suunnittelun ja innovaatioiden huippuasiantuntijaa, joiden asiakkaita ovat esimerkiksi Adidas, Varian, Mehiläinen, Supercell ja HBO. Helsingissä vuonna 2000 perustetulla yrityksellä on toimistot New Yorkissa, Amsterdamissa, Lissabonissa, Tukholmassa ja Tokiossa, joista käsin se tuottaa alansa johtavia digitaalisia palveluita, tuotteita ja strategioita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Reaktor
Tutkimus: Sairaanhoitaja hukkaa joka päivä yli tunnin tapellessaan tietojärjestelmien kanssa – fiksumpi teknologia voisi ratkaista hoitajapulan27.6.2022 07:47:00 EEST | Uutinen
Huonosti suunnitellut tietojärjestelmät hidastavat hoitotyötä ja vaarantavat potilasturvallisuuden joka viikko. Tiedot selviävät Reaktor Healthin tuoreesta sairaanhoitajien työn arkea koskevasta tutkimuksesta.
Reaktor Creativen johtoon Minna Kaitala ja Katariina Harteela – ”Henkilökulttien aika on ohi mainosalalla”13.5.2022 08:10:49 EEST | Uutinen
Luova toimisto Reaktor Creative on nimittänyt yksikön johtoon Minna Kaitalan ja Katariina Harteelan. Kaitala vastaa jatkossa Reaktor Creativen liiketoiminnasta ja Harteela luovasta työstä.
Reaktor rakensi kaikessa hiljaisuudessa teknologia-alan yritysverkoston, jonka liikevaihto on jo yli 200 miljoonaa28.10.2021 08:37:00 EEST | Uutinen
Fusion-nimiseen verkostoon kuuluu Reaktorin lisäksi 23 kasvuyritystä. ”Tämä taitaa olla yksi Suomen teknologia-alan parhaiten pidettyjä salaisuuksia”, sanoo Reaktorin toimitusjohtaja Sampo Pasanen.
Reaktor laajentaa Lissaboniin: ”Tulevaisuuden tietotyö ei katso maarajoja”28.9.2021 08:37:00 EEST | Uutinen
Nopeasti kasvava teknologiayhtiö Reaktor rekrytoi Lissabonissa huippuosaajia työskentelemään kansainvälisissä projekteissaan. ”Lissabonista alkaa kansainvälisen skaalautumisemme uusi vaihe, ja lisää on tulossa”, yhtiön toimitusjohtaja Sampo Pasanen sanoo.
Tutkimus: Ihmisiä vaivaa "algoritmiuupumus", kun suosittelupalvelut eivät mukaudu heidän tarpeisiinsa5.5.2021 11:05:00 EEST | Uutinen
Tuore suomalaistutkimus selvitti, miten ihmiset hyödyntävät arjen tekoälyä eli suoratoistopalvelujen suosittelualgoritmeja sekä ääniohjattavia älyavustajia. Selvisi, että nykypäivän älyratkaisut eivät ole vielä niin kehittyneitä kuin ehkä kuvittelemme.