Von Hertzen Brothers ja Luonnonperintösäätiö käynnistävät Blue Forest -kampanjan metsäalueen hankkimiseksi ja suojelemiseksi

Levyn musiikillinen maailma on avattu ennakolta 12 kotimaiselle kuvataiteilijalle. Kukin taiteilija on tehnyt levyn kappaleesta oman näkemyksensä mukaisen taideteoksen. Teokset huutokaupataan online-huutokaupalla, joka alkaa 13.3. Luonnonperintösäätion kampanja-alustalla ikimetsapuoti.fi.
Huutokaupan tuotto ohjataan lyhentämättömänä mahdollisimman monimuotoisen etelä-suomalaisen metsäalueen hankintaan ja suojeluun. Alueen nimeksi tulee Blue Forest. Huutokauppa sulkeutuu 31.3. klo 23.59.
Blue Forest -taidenäyttelyssä mukana olevat taiteilijat ovat Ville Tietäväinen, Samuli Heimonen, Heikki Willamo, Katariina Souri, Manuela Bosco, Jarmo Kukkonen, Milla Paloniemi, Sampsa Sarparanta, Rosa Liksom, Minna Pyykkö, Jaakko Mattila ja Markku Hakuri.
"Olemme erittäin huolestuneita suomalaisen metsäluonnon monimuotoisuuden katoamisesta. Eteläsuomalaisista metsistä vain alle 3 prosenttia on rauhoitettuja ja nekin hajallaan pieninä sirpaleina. On vaikea uskoa, että kenenkään mielestä tämä on hyvä ja kestävä tilanne. Siksi koimme pakottavaa tarvetta tehdä yhtyeenä asialle jotakin ja kutsuimme tuntemiamme ja arvostamiamme taiteilijoita mukaan tempaukseen, jolla alamme kerätä varoja yhdessä Luonnonperintösäätiön kanssa suojellaksemme mahdollisimman suuren kaistaleen koskematonta, luonnonarvoiltaan merkittävää ja monipuolista metsää,” Mikko, Kie ja Jonne von Hertzen kertovat kampanjan taustoista.
”On hienoa saada Von Hertzen Brothersin kaltaisia kulttuurivaikuttajia mukaan luonnonsuojeluun sekä herättelemään ihmisiä musiikin ja taiteen välityksellä suojelemaan metsiä,” iloitsee Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtaja Pepe Forsberg ja jatkaa: “Kampanjan varoilla pyritään hankkimaan mahdollisimman monimuotoinen kohde eteläisestä Suomesta. Olisi hienoa, jos alueella olisi vaihtelevaa metsää ja vaikka lampi tai lähde. Sellaista hämyistä Blue Forest -tunnelmaa.”
Blue Forest -kampanjaan on lähtenyt mukaan myös yrityksiä, kuten muodin kiertotalouden edelläkävijä Globe Hope. Muut kampanjaan lähteneet tukijat julkistetaan online-huutokaupan avautumisen yhteydessä 13.3. 2022.
Katso Luonnonperintösäätiön i k i m e t s ä -puodissa pidetty kampanjan tiedotustilaisuus osoitteessa: www.ikimetsapuoti.fi/live
Kampanjaan on mahdollista osallistua huutokaupan lisäksi myös suoraan lahjoittamalla Luonnonperintösäätiön Blue Forest -kampanjasivulla: www.luonnonperintosaatio.fi/blue-forest
Lisätiedot, haastattelut:
Von Hertzen Brothers:
Milla Palovaara
milla@kulttuuritoimisto.fi
+358 40 596 7973
Luonnonperintösäätiö:
Pepe Forsberg, toiminnanjohtaja
pepe.forsberg@luonnonperintosaatio.fi
+358 50 552 2588
Von Hertzen Brothers -linkit täällä.
Tilaa Von Hertzen Brothersin uutiskirje täältä.
Red Alert in the Blue Forest -albumin ennakkotilaukset täältä.
Kevään 2022 Red Alert Tour -kiertueen keikkojen ennakkoliput täältä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Milla Palovaara
Puh:+358 40 596 7973milla@kulttuuritoimisto.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Eternal Erection -yhtye ja Funky Elephant -festivaali palaavat – myös uutta musiikkia luvassa17.6.2025 12:20:25 EEST | Tiedote
Yksi maamme karismaattisimmista livebändeistä, Eternal Erection, tekee odotetun paluun alkuperäiskokoonpanossaan! Vuosi sitten 30 vuotta täyttänyt helsinkiläisbändi nähtiin lavalla viimeksi vuonna 2017. Nyt maailma on valmis Eternal Erectionin paluulle.
Sanna Elina Ahtisaaren Esiäidit elämänvirrassa -teoskokonaisuus paljastettiin Konneveden museolla viikonloppuna – näyttely ottaa varaslähdön heinäkuisen Konneveden Naisten viikon teemoihin17.6.2025 09:27:30 EEST | Tiedote
18.-21. heinäkuuta viidettä kertaa järjestettävän Konneveden Naisten viikon ensimmäinen ohjelmakokonaisuus, Sanna Elina Ahtisaaren Esiäidit elämänvirrassa -näyttely avattiin lauantaina 14. kesäkuuta Konneveden museolla. Teoskokonaisuus raottaa ovea Konneveden kesän päätapahtuman Naisten viikon teemoihin ja on nähtävillä 30. elokuuta saakka.
Sami Saari ja Jazzpojat julkaisevat tanssijazz-trilogiansa päätösosan – Nyt tai ei koskaan ilmestyy 23.5.23.5.2025 10:11:14 EEST | Tiedote
Sami Saari julkaisee Jazzpojat-yhtyeen kanssa tanssijazz-trilogiansa kolmannen albumin Nyt tai ei koskaan tänään perjantaina 23.5.2025. Samalla ilmestyy myös albumin toinen singlelohkaisu Jos mä olisin sun mies. Albumi on kuultavissa ja ladattavissa digitaalisesti suoratoistopalveluissa, ja se tulee levykauppoihin myyntiin myös vinyylinä. Sami Saari ja Jazzpojat juhlivat levyn julkistusta 30.5. keikalla Helsingin Korjaamolla.
Ainutlaatuinen kansanjuhla Bara Bastu yhdistää saunan, Euroviisut ja festivaalitunnelman Tukholman Djurgårdenissa29.4.2025 15:23:35 EEST | Tiedote
Tukholman Djurgårdenin idyllinen Galärparken muuttuu festivaalialueeksi Eurovision laulukilpailun aikana 15.–17. toukokuuta. Bara Bastu -tapahtuma on kunnianosoitus suomalaiselle saunakulttuurille, Euroviisujen sähköiselle tunnelmalle sekä elämänilolle. Koko perheen tapahtumaan ovat kaikki tervetulleita nauttimaan lämpimistä löylyistä, seuraamaan Euroviisujen suoria lähetyksiä ja osallistumaan monipuoliseen ohjelmaan, joka kattaa Sauna Talksit, DJ-esitykset, leikkimielisen "Finnkampen"-vihtomiskilpailun sekä paljon muuta.
Musiikkitalon Urkujen syksyn 2025 ohjelmisto julki – luvassa on kantaesityksiä, klassikoita ja avaruudellista poetiikkaa29.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Ensi syksynä Musiikkitalon urut vievät kuulijat olemassaolomme perimmäisten kysymysten äärelle, salaperäiseen urkumaahan ja vähän hulluudenkin pariin. Luvassa on mm. Olli Kortekankaan 70-vuotisjuhla, kunnianosoitus Kaija Saariaholle sekä minifestivaali, jossa kahden päivän aikana Musiikkitalon konserttisalin lavalle nousee viisi urkuria, kaksi solistia ja monikymmenhenkinen sekakuoro. Liput Musiikkitalon Urut ry:n konsertteihin ovat nyt myynnissä!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme