Addiktiot voivat koskettaa meitä kaikkia
14.2.2022 08:17:29 EET | A-klinikkasäätiö | Tiedote

Addiktiot ovat aikamme elämänilmiö. Addiktiivisuutta tunnistetaan lukuisten erilaisten aineiden ja käyttäytymismuotojen yhteydessä. Esimerkiksi alkoholi, huumausaineet, dopingaineet, rahapelaaminen, digipelaaminen, seksi tai vaikkapa tietynlaisen kehon tavoittelu voivat addiktoida.
”Kun ymmärrämme, että riippuvuudet vaikuttavat meissä samojen kehityskulkujen kautta, oivallamme myös, että addiktiot voivat tulla osaksi ihmisen elämää monella eri tavalla”, sanoo A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja Hannu Jouhki.
Riippuvuuksilla on samanlaiset syntymekanismit
Tänä vuonna julkaistu valtioneuvoston päihde- ja riippuvuusstrategia antaa yhteisiä suuntaviivoja päihde- ja riippuvuusongelmien ehkäisemiseksi ja hoitamiseksi vuoteen 2030 saakka. Strategiassa todetaan, että riippuvuuksilla on samanlaiset syntymekanismit, ne esiintyvät usein samanaikaisesti ja kasautuvat herkästi samoille henkilöille.
”On erittäin tärkeää, että päihteet ja riippuvuudet tunnistetaan omaksi alueekseen, jolla ihmisten elämää pystytään parantamaan asiantuntevilla toimilla”, Jouhki painottaa.
Vuonna 1955 perustettu A-klinikkasäätiö tunnetaan työstään addiktioiden parissa. Autamme niin erilaisten riippuvuuksien kanssa kamppailevia kuin heidän läheisiään. Palvelut ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Säätiö tekee aktiivisesti myös addiktiotutkimusta.
Kampanjavideota kuljettaa kertosäe Juice Leskisen vuonna 1985 levyttämästä kappaleesta Aamu alkaa A:lla. Laulaja Netta Laurenne on tehnyt kertosäkeestä uuden version kampanjaan.
Tutustu kampanjaan täällä.
Kysy lisää!
Addiktiot aikamme elämänilmiönä. Toimitusjohtaja Hannu Jouhki, 040 6690 519, hannu.jouhki(at)a-klinikka.fi.
Addiktioihin liittyvät säätiön asiantuntijoiden haastattelut. Viestintäpäällikkö Minna Hietakangas, 050 4727 846, minna.hietakangas(at)a-klinikka.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.A niin kuin addiktio -kampanjavideo
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hannu JouhkiToimitusjohtajaA-klinikkasäätiö
Puh:+358 40 6690 519hannu.jouhki@a-klinikka.fiMinna HietakangasViestintäpäällikköA-klinikkasäätiö
Puh:+358 50 4727846minna.hietakangas@a-klinikka.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ratamestarinkatu 7 A
00520 Helsinki
tiedotus@a-klinikka.fihttp://www.a-klinikkasaatio.fi
A-klinikkasäätiö on vuonna 1955 perustettu voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen päihdealan järjestö. Ehkäisemme ja vähennämme päihde- ja riippuvuushaittoja tuottamalla tietoa ja tarpeenmukaisia palveluja. Arvomme ovat ihmisarvon kunnioittaminen, luottamuksellisuus, suvaitsevaisuus ja vastuullisuus. A-klinikkakonserniin kuuluu säätiön omistama A-klinikka Oy, joka tuottaa päihde- ja mielenterveyspalveluja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta A-klinikkasäätiö
Lahjoita lämpöä -keräys käynnistyy yli sadassa keräyspisteessä ympäri Suomen1.9.2026 08:14:37 EEST | Tiedote
A-klinikkasäätiön ja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Lahjoita lämpöä -kampanja käynnistyy jälleen 1. syyskuuta. Kampanjaan on ilmoittautunut lähes 120 keräyspistettä eri puolilta Suomea. Keräyksessä kerätään uusia, käyttämättömiä aikuisten lapasia, sormikkaita ja villasukkia asunnottomuutta kokeville ja muille apua tarvitseville.
STEA-leikkaukset voivat viedä jopa 16 työpaikkaa A-klinikkasäätiöstä – matalan kynnyksen apu vähenee20.8.2026 12:40:02 EEST | Tiedote
A-klinikkasäätiö käynnistää muutosneuvottelut, jotka voivat johtaa 16 henkilön irtisanomiseen. Syynä ovat sosiaali- ja terveysjärjestöihin kohdistuvat avustusleikkaukset.
A-klinikka Oy siirtyi Attendo Suomen omistukseen3.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
A-klinikka Oy:n omistus siirtyi 1.8.2026 A-klinikkasäätiöltä Attendo Suomelle. Kauppa päättää merkittävän vaiheen vuonna 1955 perustetun säätiön historiassa. A-klinikkasäätiö jatkaa yleishyödyllistä työtään tilanteessa, jossa järjestörahoitusta leikataan ja riippuvuuksiin vaikuttava lainsäädäntö muuttuu nopeasti.
Päihteillä ja rikoksilla oireilevat nuoret jäävät usein harrastusten ulkopuolelle – A-klinikkasäätiö vie turvallisia yhteisöjä heidän luokseen11.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
A-klinikkasäätiön uusi Tuori-hanke tavoittaa Vantaan ja Keravan alueella 15–29-vuotiaita nuoria, jotka ovat työn ja koulutuksen ulkopuolella ja joiden arjessa näkyvät päihteet, rikokset tai ulkopuolisuus. Hanke ohjaa nuoria harrastuksiin, joissa he voivat löytää tekemistä, turvallisia aikuisia ja yhteisön, johon kuulua. Ajankohtaisuutta lisää poliisin huoli siitä, että rikolliset verkostot käyttävät haavoittuvassa asemassa olevia nuoria hyväkseen.
Silmukka silmukalta hyvää: Lahjoita Lämpöä -lahjoitukset lämmittivät tuhansia15.12.2025 14:11:45 EET | Tiedote
A-klinikkasäätiön ja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Lahjoita Lämpöä -kampanja keräsi 1.9.–30.11.2025 välisenä aikana villasukkia ja lapasia, jotka lahjoitetaan apua tarvitseville. Neulojien käsissä syntyi tänä vuonna yli 10 000 paria villasukkia, lapasia ja muita neuloksia, jotka tuovat konkreettista lämpöä ja iloa apua tarvitseville ympäri Suomen. Keräyspisteitä oli mukana ennätysmäärä, noin 150.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme