
Järjestä Leikkipäivä 23.4.2022 – ideoi kestävää leikkiä
28.2.2022 10:00:00 EET | Mannerheimin Lastensuojeluliitto | Tiedote

Leikillisyys, leikkisyys, leikkimielisyys ja itse leikki ovat tärkeitä niin lapsen, aikuisen kuin seniorinkin itseilmaisulle ja hyvinvoinnille. ‑ Leikissä kerromme aina jotain itsestämme ja luomme yhteyttä toisiin ihmisiin. Leikki luo tärkeällä tavalla yhteenkuuluvuuden tunnetta, sanoo lasten ja aikuisten leikin asiantuntija Katriina Heljakka Leikkipäivä-ohjelmaa koordinoivasta MLL:stä.
Leikkipäivä kutsuu aikuisia ja lapsia viettämään kiireetöntä aikaa yhdessä. Leikkipäivä-viikkoa vietetään 18.- 23. huhtikuuta. Viikko huipentuu valtakunnalliseen Leikkipäivään lauantaina 23.4.2022. Kuka tahansa voi järjestää oman riemukkaan leikkitempauksen vaikkapa perheen, ystäväpiirin tai naapuruston kesken tai työpaikoilla ja opiskeluyhteisöissä. Leikkipäivän vietto voi olla mitä tahansa vartin mittaisesta tuokiosta koko päivän kestävään tapahtumaan.
”Leikkien pallon puolesta” -teemassa viitataan yhteen vanhimmista leikkivälineistä ja yhteiseen kotipaikkaamme maapalloon. Leikkipäivän vietossa voi laittaa vaikka pystyyn pihapiirin pallopelin tai yhdistää ympäristösuojelun päivän leikkeihin.
Kestävää elämää luodaan sovussa ihmisten kesken. Kestävän kehityksen teemaa voi lähestyä monesta näkökulmasta. - Valitaan kestäviä leluja ja varusteita ja niitä kierrätetään. Leikeissä on jo itsessään niin monta kestävää näkökulmaa, kun perinteitä siirretään ja toimitaan lähiympäristöissä, sanoo Katriina Heljakka, joka on myös lelujen asiantuntija. MLL kokosi kestävän leikin periaatteet Leikkipäivä-verkoston yli 50 organisaation asiantuntijoiden viesteistä ja artikkeleista.
Kestävä leikki on
- kaikenikäisten oikeus – leikissä huomioidaan lapset, nuoret ja aikuiset
- ylisukupolvista – leikkiin kuuluvat läsnäolo ja vuorovaikutus eri-ikäisten kesken
- yhdenvertaista – leikissä toteutuvat osallisuus, esteettömyys ja saavutettavuus
- yhteisöllistä – leikki rakentuu yhdessäolosta, yhdessä tekemisestä ja välittämisestä
- ympäristöystävällistä– leikissä toteutuu eettisyys, ekologisuus ja taloudellisuus
- pitkäikäistä – leikkiin voi palata, sitä voi jatkaa, kaikilla on leikkirauha.
MLL järjestää marraskuussa Leikkisymposiumin, jossa tulevat näkymään myös kevään kokemukset ja ideat. Leikkipankissa on jo tuhat ideoitua leikkiä ja sinne haetaan nyt lisää ideoita myös kestävän leikin teemasta.
MLL kannustaa ideoimaan ja tulkitsemaan kestävän leikin teemaa tavalla, joka sopii juuri sinun yhteisöllesi parhaiten. Pallomme näkyköön leikkipäivässä!
Leikkipäivä-verkostossa on mukana jo yli 50 verkostotoimijaa. mm
CP-liitto
Ensi- ja turvakotien liitto
Eloa ja iloa Kaakkois-Suomeen -hanke
Fokus ry
Folkhälsan
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala/varhaiskasvatus
Helsingin yliopisto, Kasvatustieteellinen tiedekunta
Icehearts
Jouhki Essi, tutkijatohtori, Jyväskylän yliopisto
Kehitysvammaisten Tukiliitto
Kirkkohallitus
Lane ry
Lapsuuden historiaa -sivusto, Tampereen yliopisto
Lastensuojelun Keskusliitto
Lastentarhamuseo
Lelumuseo Hevosenkenkä
Mahdollisuus lapselle ry
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Marttaliitto
Miracle Members/Mira Jääskeläinen
Moll Veera, tohtorikoulutettava, Rakennetun ympäristön laitos, Aalto-yliopisto
Opetushallitus
Pelastakaa Lapset
Perinneleikit ry
Pienperheyhdistys ry
Pihapelipäivä
Pori Laboratory of Play
Suomen kirjastoseura
Suomen Kuntaliitto ry
Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto
Suomen lasten metsäretkipäivä
Suomen Latu
Suomen Mielenterveysseura
Suomen Punainen Risti
Suomen Salibandyliitto
Suomen Sydänliitto ry /Neuvokas perhe
Suomen Vanhempainliitto
Suomen Voimisteluliitto
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry
Suomen Olympiakomitea
Talonpoikaiskulttuurisäätiö
Touhula-päiväkodit
Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö
Vanhustyön keskusliitto
Varhaiskasvatuksen Opettajien Liitto
Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry
#leikkipäivä
Yhteystiedot
Katriina Heljakka
Leikin asiantuntija
Puh. 050 4731363
katriina.heljakka@mll.fi
Tarja Satuli-Kukkonen
Kehittämispäällikkö
Puh. 040 524 0888
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:n tavoitteena on lapsiystävällinen Suomi. MLL tarjoaa eri elämäntilanteissa vertaistukea, monipuolista toimintaa sekä osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Suomen suurimpaan lastensuojelujärjestöön kuuluu 68 000 jäsentä, 528 paikallisyhdistystä, 9 piirijärjestöä ja keskusjärjestö. www.mll.fi - http://www.mll.fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mannerheimin Lastensuojeluliitto
18 000 mindre bemedlade barnfamiljer fick ett Jul i Sinnet-matpresentkort24.12.2025 07:00:00 EET | Pressmeddelande
Matpresentkorten som skaffats med medel från Jul i Sinnet-insamlingen har levererats till mindre bemedlade barnfamiljer runt om i Finland. Hjälpen behövs, eftersom antalet mindre bemedlade familjer har ökat. I familjerna råder brist på mat och basförnödenheter.
18 000 vähävaraista lapsiperhettä sai Hyvä Joulumieli -ruokalahjakortin24.12.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Hyvä Joulumieli -keräyksen varoin hankitut ruokalahjakortit on toimitettu perille vähävaraisille lapsiperheille ympäri Suomen. Apua tarvitaan, sillä vähävaraisten perheiden määrä on kasvanut. Perheissä on pulaa ruuasta ja perustarvikkeista.
Aina joulu ei ole huoleton - MLL:n Lasten ja nuorten 116 111 päivystää myös jouluna17.12.2025 09:07:52 EET | Tiedote
Lasten ja nuorten murheet eivät pidä lomaa. MLL:n Lasten ja nuorten puhelin 116 111 sekä chat ovat avoinna vuoden jokaisena päivänä – myös jouluna. Joulun aikaan puhelin palvelee päivittäin klo 17–24 ja chat klo 17–20.
MLL:n Lasten ja nuorten puhelimen maratonpäivystys muistuttaa lapsen oikeudesta tulla kuulluksi19.11.2025 06:35:00 EET | Tiedote
Lapsen oikeuksien päivänä torstaina 20. marraskuuta MLL:n Lasten ja nuorten puhelimen numerossa 116 111 päivystetään 12 tuntia. Lasten ja nuorten puhelin ja chat ovat avoinna kello 12–20, ja Nuorten tukilinja jatkaa numerossa 116 111 päivystystä klo 24 saakka.
Survey on poverty among families with children: low income reflected in lack of food and clothing – Good Holiday Spirit campaign helps families during the holidays11.11.2025 04:00:00 EET | Tiedote
A survey conducted by the Mannerheim League for Child Welfare (MLL) and the Finnish Red Cross reveals that poverty manifests itself in the everyday lives of low-income families with children as mental distress and a lack of basic necessities. The Good Holiday Spirit campaign, which starts on Thursday, will help distribute food gift vouchers to a total of 18,000 low-income families with children in Finland.



Mannerheimin Lastensuojeluliitto